Kaukana Kotona: Rakkaudesta liikuntaan

Olin vuosikausia pahimmanlaatuinen jojo-liikkuja. Välillä urheilin kuin viimeistä päivää, joskus vähemmän ja välillä en yhtään. Innostuminen oli vähintäänkin yhtä varmaa kuin urheiluinnon lopahtaminenkin.

Kuusi vuotta sitten jojoiluni päättyi kuin seinään. Phillin touhuja seuratessani uinuva urheiluhulluuteni heräsi eikä mennytkään enää takaisin nukkumaan. En tiedä mitä päässäni naksahti, mutta hyvään suuntaan on menty. Liikunta, hyvinvointi ja treenaaminen ovat iso osa päivittäistä elämääni enkä osaa enää edes kuvitella eläväni ilman säännöllistä liikuntaa.

Kaikki lähti liikkeelle juoksusta. Kaivoin juoksulenkkarit ja -trikoot esiin ja lähdin kerryttämään maileja pitkin poikin Newtonia ja Bostonia. Aluksi kunnon kasvaminen oli nopeaa ja tunsin olevani pysäyttämätön. Kesän tullen muutin Hawaijille ja juoksun rinnalle tulivat kuntosali, yhteistreenit Phillin kanssa, vaeltaminen ja välillä melominenkin. Phillin perässä oli vaikea pysyä ja hyvä niin. Sisukas ja kilpailuintoinen suomalainen ei luovuta, vaan juoksee miehensä suohon (jos tarve vaatii).

Jossain vaiheessa suurin juoksuintoni lopahti, mutta tilalle löytyi aina jotain uutta ja kivaa. Missään vaiheessa ei käynyt pienessä mielessänikään lyödä hanskoja tiskiin ja suunnata takaisin kotisohvalle. Kun isot rattaat lähtevät pyörimään ei niitä niin vain pysäytetäkkään. Toistaiseksi liikuntainnostustani eivät ole päässeet häiritsemään edes loukaantumiset tai sairastumiset (kop, kop!). Eikä minulla myöskään ole koskaan niin kiire etteikö liikunnalle olisi aikaa. Tässä tosin auttaa se, että liikumme Phillin kanssa välillä myös yhdessä. Laatuaikaa parhaimmillaan!

Kaikkein ratkaisevin selitys vahvalle treenimotivaatiolleni on kuitenkin liikunnasta saamani täydellinen hyvän olon ja hyvinvoinnin tunne. Urheillessani tunnen olevani parhaimmillani ja kauneimmillani. Tiedän, että siitä voi olla montaa mieltä, kuinka kaunis hikeä valuva, tulipunainen ja meikitön nainen on. Mutta itse näen peilistä lähinnä sädehtivät silmät, jotka huokuvat tyytyväisyyttä, vahvuutta ja elämäniloa. Pidän tuosta tyypistä ja siitä, miten se kohtelee itseään ja kehoaan. Siis pidän juuri sillä hetkellä. Kyllä minullakin on usein niitä hetkiä, kun haluaisin muuttaa itsestäni sitä sun tätä - sisäisesti ja ulkoisesti.

Toinen liikunnan iloa lisäävä tekijä on vaihtelevuus ja spontaanisuus. En treenaa mitään tiettyä lajia tai mitään tiettyä tavoitetta silmälläpitäen. Treenaan kyllä tavoitteellisesti, mutta kuitenkin pilke silmäkulmassa. Jos ulkona paistaa aurinko, voin hyvin vaihtaa salitreenin juoksulenkkiin tai ulkoharjoitteisiin. Eivät ne käsien lihakset yhdessä yössä surkastu. Varsinkin, kun jonain sateisena päivänä olen saattanut muuttaa suunnitelmiani päinvastaiseen suuntaan.

Eniten opittavaa minulla on oman kehon kuuntelemisessa. Tykkään treenata kovaa ja vetää itseni äärimmilleni. Jokaisen treenin ei tarvitse kuitenkaan olla huippusuoritus. Välillä olisi hyvä rauhoittua, venytellä ja levätä. Siksipä olenkin liittänyt päivittäisiin rutiineihini aamujoogan. Joka aamu minun pitää hieman patistella itseäni aloittamaan, kun ei millään huvittaisi ja kroppa on kankea kuin rautakanki. Aloitan kuitenkin, sisukas kun olen, ja hyvä olohan siitä tulee. Löysin itselleni 10min. pituisen sarjan, jonka käyn läpi 1-3 kertaa, aamusta riippuen. Viimeistään kolmannella kierroksella alkaa aina tuntumaan, että päivä voi alkaa. Uskomatonta muuten kuinka vaikeaa niinkin yksinkertainen asia kuin hengittäminen voi olla! Olisi pitänyt treenata joogaa jo silloin, kun vielä soitin aktiivisesti trumpettia :).

Odotan jo innolla, mitä kaikkea uutta urheilukivaa San Diego tuo tullessaan. Savatea on edelleen kova ikävä, joten jotain potkunyrkkeilyn tapaista pitäisi ainakin kehitellä. Suunnitteilla on myös autotalliin perustettava kuntosali ja juoksuintokin lisääntyy luultavasti entisestään uusissa maisemissa. Ja jos en muuta keksi, niin ehkä rupeankin liikkumaan kuin eläin: http://www.globalbodyweighttraining.com/the-animal-flow-workout-fitness-video/ En osaa päättää onko tuo minusta huikeaa vai hassua.

Nähtävästi urheillessa ei tule koskaan otettua kuvia. Paitsi Hawaijilla :)...