Höyhenen kevyitä perhosia

Nyt se on täällä niin, että tuntuu. L-O-M-A! Loman alusviikko on ollut perinteiseen tapaan extra-kiireinen ja paperihommien takia myöskin aika stressaava. Perjantaina iltapäivällä palaset loksahtivat kuitenkin viimeinkin paikalleen ja vatsan stressiperhoset vaihtuivat höyhenen kevyisiin lomaperhosiin.

Vaikka aloitankin loman vasta huomisen opetustunnin jälkeen, nappasin tänään pienen varaslähdön viimeisen Fringe festivaalin shown merkeissä. Lasi (pari) skumppaa, hyvä illallinen ja mentalist show siivittävät mukavasti lomatunnelmaan. Viimevuotiseen tapaan pääsin myös itse lavalle. Tällä kertaa avustin rikkomalla paperipusseja, joista yksi sisälsi rikkinäisen lasipullon. Lisäksi annoin randomin nelinumeroisen luvun, joka oli osa isompaa temppua.
Huomenna siis vielä aamusta töihin ja sitten pikapiipahdus kotiin ennen lentokentälle lähtöä. Illalla olemme jo Portlandissa ja sunnuntaina jatkamme matkaamme upeiden maisemien halki Crater Lakelle mökkeilemään. Metsän keskellä ei kuulemma ole kännykkäverkkoa ja internetkin on päämökin satelliitin (epävakaisessa) varassa. Tiedossa on loman lisäksi some-loma, joka tekee varmasti hyvää sekin. Kävelemisen sijaan tekee mieli hyppelehtiä ja puhumisen sijaa laulaa. Jeps, fiilikset ovat juuri näin hyvät!

Palaillaan siis viikon päästä Oregon kuulumisten kera. Nautinnollista viikkoa!

Kuusi rautaista vuotta

Facebook paljasti muistoissaan, että olemme olleet hyvin useana vuonna tähän aikaan reissussa. Tällä hetkellä olemme vielä tukevasti San Diegossa, mutta lauantaina tilanne on jo ihan toinen. Oregonin reissu kurkkii nurkan takana, yhdessä hääpäivämme kanssa.

Tänä vuonna avioliittovuosia tulee täyteen kuusi, eli juhlimme amerikkalaisten perinteiden mukaan rautapäivää. Vaikka rauta-aiheista lahjaa onkin ollut vaikea keksiä, kuvaa rauta suhdettamme loistavasti: luja, kestävä ja silti kumman muokattava. Yhteiset vuodet ja kokemukset ovat hioneet meistä me; tiimin, joka toimii ja haluaa toimia. Parisuhde vaatii toki töitä, mutta vielä tärkeämpää on tuon työn hedelmistä nauttiminen. Yhdessä pitää olla myös kivaa.

Mietin säännöllisesti kaikkia niitä pieniä sattumanoikkuja ja polkuja, jotka toivat meidät samanaikaisesti sille pienelle Bostonin sivukujalle. Sattumaa vai kohtalo, kukapa sen tietää, mutta juuri paremmin ei olisi voinut käydä. Tuo mies on aivan totaalinen helmi ja minulle kalleinta maailmassa.

Tänä vuonna juhlimme yhteistä taivaltamme Oregonissa, Crater järvellä. Yhteiseen reissuun päättyy taas yksi aikakausi elämässämme Phillin siirtyessä takaisin sukellusveneen miehistöön. Edessä on muutosten vuosi, jonka haasteet ja ilon aiheet ovat vielä suuri kysymysmerkki. Ensin kuitenkin lomaillaan ja nautitaan yhteisestä ajasta. Pieni tauko arjen hulinasta tulee jälleen kerran tarpeeseen.

Nimim. Melkein lomalla!

