Aloin liikkumaan eikä loppua ole vielä näkynyt. Yhdeksän vuoden aikana en ole pitänyt säännöllisistä treeneistä juuri sairastelusta tai pienistä reissuista johtuneita paria viikkoa pidempiä taukoja eikä enää tee edes mieli. Liikkuminen ja aktiivisuus on harrastusta enemmän, sillä siitä on tullut elämäntapa.
Vaikka liikkuminen antaa paljon enemmän kuin ottaa, on varmasti jokaisen elämässä kausia, jolloin joko aika tai motivaatio, joskus ehkä kumpainenkin, on vähissä. Silloin kannattaa olla itselleen armollinen ja muistaa, että aina ei tarvitse huhkia tuntikausia tai joka päivä. Oma pelastukseni on ollut monesti tabata/HIIT -treenit, jotka vievät kaikki mehut hetkessä. Toinen elämääni tullut ihanuus on jooga, joka on minulle todellista hyvänmielen liikuntaa. En ole kovin venyvä enkä vanuva, mutta jooga on opettanut minulle rauhoittumista ja auttanut vahvistamaan syviä lihaksia. Joogasta jos mistä saa elämäänsä energiaa.
Kaikista parasta liikkumisessa ja aktiivisessa elämäntyylissä on kuitenkin se, että se on minun ja Phillin yhteinen juttu. Liikunnalle on paljon helpompi löytää aikaa, kun se ei ole pois vähästä yhteisestä ajasta. Kun toista ei huvita, potkii toinen persuksille ja kun kumpaakaan ei huvita, laiskottelemme hyvällä omallatunnolla tai liikumme jokatapauksessa, koska kaverin kanssa on kiva tehdä niitäkin asioita, jotka eivät juuri nyt huvita. Olemme myöskin hyvin kilpailuhenkisiä emmekä halua koskaan luovuttaa toisen edessä. Yhdessä treenatessa yllämme suorituksiin, jotka jäisivät yksin tekemättä. Meillä on kummallakin omat vahvuutemme, joista hyödymme ja kärsimme yhdessä.
Kulunut kolmipäiväinen viikonloppu on ollut (yhteisen) liikkumisen juhlaa. Olemme juosseet mäkiä, sprinttejä ja portaita ja treenanneet uusia sarjoja salilla. Kroppani on aivan hellä, mutta mieli täynnä energiaa ja intoa. Joulusta asti enemmän tai vähemmän meininkiä hidastanut flunssa on viimeinkin selätetty ja jokainen päivä on vähintäänkin minuutin verran edellistä valoisampi.
Tästä tulee hyvä viikko ja vielä parempi vuosi!
Kuvat maanantaiaamun porrastreenistä La Mesan "salaisilla" portailla
Totta, liikkuminen yhdessä puolison kanssa on tosi kivaa! Me aloitimme juoksemisen reilut puoli vuotta sitten. Alussa jokainen lenkki oli raskas, ja ne jaksettiin juuri sillä, että askeleet tömisivät samaan tahtiin. On ollut upeaa löytää kadoksissa ollut urheilun ilo. Tsemppiä treeneihin!
VastaaPoistaKiitos ja tsemppiä/juoksemisen iloa myös teille :)!
PoistaKuulostaa hyvältä! Mekin olimme sunnuntaina yhdessä punttisalilla :) Olen aina liikkunut paljon mutta saanut viimeisen vuoden aikana huomata, miten nopeasti liikkumattomuuteen tottuu ja liikunnan tuoman hyvän olon unohtaa. Mies on alkanut taas liikkua enemmän, joten minunkin on yritettävä ;)
VastaaPoistaMinulle tulee levoton olo, jos en pääse liikkumaan. Mutta kyllähän siihen varmasti ajan myötä tottuisi ja sitten olisi taas vaikeampi aloittaa. Hauskoja yhteistreenejä teillekin!
Poista