Erilainen muuttopäivä

Uskaltaisin meilkein väittää, että olen muuttanut tähän astisen elämäni aikana useammin kuin keskivertosuomalainen muuttaa koko elinikänään. Suurin osa muutoista on ollut 'tavarat mökille varastoon' tai 'tavarat varastosta uuteen kotiin' tyyppisiä muuttoja. Iso kiitos vanhemmilleni, jotka jaksoivat tätä ruljanssia joka syksy ja kevät usean vuoden ajan!

Vaikka muuttoja onkin takana useita, on tämä ensimmäinen military-muutto, kun meillä on oikeasti kodin täydeltä tavaraa. Hawaijilta tänne muutettaessamme omaisuuteni mahtui matkalaukkuun ja muutamaan kassiin ja Phillin vähä omaisuus oli komennuksen jäljiltä varastossa. Kahdessa vuodessa olemme kuitenkin kerinneet ostamaan täydet kalustesetit kaikkiin huoneisiin sekä haalineet vaatteita, urheiluvälineitä, kirjoja ja pikkusälää enemmän kuin tarpeeksi.

Military-muutto on sinänsä kiva juttu, sillä laivasto kustantaa ja organisoi meille yksityisen muuttofirman palvelut. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että me tuskailemme ensin laivaston kanssa nettilomakkeet kuntoon (että voikin oikeasti olla vaikeaselkoinen nettisivu!) ja käymme sitten juttelemassa tukikohtamme muuttoviraston setien ja tätien kanssa. Tämän askeleen jälkeen alkaa helpottaa, sillä laivasto tippuu välistä pois ja me saamme viilata aikataulut kuntoon suoraan muuttofirman edustajien kanssa.

Joitain viikkoja ennen muuttopäivää tänne hurautti muuttofirman edustaja tekemään esikatselmuksen, jonka perusteella hän määritteli, kuinka iso rekka, kuinka monta miestä, kuinka monta päivää ja kuinka paljon pakkausmateriaaleja tarvitaan. Emme me ilmeisesti ihan toivottomia hamstereita ole, sillä meidät määriteltiin kolmen miehen ja yhden päivän tapaukseksi. Aika monella kaverilla on mennyt vähintään kaksi tai kolme päivää ihan jo pakkaillessa.

Maanantaina oli sitten se suuri ja odotettu muuttopäivä. Aikaa vievin esivalmistelu oli kaikkien elektroniikkalaitteiden johtojen irroittaminen. Niitä oli PALJON. Siis TOSI paljon. Miten meistä onkin tullut tällaisia hifistelijöitä...? Toinen tarkkuutta vaativa puuha oli sellaisten papereiden, vaatteiden ja muiden tavaroiden pakkaaminen ja merkitseminen, joita en halunnut muuttomiesten vievän mukanaan. Koska Phill ei ole tällä hetkellä kotona, valitsin minä sitten sujuvasti vaatteet sekä itselleni että miehelleni seuraavan kuukauden ajaksi. Pakkailin vaatteet sunnuntai-iltana puolenyön aikoihin ja viimeistelin kassit puoli kuudelta aamulla. Luvassa voi olla pieniä vaateyllätyksiä.

Varsinaisen muuttopakkailun eteen minun ei tarvinnut pistää tikkuakaan ristiin. Tehtäväni oli istua sohvalla ja naureskella hulvattomien muuttomiesten jutuille. Meille sattui varmaan koko USA:n hauskimmat ja nopeimmat muuttajat. Item: Scratching post. Condition: Scratched. Tällä huumorin tasolla ja hyvin väsyneellä mielentilalla tuli naurettua huomattavasti enemmän kuin normaalina muuttopäivänä. Erityisen tyytyväisiä miehet olivat, kun tilasin koko porukalle kulmakunnan parhaat pizzat (AJ's) ja kaivoin esiin meidän pattereilla toimivan katastrofiradion (ostettiin se ennen Sandyn iskemistä ja kertaakaan ei olla käytetty). Muttomiehille kannattaa oikeasti olla kiva, sillä koko omaisuutemme on nyt heidän käsissään.