Täysin täynnä

Tänä viikonloppuna on tullut ravittua sekä mieltä että ruumista. Kävimme eilen katsomassa taika-shown ja näytelmän Fringe festareilla ja tänään herkuttelimme navat pinkeiksi Taste of Adams tapahtumassa. Olo on hyvin täysi sekä henkisesti että fyysisesti.

Fringe festarit ovat tuttu juttu jo viime vuodelta. Valittavana on vaikuttava joukko erilaisia esityksiä akrobatiasta taikuuden kautta näytelmiin, musikaaleihin ja tanssiin. Jokainen saa itse päättää ostaako esityksiin yksittäisiä lippuja vai edullisempia sarjalippuja. Tänä vuonna olemme liikkeellä viiden shown taktiikalla, sillä enempään ei ole aikaa. Kaksi esitystä nautittu, kolme iltojen ilahduttajaa vielä edessä.

Taste of Adams on sekin vanhastaan tuttu tapahtuma. Maistelujuhlaan osallistui tänään 45 ravintolaa, mikä tarkoitti käytännössä mahdollisuutta maistella 45 erilaista näyteannosta. Joissain paikoissa annokset olivat (kaikeksi onneksi) pieniä, kun taas toisissa paikoissa eteen ilmestyi aivan liikaa ja liian hyvää ruokaa. Sanomattakin ehkä selvää, ettemme käyneet läheskään jokaisessa ravintolassa maistiaisilla, vaikka yritys olikin kieltämättä kova. 

Olin vähän ajatellut tekeväni tänään illalla juhannuksen kunniaksi lettuja tai crepejä, mutten usko, että minulla on enää koskaan milloinkaan nälkä. Siis ainakaan tänään.  

Aion lepäillä lopun iltaa hiljaa ja rauhakseen vatsani vieressä ja ajatella kaikkea muuta paitsi ruokaa. Täysi olo ja täysi viikko tulossa. Nyt ei puutu enää mitään muuta kuin täysinäiset akut.

Keskiyön aurinko

Valoisat kesäyöt, niitä minulla on vuosi toisensa perään ikävä. San Diegossa aurinko nousi tänään 5:42 am ja laski 8:00 pm. Tämän pidemmiksi eivät päivät näillä leveysasteilla muutu.

Minulla on ikävä Suomen keskiyön aurinkoa, mökkilammen usvaa ja sammakoiden yöllistä kurnutusta. Kesäöihin liittyy valtavasti ihania muistoja, jotka saavat minut toisaalta hymyilemään, tosaalta haikeaksi. Edellisestä kesävierailusta Suomeen on nyt kolme vuotta, mikä on vähintäänkin kolme vuotta liikaa.

Keskiyön aurinko Alaskassa kaksi vuotta sitten

Lämpöä ja aurinkoa meillä on toki riittänyt täällä San Diegossakin viime aikoina. June Gloom on väistynyt ja tuonut tilalle kirkkaan sinisen taivaan ja reilun kolmenkympin lämpötilat. Eilen San Diego countyn alueella rikottiin lämpöennätys komean paahtavalla lukemalla, joka nosti mittarit 124 F/ 51 C asteeseen. Arizonan puolella sijaitsevassa Phoenixissä kiikutaan samoissa lukemissa ja lentoliikenne on sekaisin. 50 C on liian kuuma joillekin lentokonetyypeille ja taatusti kaikille ihmistyypeille. Huh, meidän nurkilla on ollut onneksi huomattavasti "viileämpää". Talven sateiden jälkeisestä vihreydestä ei tosin ole täälläkään jäljellä muuta kuin muistoja, vaikka varsinainen hellekesä onkin vasta edessäpäin.

Nautinnollista juhannusta kaikille sitä juhliville ja ihanaa lomaa onnakkaille lomalaisille. Nauttikaa yöttömästä yöstä, vaikka sitten toppatakki päällä ja villasukat jalassa. 

