Ongelmaponi

Noin puolitoista vuotta sitten toteutin pidempiaikaisen haaveeni ja leikkasin hiukseni lyhkäisiksi. Tykästyin kerrostettuun A-malliin kovasti enkä oikeastaan edes kaivannut iänikuista ponnariani, vaikka huonon hiuspäivän sattuessa kohdalle (joka toinen päivä) olinkin aina pienoisessa kriisitilassa.

Viime keväänä iski kuitenkin kyllästys ja perinteinen vihreämmän ruohon syndrooma: Aloin kaipaamaan taas pidempiä hiuksia ja mahdollisuutta saada hiukset halutessani myös kiinni. Siitä alkoi tuskainen kasvatusurakka, jonka aikana olen inhonnut hiuksiani lähes päivittäin. Olin lopulta jopa niin epätoivoinen, että ajattelin palata 90-luvulle puoliponin kyydillä. Lopputulos oli kuitenkin sen verran huvittava, että tynkäinen puoliponi jäi (toistaiseksi) vain kokeiluksi.

Olen siis elänyt tässä jo pidempään hyvin hankalaa hiusvaihetta, kunnes viime viikolla se vihdoin onnistui: Hiukseni olivat viimeinkin tarpeeksi pitkät sivusykeröiseen ranskanlettiin ja perinteisempään pikkuponiin.

Voi sitä onnea! Lisäbonuksena lettikampauksen selkeästi nuorentava vaikutus. Lettipäässä minulta kysytään meinaan aina paperit.

Pikkuponin ja hattujen avulla jaksan sinnitellä vielä hetken, ennen kuin suuntaan kampaajalle hakemaan malliin jotain tolkkua. Se jää tosin nähtäväksi, kuinka pitkään odotusaikaan kärsivällisyyteni riittää. Itseni tuntien ei kovinkaan pitkään.

Pikkiriikkinen

Uusi työkaverini kutsui minua pikkiriikkiseksi. Kyse oli kai kohteliaisuudesta vaikkei se ihan siltä tuntunutkaan. "It doesn't matter what you wear. You look cute because you're so tiny." Tiny? 

Ensinnäkään, en ole mitenkään pieni. Toisekseen en edes tahdo olla pieni.

Ymmärrän kyllä, että pieni mielletään usein kohteliaisuudeksi, hoikan synonyymiksi, mutta ei se ole ihan niin yksioikoista.

Haluan näyttää pienen sijaan vahvalta, nopealta, ketterältä ja terveeltä. En tavoittele salilla täydellistä vartaloa, sillä sellaista ei ole olemassakaan. Minun täydellinen ei ole sinun täydellinen. Minun mahdollinen ei ole sinun mahdollinen. Kuppikokoni ei kasva D:ksi vaikka nostaisin rautaa penkistä oman painoni verran eivätkä reiteni ja takapuoleni kapene pikkiriikkisiksi vaikka noudattaisin tiukkaa diettiä ja treeniohjelmaa. Mutta silloin kun jaossa oli hoikka vyötärö ja helposti timmiytyvä ylävartalo, osuin selkeästikin oikeaan jonoon. Meillä kaikilla on omat vahvuutemme sekä ulkoisesti että sisäisesti.

Minä koen olevani kauneimmillani silloin kun olen vahvimmillani. Entä sinä? Mitä sinä tavoittelet?

Mitä muuttaisin kehossani

Jos saisit muuttaa kehossasi minkä tahansa asian, mikä se olisi?

Tämä kysymys esitettiin Jubilee-projektissa 50 lapselle ja aikuiselle eikä vastausten erilaisuus yllätä minua laisinkaan. Monien aikuisten vastaukset olivat ulkonäkökeskeisiä - synnynnäisiä tai elämän mukanaan tuomia "epäkohtia". Lapset sensijaan toivoivat suippoja tontun korvia, siipiä, hain suita, merenneidon eviä, kissaeläinten jalkoja tai olivat täysin tyytyväisiä itseensä sellaisenaan.

Tämän tyyppisiä vastausksia uskoisin saavani myös preschool- ryhmäni lapsilta. Mielikuvitusta riittää ja käsitys omasta kehosta perustuu lähinnä sen toimintakykyyn. "Haluan olla nopea, vahva, iso, omatoiminen..." Kyllä nämä pienetkin miettivät ulkonäköjuttuja, mutta kyse on kehoa enemmän vaatteista (makea printti ja pyörähtäessä hulmuava mekonhelma) tai kampauksesta (no tietenkin se Elsa braid) .

Minua kiinnostaisi selvittää, missä vaiheessa lapset tulevat tietoiseksi kehonsa piirteistä ja ympäristön odotuksista. Tiedän, että se tapahtuu jo paljon ennen teini-ikää ja luulen, että se tapahtuu nykyään aiemmin kuin jotain kymmeniä vuosia sitten. Mietin myös, voiko aikuinen olla koskaan aivan täysin tyytyväinen kehoonsa. Ympäristön (siis median) asettamat odotukset kun ovat jotakuinkin mahdottomia.

Kuva on otettu muutamaa viikkoa naimisiinmenomme jälkeen Hawaijin-kodissamme. Muistan olleeni onnellinen ja tunteneeni oloni kauniiksi. 

Jonain päivinä olen täysin itseeni tyytyväinen, toisina osaisin kirjoittaa pitkän remppalistan. Mutta voisin minä kyllä siivetkin ottaa. Tai ne mustekalan lonkerot... Ja ennenkaikkea toivon, että pysyn terveenä ja että kroppani toimintakyky pysyy tällaisena vielä pitkälle tulevaisuuteen.