Sunday, September 22, 2013

Unettomia öitä

Viimeiset pari viikkoa Portsmouthissa menivät aika vähillä yöunilla. Osittain siksi, että oli kiire, osittain siksi, että mieli laukkasi ylikierroksilla. Viimeisenä iltana olin aivan uupunut, mutta en vain saanut nukuttua. Ensin ponkaisin ylös laittamaan puhelimen lataukseen. Sitten muistin, että tietokonekin olisi hyvä ladata. Ai niin, pölynimurimenkin akku taitaa vedellä viimeisiään... Missäköhän sen laturi on? (kyllä, meillä on johdoton, akulla käyvä pölynimuri. Ja hyvä onkin!) Kun kaikki mahdolliset laitteet hyrisivät tyytyväisinä latureissaan, muistin, että olin unohtanut kaivaa esiin Kisun rokotustodistuksen. Olisihan sen tietenkin kerinnyt etsiä vielä aamullakin, mutta kun kerran nyt tuli mieleen...

Aamulla minusta tuntui etten ollut nukkunut silmäystäkään, mutta kaiken stressini keskellä, minua ei väsyttänyt tippaakaan. Olin vain onnellinen, kun kellon viisarit vihdoin näyttivät sen verran paljon, että viitsin lopettaa sängyssä pyörimisen. Eikä väsymys iskenyt myöhemmässäkään vaiheessa. Mennä porskutin koko päivän onnellisena ja pirteänä.

Perjantai-iltana koitti se kauan odotettu hetki, kun pääsin nukkumaan oikeaan sänkyyn Phillin viekkuun. Kuvittelin, että nyt kun kaikki muuttohössäkät ovat ohi ja olemme vihdoin taas yhdessä, stressini helpottaa ja nukun koko yön sikeästi kuin tukki. Varmistelin asian nauttimalla juuri ennen nukkumaan menoa kofeiinittoman Irish Coffeen, maailman parhaan unilääkkeen. Mutta kuinkas kävikään; uni ei vain tullut. Olin liian onnellinen nukkuakseni. Nukuin ja heräilin muutaman tunnin välein ja kolmelta aamuyöllä olisin ollut jo aivan valmis aloittamaan uuden päivän.

Lauantaikin meni vähistä unista huolimatta hyvällä tuulella ja pirteänä, mutta tällä kertaa illalla alkoi jo väsyttää. Phill nukahti suurin piirtein ennen kuin kerkisi ottamaan kengät jalastaan eikä minunkaan tarvinnut kauaa unta odotella. Jossain vaiheessa aamuyöllä heräsin kuitenkin kummaan rapinaan. Kun rapina ei millään loppunut, oli pakko kömpiä ylös katsomaan, mitä oikein tapahtuu. Kisuhan se tietenkin oli. Kisu oli metsästys tuulella ja tähtäimessä olivat sinne tänne piilottamani herkkupussit. Olin unohtanut käsilaukkuni auki ja Kisu oli varastanut sieltä pussillisen rauhoittavia herkkuja, joita olin ostanut automatkojen varalle. Siinä vaiheessa kun sain napattua pussin takaisin, oli se aivan täynnä pieniä hampaanreikiä ja kuolasta valuvan märkä. Jos Kisu pääsikin herkun makuun, ei herkkujen rauhoittava ominaisuus toiminut, päinvastoin. Tästä alkoi hyvin ärsyttävä ja kovaääninen peuhatunti, jonka aikana tuli melkein itkettävän ikävä suljettavaa makuuhuoneen ovea. Jos olisimme olleet kotona, olisi Kisu saanut makuuhuoneesta hyvin lentävän lähdön.

Jossain vaiheessa Kisu rauhoittui ja minä vaivuin levottomien unten maille. Olin unessani Suomessa, vanhempieni kotona Riihimäellä. Äiti ja isä olivat päättäneet aloittaa keittiöremontin ja minä yritin paistaa kanaa keskellä remonttitouhuja. Jossain vaiheessa Kisu juoksi avonaiseen uuniin ja en meinannut millään saada sitä ulos uunista... Tästä rentouttavasta unesta minut herätti ulkona alkanut kaatosade, joka rummutti ikkunoita rytmikkäästi ja kovaäänisesti. Onneksi sateen rytmikkyys vaivutti minut takaisin uneen, josta en herännytkään ennen kuin puoli yhdeksältä (hyvin myöhäinen herätys minulle!).

Uskaltaisin melkein veikata, että ensi yönä kyllä nukuttaa makoisasti. Löysin Kisun ruuille uuden säilytyspaikan vaatekomeron ylähyllyltä. Sinne Kisulla ei ole mitään asiaa (vaikka sillä onkin selkeästi vieterit tassujen tilalla). Tänään on onneksi muutenkin tarkoitus viettää laiska rentoilupäivä sateisen sunnuntain kunniaksi. Hmmm, en edes muista milloin viimeksi olisi ollut päivä, jolloin ei ole pakko tehdä yhtään mitään...


HERÄÄ JO!




No comments:

Post a Comment