Sunnuntai 6-18-2017

Sunnuntai on viikon ainoa herätyskelloton aamu ja nautin siitä täysillä. Heräilen kahdeksan aikaan oikeasti pirteänä. Ruokin ja rapsutan kissat ja lähden juoksulenkille. Tiedossa on kuuma päivä.

Suihkun jälkeen keitän kahvia ja kaurapuuroa ja katselen jakson This is us -sarjaa. Selailen blogeja ja facebookia ja luen uutisia. Kissat päivystävät avonaisessa ikkunassa ja vahtivat naapureiden koiria. Phill on suunnitellut rakentavansa uuden kissatornin, jonka ylähyllyllä on paremmin tilaa kahdelle pullerolle.

Olen pitänyt päivän suunnitelmat täysin avoina, sillä haluan tehdä tänään juuri sitä, mitä huvittaa. Heh, päätän siivota ja koota kesälukukauden e-mail -listan. Yritän myöskin väkertää excelillä entistä paremmin toimivan rollbookin, mutta taitoni ovat ruosteessa. Aion pyytää apua Philliltä, kunhan hän kotiutuu itärannikolta. Mieli on hyvä ahkeran aamun jäljiltä ja päätän lähteä lounaan kautta Mission Valleyn kauppoihin.

Tällä kertaa onni on myöten ja löydän itselleni uuden hatun DSW:sta. Muista kaupoista en sitten löydäkään mitään ostamisen arvoista. Huomaan, etten ole oikeastaan vaatteiden ostotuulella. Käyn vielä Bed Bath and Beyondissa ja Petcossa. Kisu ja Possu saavat uuden ruokamaton, -kipot ja ruokaa ja minä kauan kaivatun ovistopparin. Petcon vieressä on Jamba Juice, josta haen itselleni välipalaksi smoothien.

Ruokakaupan kautta kotiin. Kello on viisi. Ulkona on oikeastaan aika täydellinen lämpötila, joten päätän hengailla patiolla. Juttelen Phillin kanssa, luen hetken kirjaa ja selailen facebookia. Jääkaapista löytyy vielä tällekin päivälle kasvispastan tähteitä, joten illallinen on helposti hoidettu. Katselen telkkaria ja rullailen väsyneitä jalkoja. Pesen samalla pyykkiä.

Huomenna illalla saan hakea Phillin lentokentältä joogatunnin jälkeen. En malta odottaa! Vaikka reilu kaksi viikkoa menikin nopsasti, on minulla oikeasti todella kova ikävä. Aikomukseni on mennä tänään ajoissa nukkumaan, mutta toteutus jää vielä arvailujen varaan.

Lauantai 6-17-2017

Herään ennen kelloa kummaan ääneen, mutten jaksa nousta heti selvittämään äänen alkuperää. Köllin sängyssä kissojen kanssa, kunnes hieman ennen seitsemää on jo pakko nousta. Olohuonetta kohti kävellessäni ääni voimistuu ja paljastuu pattereilla toimivaksi laser-leluksi. Saimme hökötyksen joitain vuosia sitten Phillin äidiltä, mutta emme käytä sitä ikinä. Muutama viikko sitten Possu oppi kuitenkin kääntämään lelun päälle. Vielä kun oppisi myös sulkemaan sen...

Syön aamupalaa ja lueskelen samalla uutisia. USA:n laivaston alus on kolaroinut Japanin vesillä filippiiniläisen siviilialuksen kanssa. Seitsemän sailoria on vielä toistaiseksi kadoksissa. Vatsasta kouraisee, vaikkei tämä liitykään Philliin millään tavalla.

Soitan pikapuhelun Phillille, laittaudun valmiiksi ja tarkistan, että kassistani löytyy kaikki tarvittava kesälukukauden ekalle tunnille.

Kolme tuntia hujahtaa ohi vauhdilla. Lukukauden eka tunti menee aina suurimmaksi osaksi rekisteröitymiseen ja käytännön asioiden läpi käymiseen. Osa oppilaista on jo vanhoja tuttuja kevät lukukaudelta, mutta mukana on myös uusia kasvoja.