Kaksi pientä huolenaihetta tähänkin muuttoon kuitenkin liittyi. Ensimmäisenä niistä Kisu-pieni, joka meinasi tulla hulluksi jo siinä vaiheessa, kun aloin ottamaan tauluja seinältä ja kaivoin matkalaukut esille. Koska Kisu tykkää aukinaisista ulko-ovista, en voinut antaa sen juoksennella vapaana. Ajatukseni pistää Kisu päiväksi upouuteen matkakotiinsa osoittautui tuhoon tuomituksi siinä vaiheessa, kun herkut loppuivat ja koko asumus pyörähti 360 astetta ympäri Kisun pomppiessä seiniä vasten. Yritti viissin metsästää lisää raksuja tai kadonnutta vapauttaan.

Tässä vaiheessa miehet olivat sisällä pakkailemassa ja ovet kiinni, joten päästin Kisun vapaaksi ja se juoksi suoraa tietä lempipiilopaikkaansa nukkumaan. Siinä vaiheessa kun ovet taas aukenivat, pistin Kisun kylpyhuoneeseen ja siitä alkoikin sitten tunnin mittainen huutokonsertti. Lopulta Kisu luovutti ja meni suihkunurkkaukseen nukkumaan. Vapauteen päästyään Kisulla oli edessä uusi shokki: tyhjä talo. Mutta siitä selvittiin aika nopeasti, koska minä pysyin kotona ja illallinenkin tuli ajallaan. Nyt Kisu käyttäytyy jo niin kuin mitään kummallista ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Tyhjässä talossa on ilmeisesti ihan kiva juosta sprinttejä ja päättää ne vauhdikkaisiin pomppuihin ilmapatjalla...

Toinen huoli oli sohvan ja oven välinen suhde. Mahtaako kukaan enää muistaa kuinka monta miestä ja päivää tarvittiin siihen, että sohva mahtui sisälle? (Lisää tästä aiheesta löytyy lokakuun 2011 kirjoituksesta Muuttopuuhia.) Katselin kun miehet käärivät sohvaa paperiin ja pyörittivät vielä muovit ympärille ja tiesin, että tuo paketti ei kyllä tulisi ikinä mahtumaan ovesta kumpaakaan suuntaan. Pysyin kuitenkin hiljaa ja odotin, mitä tuleman pitää. Noh, oikeassa olin - tyssäsi heti alkuunsa. Mutta onneksi muuttomiehet olivat sen verran kivoja, että päättivät ihan omatoimisesti ottaa oven saranoiltaan.

Seuraava ongelma oli jumittavat saranat, jotka eivät liikahtaneet mihinkään. Miehillä ei ollut vasaraa mukana ja meidän vasara oli tietenkin jo pakattu. Mutta eipä mennyt sormi suuhun vielä tässäkään vaiheessa: Yksi miehistä kävi hakemassa pihalta irtonaisen tiilen, jolla hän sitten kolkutteli saranat auki. Ja kun radiosta sattui vielä tulemaan hyvä biisi, pisti hän siinä kolkuttaessaan vähän tanssiksi ja lauluksikin. Missään vaiheessa kukaan ei vihjaissutkaan siihen suuntaan etteikö ovien irrottaminen kuuluisi heidän perustoimenkuvaansa.

Tavarat ovat nyt siis matkalla San Diegoon ja jossain vaiheessa pitäisi meidänkin vissiin lähteä perään. Tähän aiheeseen liittyen löytyy sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyvät uutiset ensin: Minun ei tarvitse lähteä reissuun yksin. Huonot uutiset: Lähtömme lykkääntyy ensi viikolle. Eli edessä vielä viikko siivoilua sekä kotona ja hotellissa leireilyä. Mutta ei se mitään. Sitten meillä onkin ruhtinaalliset kolme viikkoa yhteistä muuttolomaa!