Karvanaamakavereita

O-ou, Phill on kasvattanut viikset! Jostain ihmeellisestä syystä laivasto sallii viikset muttei partaa. Kukaan ei tiedä miksi ja minä taidan olla ainoa, jota syy edes kiinnostaa. Nyt Phillin yksikössä sitten riehuu viiksivillitys.

Viikset ovat tietenkin aivan kamalat. Siis voivatko viikset olla mitään muuta kuin aivan kamalat? Täytyy tosin antaa Phillille propsit taitavasta viiksien kantamisesta. Hänellä on ihmeellinen kyky saada aivan idioottimaiset asiat näyttämään luonnolliselta. Muistan kuinka joskus vuosia sitten Phill nappasi Walmartin hyllyltä selkäänsä Hannah Montana-repun. Siellä me sitten viiletimme pitkin Walmartin käytäviä, Phill pinkki reppu selässään. Eikä se näyttänyt edes pahalta. Oikeastaan se oli aika makea yksityiskohta. Loppupeleissä reppu jäi tosin kauppaan...

Kodissamme asustaa Phillin lisäksi myös toinen karvanaama - siis tietenkin Kisu. Kisu on aivan mainio kissa, joka kaikkien kavereidemme mielestä muistuttaa välillä enemmän koiraa kuin kissaa. Kisu vartioi kotiamme ja murisee liian lähellä hengaileville tuntemattomille ihmisille. Kisu juoksee ovelle tervehtimään vieraita eikä poistu huoneesta ennen kuin IHAN kaikki ovat rapsuttaneet häntä vähintäänkin kahdesti. Kisu osaa (ja rakastaa) ulkoilla valjaissa ja Kisu osaa istua komennosta.

Näyttäisi myös siltä, että Kisu pitää koirista huomattavasti enemmän kuin toisista kissoista. Siis näyttää ainakin tällaisen koirakuumeisen yksilön silmin katsottuna. Olen viettänyt viime aikoina aivan luvattoman monta tuntia San Diegon löytöeläinkotien (shelter) nettisivuja selaillen. Yhtenä iltana esittelin Phillille lempikoirieni kuvat ja hän väitti, että kaikki valitsemani koirat hymyilivät. Sain ohjeen hillitä hymyilevien koirien kuvien katselua toistaiseksi.

Phill haluaa koiran ihan yhtä paljon kuin minäkin, mutta hänen käytännöllisen ajattelun murtamiseen tarvitaan vähän enemmän kuin yksi hymyilevä karvakuono. Olemme ajatelleet odottaa koiran hankinnan kanssa siihen asti, että asettaudumme jonnekin aloillemme vähän pidemmäksi aikaa kuin vuodeksi. Tulevassa kodissamme on aidattu piha ja kaksi lemmikkiä on ihan ok, mutta kyllähän me sen jo tiedämme, että ei tämä tule olemaan meidän for ever home.

Järkevä minä siis yhtyy Phillin mielipiteeseen ja yrittää hillitä itsensä, ainakin hetkeksi. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, milloin se emotionaalinen huithapeli minä taas karkaa nettiin surffailemaan. Ainahan on mahdollista, että hymyilevä karvanaama ja hymyilevä vaimo yhdistävät viehätysvoimansa ja saavat Phillin järjen järkkymään.

Sitä odotellessa, onneksi meillä on maailman paras kissa.

Ja onneksi Phillilä on komea viikset...

Kuvan ottamisesta on jo yli viikko... Viikset eivät ole enää näin pienet ja sievät.