Viimeiset oppilaat lähtevät kahdeltatoista. Siivoamme luokkahuoneen aina yhdessä, mutta tarkistan vielä varmuudenvuoksi, että kaikki on niin kuin pitääkin. Siirryn luokkahuoneesta opettajien työhuoneeseen. Tarkistan postilaatikkoni ja täytän viikottaiset osallistujaraportit.

Ajelen töistä eväsbanaania mussuttaen Mashall's -kauppaan. Käyn tarkistamassa hattuhyllyn, mutten löydä mitään kivaa. Jatkan matkaani Point Lomaan salille. Matkalla on ruuhkaa ja minua alkaa väsyttää. Salilla juoksen väsymyksen pois ja saan aikaiseksi hyvän treenin. Poikkean kotimatkalla Liberty Stationille ja haen Tender Greens -ravintolasta salaatin.

Tulen kotiin hieman kolmen jälkeen. Ensin ruokaa, sitten suihku... Siinä tärkeysjärjestys tänään. Sitten istahdan sohvalle kissojen kanssa. Rapsutuksia, leikkiä ja päivän kuulumisten vaihtamista Phillin kanssa. Phill on tällä hetkellä New Jerseyssä ja tulossa kotiin maanantaina. Alkaa olemaan jo ikävä.

Viiden aikoihin on aika nousta ylös ja valmistautua illan haikkiin Raijan kanssa. Ajelen Raijalle ja suuntaamme siitä yhdessä Los Penasquitos Canyonille. Kävelemme pari tuntia kuin huomaamatta höpötellen. Vitsit, että tuntuu hyvältä olla ulkona ja ainakin melkein metsässä.

Tulen kotiin puoli ysin aikaan ja ylläri, ylläri, minulla on aika kova nälkä. Laser-lelu on taas päällä. Cats! Illalliseksi tähteitä, kyytipojaksi lasi viiniä ja jälkkäriksi pari palaa suklaata. Fancy, fancy... Loppuilta menee sohvalla This is us -sarjaa katsellen. Asteikolla 1-10 olen vähintään 12 verran onnellinen siitä, että huomenna saan nukkua juuri niin pitkään kuin haluan.

Perjantai 6-16-2017

Herään ekan kerran jo ennen kuutta. Mietin hetken, nousisinko jo ylös ja tekisin aamutreenin, mutta päätän jatkaa unia vielä tunnin verran. Possu tulee kainaloon nukkumaan. Seitsemältä kello herättää kesken hauskan unen.

Kissoille ruokaa, minulle kaurapuuroa mustikoilla ja pekaanipähkinöillä höystettynä. Ja kahvia. Kolme muumimukillista kahvia. Keitän samalla kananmunia lounaaksi, sillä jääkaappi alkaa olemaan kiireisen viikon jäljiltä aika autio. Teen pikaisesti avocadomuna"voita", eli avocadomunamössöä. Nappaan mukaan pari leivänpalaa ja tonnikalapussin.

Töissä on aika perjantaifiilis: levoton ja jopa hieman kärttyisä. Taidamme olla kaikki väsyneitä. Vietämme paljon aikaa ulkona ja jatkamme valokuvausprojektia. USA:ssa juhlitaan sunnuntaina isänpäivää, mutta olemme päättäneet jättää oman juhlamme lahjoineen ensi viikon perjantaihin. Kaksi juhlaa samalle viikolle olisi hieman liikaa.

Ruokatauolla käyn hoitamassa pari asiaa. Käyn CVS:ssä ostamassa lahjakassin ja juustokakkukahvilassa hakemassa paketin. UPS:llä on mitä kummallisempia pakettipisteitä nykyään. Juustokakkukahvilan myyjä yrittää kovasti myydä minulle kakkua, mutta juuri nyt ei tee mieli yhtään mitään makeaa. Sen sijaan ostan kaksi lippua viikon päästä olevaan Taste of Adams -tapahtumaan.

