Tenniksen uusi mahdollisuus

Kutosen jälkeisenä kesänä sain päähäni, että minun pitäisi saada osallistua viikon kestävälle tennisleirille. En muista, mistä yllättävä intoni tennistä kohtaan johtui. Todennäköisesti siitä, että joku söpö poika tuli mainostamaan sitä koulullemme, kaverini aikoi osallistua tai sitten siitä, että kaikki osallistujat saivat omakseen tennismailat.

Koska leiri ei ollut (kai) järisyttävän kallis ja meillä tuettiin monenkirjavia harrastuksia, näyttivät vanhempani vihreää valoa ja meikäläinen pyöräili innosta puhkuen Riihimäen keskuskentälle. Leirillä oli ihan kivaa, mutta tennis ei ollut todellakaan minun juttuni. Minulla oli jo tuolloin huono näkö, muttei kuitenkaan niin huono, että olisin tunnustanut sen ääneen. Kuvittelin pitkään omaavani harvinaisen huonon käsi-silmä kordinaation, mutta nyt jälkikäteen olen oivaltanut, että saatoinkin olla jo tuolloin piilareiden/silmälaisen tarpeessa.

Opin viikon aikana tenniksen perusteet, mutta siihen sen "ilmaisen" tennismailan käyttäminen taisikin sitten jäädä. Säilytin mailaa pitkään huoneessani, koska tennismailan omistaminen oli mielestäni coolia, mutta tennistä en pelannut enää koskaan.

Siis... En pelannut, ennen kuin tänään aloitin uuden urani tennispelaajana.

Vauhtia ainakin riitti, jopa silloinkin kun oli tarkoitus poseerata...

Saimme Phillin kanssa jokin aika sitten päähänpiston, että meidän pitäisi keksiä lisää yhteisiä harrastuksia ja Phill ehdotti tennistä. Meistä kumpikaan ei  ole pelannut sitä koskaan tosissaan eikä edes koskenut mailaan pariin vuosikymmeneen, mutta mitäpä siitä. Päätin antaa tennikselle vielä uuden, aikuisen, mahdollisuuden.

Saamme pelata tukikohdassa ilmaiseksi eikä tällä kertaa tarvitse hankkia edes mailaa olohuoneen nurkaa koristamaan, sillä niitäkin saa lainata ilmaiseksi. Teknisesti olimme kumpikin aivan surkeita (siis aloittelijoita), mutta pallon perässä sprinttailu kävi hyvinkin liikunnasta ja oli ihan mielettömän kivaa.

Tätä lisää! Ehkäpä jo joku ilta tällä viikolla.