Saadessani Green Card:n olimme olleet naimisissa 6kk. Koska avioliittomme oli kestänyt alle kaksi vuotta, ensimmäinen Green Card:ni oli ns. kahden vuoden ehdollinen (conditional) Green Card. Ennen kuin korttini ensi tammikuussa umpeutuu, minulla on tasan 90 päivää aikaa toimittaa tarvittavat paperit, maksut ja dokumentit, joiden tarkoituksena on todistaa, että olemme ihan oikeasti rakkausnaimisissa ja elämme sen mukaisesti.
Lomake on sinänsä hyvin yksinkertainen. Tällä kertaa ei tarvitse edes listata kaikkia viimeisen kymmenen vuoden aikaisia osoitteita ja työpaikkoja. Projektin työläämpi osuus on kaikkien mahdollisten dokumenttien haaliminen ja kopioiminen. Niitä alkaa olemaan kansiossa jo aika iso pino. Kansiosta löytyy mm. yhteinen vuokrasopimus, molempien nimissä olevat autovakuutukset, uuden auton leasauspaperit, jaetut pankkitilit, yhdessä jätetyt veroilmoitukset, todisteet minulle myönnetyistä military dependent-etuuksista, molempien lentoliput Helsinkiin ja Pasadenaan, meistä kertovia lehtiartikkeleita (Pasadenan reissusta), meille molemille osoitettuja kortteja sekä valokuvia meistä vähän sieltä sun täältä.
Edellisten lisäksi USCIS haluaa myös vähintään kaksi kappaletta todistuksia/kirjeitä ihmisiltä, jotka ovat tunteneet meidät molemmat vähintään siitä asti, kun minusta tuli USA:n vakkariasukas. Ensimmäiseksi pyysimme kirjeet Phillin siskolta ja best man:lta. Heistä kumpikin asuu useiden tuntien ajomatkan päässä, mutta olemme teheneet viikonloppuvierailuja puolin ja toisin sekä soitelleet ja viestitelleet säännölisen epäsäännöllisesti. Lopulta päätin pelata varman päälle ja pyysin kirjeet myös meidän kolmelta läheisimmältä "lähi"ystävältä. Ja ihania kirjeitä he olivatkin kirjoittaneet! Kirjeet ylistivät meistä välittyvää aitoa rakkautta ja välittämistä. Kaikissa kirjeissä myös todettiin, että me vietämme jokaisen mahdollisen hetken yhdessä. Nyt kun sitä oikein ajattelen, niin tottahan se on.
Tiivis yhdessäolo ei tietenkään ole automaattisesti hyvän suhteen merkki tai edellytys. Toimivassa ihmissuhteessa pitää löytää sopiva tasapaino omien juttujen ja yhteisten juttujen välillä. Suhteen kummankin osapuolen pitää pystyä seisomaan omilla jaloillaan, toista puoliskoa tarviten. Tasapaino minun, sinun ja meidän välillä on joka suhteessa erilainen ja saattaa myöskin vaihdella yhdessä ihmisuhteessa eri aikoina.
Meidän kohdalla vaihtelu on ollut olosuhteiden pakosta hyvin suurta. Yhteisiin vuosiimme on mahtunut deittailua, extremekaukosuhteilua maapallon toiselta laidalta toiselle laidalle ja välillä valtamerten syvyyksiin, monen monituisia yhteisiä reissuja, symbioottisia kesiä Hawaijilla ja nyt vihdoin ja viimein perusavioparin arkea.
Kaukosuhteilumme aikana opimme yhdistämään oman ja yhteisen elämämme, vaikka emme voineetkaan olla fyysisesti yhdessä. Tiedämme miltä tuntuu ikävöidä ja missata toisen elämään kuuluvat arjen pikku muruset. Tiedämme miltä tuntuu, kun ei saa toiseen minkäänlaista yhteyttä moneen viikkoon ja voi vain toivoa, että toinen on sukellusveneineen kunnossa ja sähköpostit menevät aikanaan perille. Tiedämme miltä tuntuu, kun koko suhde perustuu vahvaan luottamukseen ja uskoon, että minä pärjään, hän pärjää ja me pärjäämme. Ja ennen kaikkea tiedämme kuinka uskomattoman ihanaa on olla oikeasti fysisesti lähellä, koskettaa toista ja kertoa juuri nyt, aivan kasvotusten, kuinka valtavan tärkeä olet minulle.
Mahdollisuus viettää aikaa yhdessä ei ole meille itsestäänselvyys eikä se tule sitä olemaankaan, ainakaan lähitulevaisuudessa. Ei siis ole mikään ihme, että nyt kun siihen on ollut mahdollisuus, on meistä tullut pariskunta, joka puhuu aina minun sijaan meistä. Ja mikäs sitä yhdessä puuhaillessa, kun samanlainen huumorintaju ja yhteiset kiinnostuksen kohteet tarjoavat pohjattoman "oman kivan" lähteen.
Niin ihanaa kuin yhdessäolo onkin ollut, tulee tämä vaihe elämässämme päättymään taas tällä erää muuttomme myötä. Phillin työkuviot muuttuvat ja sen myötä muuttuu myös elämämme ja suhteemme arki. Valehtelisin jos väittäisin, että erossa oleminen on kivaa, mutta en epäile hetkeäkään etteikö siitä taas selviäisi ja voisi löytää jopa jonkun kapean hopeareunuksenkin. Kaikki suhteet (ja ihmiset) eivät kestä erossa oloa, mutta ne jotka kestävät, vahvistuvat entisestään. Nyt on aika keskittyä himppusen verran enemmän taas minuun, meitä kuitenkaan unohtamatta.
Niin, ja jos eivät USCIS:n virkailijat vielä näiden dokumenttien jälkeen ymmärrä arvostaa suhdettamme, kutsun heidät meille viikoksi kylään. Viimeistään siinä vaiheessa pitäisi heillekin valjeta, miten oikeat avioparit elävät.
Satoi tai paistoi, aina pitää pussata, kun siihen vain on mahdollisuus
Oho, huomasin vasta nyt tämän kommentin. Voisi sydän jättää muutaman lyönnin väliin, jos tuollainen häätökirje putkahtaisi postiluukusta. Onneksi kuitenkin selvisi, kun oli tuollainen näppärä kotipäällikkö hoitamassa asiaa!
VastaaPoista