Loppuiltapäivä menee onneksi jo paljon iloisemmissa merkeissä. Onhan nyt sentään perjantai. Lapset innostuvat pyörien pesusta ja tekevät ahkerasti töitä. Ehdotan, että he voisivat seuraavaksi pestä autoni. Ei kuulemma onnistu, mutta pyöräni saattavat ehkä pestä. Töiden jälkeen suuntaan kaupan kautta kotiin. Käteni ovat täynnä tavaraa ja Kisu juoksee ulos ruohoapajille. Nappaan Kisun kainaloon rapsutettavaksi. Minulla vähän huono omatunto siitä, kuinka paljon olen ollut poissa kotoa tällä viikolla. Haistelemme ulkoilmaa ja kuuntelemme lintuja ennenkuin suuntaamme sisälle. Pistän ostokset kaappeihin, järkkäilen hetken paikkoja ja istahdan hetkeksi sohvalle välipalan kanssa. Hetki venyy... Seitsemältä päätän ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä ruokaa.

Sain eilen lapsilta lahjoja. Meneehän se shamppanja tässäkin muodossa...

Kasvispastaa, lasi (oikeaa) viiniä ja America's Got Talent. Vietän suurimman osan illasta sohvalla, mutta intoudun vielä loppuillasta rullailemaan ja järkkäämään opettajan kassini huomista community collegen tuntia varten.

TGIF, vaikka huomenna onkin vielä töitä. 

Torstai 6-15-2017

Kello soi puoli seiskalta. Väsyttää! Possu juoksi yöllä sprinttejä sängyn ja olohuoneen välillä. Nyt sillä ei ole enää mikään kiire minnekään. Makuuhuone täyttyy uneliaan kissan kehräyksestä.

Kahvinkeitin päälle, banaani-maapähkinävoileivät lautaselle ja lounassalaatti laatikkoon. Kroppa tuntuu raskaalta ja väsyneeltä, mutta nyt ei ole aikaa venytellä. Ehkä sitten illalla... Selailen aamupalaa syödessäni facebookia ja kirjoittelen tämän pienen pätkän blogiin. Tänään pitää olla tosin extra-tarkkana, ettei tule kiire. Valmistujaisjuhliin ei voi lähteä leggareissa ja hiukset pikasutturalla.

Menen töihin tänään jo kahdeksaksi. Koristelemme pihaa ja valmistaudumme juhlaan. Ennen H-hetkeä varmistamme, että kaikilla on aurinkovoidetta ja kaikki ovat käyneet vessassa. Puoli kymmenen aikaan odottelemme OK-merkkiä käytävällä. Ilo ja jännitys on käsin kosketeltavaa. Sitten Ghost Busters -teemalaulu raikaa ja Ocelot -luokka tanssii/loikkii/kävelee kohti lavana toimivia mattoja.

Seremonia ja lyhyt ja simpperi. Koulun omistaja lausuu muutaman sanan, minä luen lasten tekemästä kirjasta yhden sadun ja lapset saavat vuoronperään diplominsa. Halutessaan lapset saavat kertoa yleisölle, mitä heistä tulee isona. Yksi lapsista aikoo ruveta isona ketuksi, toinen Moanaksi, kolmas helikopterilentäjäksi ja neljäs palomieheksi. Vaihtoehtoja on monia. Lopuksi heitämme lakit ilmaan ja herkuttelu saa alkaa.

Aamupäivä hujahtaa ohi vauhdilla. Juttelen iloisten lasten ja vanhempien kanssa ja paahdun kuumassa auringonpaahteessa. Onneksi tuli laitettua aurinkovoidetta omiinkin olkapäihin. Viikat perheet lähtevät hieman ennen yhtätoista ja on aika siivota. Juhlien jälkeen jatkamme "normaalia" koulupäivää, mutta suurin osa lapsista lähtee kotiin. Jäljelle jää vain viisi Ocelottia. Luemme ihanan viileässä luokkahuoneessa pari satua ja leikimme muovailuvahalla. Pian on jo lounasaika.

Lepohetkeä valvoessa joudun taistelemaan ihan tosissani unta vastaan. Kun oma taukoni alkaa päätän lähteä kävelylle. Höpötän kävellessäni Phillin kanssa ja päätän piipahtaa divarissa. Mukaan lähtee uuden veroinen Skippyjon Jones -kirja.

Loppuiltapäivä kestää ikuisuuden. Ulkona on kuuma ja hiki valuu. Töistä lähtiessämme työkaverini ehdottaa yksiä oluita Modern Times -panimossa enkä keksi yhtäkään hyvää syytä kieltäytyä. Porukkamme kasvaa pikkuhiljaa ja siirrymme läheiseen uusiseelantilais ravintolaan syömään. Ananaskatkarapusalaatti maistuu lämpimässä illassa.

Saavun kotiin puolikymmenen aikaan aivan uupuneena. Onneksi huomenna on jo perjantai!

Keskiviikko 6-14-2017

Herään varttia vaille seitsemän siihen, kun Kisu alkaa leikkimään yöpöydälle unohtuneella kynällä. Kisulla on kumma viehtymys kyniin ja tikkuihin... Yritän esittää vielä hetken nukkuvaa, mutta eihän siitä mitään tule. Avaan silmäni ja saan päälleni kaksi puskevaa kissaa.

Huomasin eilen illalla, että kahvinkeittimen puhdistuvalo vilkkuu. Olin kuitenkin liian laiska aloittamaan puhdistusta. Nyt tuo laiskuus kaduttaa, sillä tekisi jo mieli kahvia. Vitsit, että ihminen voikin olla laiska (ja kärsimätön).

Syön aamupalaksi leipää, jonka päällä on maapähkinävoita ja banaania. Lounaaksi pakkaan jälleen edellisillan tähteitä. Kahvi on vihdoin valmista. Se on tosin niin kuumaa, että poltan kieleni. Aamupalaa syödessäni kurkkaan community collegen sähköpostit ja huomaan, että kesäkuun tunnit pitää kirjata sähköiseen työlistaan viimeistään perjantaina. Päätän hoitaa homman samantien, ennen kuin unohdan. Tuntien merkkaaminen vie vain pari minuuttia, joten päätän olla tehokas ja kirjoittaa blogin tähän asti. Huomenta siis, reaaliajassa ollaan taas!

Sitten tulee taas kiire. Possun kanssa leikkiminen tuntuu paljon tärkeämmältä kuin töihin valmistautuminen. Otan mukaan salikamppeet vaikken olekaan ihan varma, onko tänään salipäivä. Jos nyt pitäisi päättää ei olisi, mutta illalla mieli saattaa olla jo ihan eri.

Töissä on aika sama meininki kuin viikon muinakin päivinä. Normaali päivärytmimme on katkolla valmistujaisjärkkäilyiden vuoksi. Tänään harjoittelemme seremoniaa ja lapset ovat innoissaan. Kun kysyn jännittääkö tai mietityttääkö, kertoo lapsista pari jännittävänsä uuteen kouluun menemistä. Lähinnä siksi, kun siellä on sitten uudet kaverit. Juttelemme aiheesta hetken, mutta toteamme myös, että valmistujaisista huolimatta meillä on vielä koko kesä aikaa yhdessä täällä vanhassa koulussa. Mikään ei muutu vielä hetkeen. Samaa olen hokenut itsellenikin viimeaikoina...

Vaikka tänään onkin riittänyt kiirettä ja vipinää, tuntuu aamu kovin pitkältä. Vihdoinkin on lounasaika ja aika levätä. Valvon päikkäreitä yhdestä kahteen eikä minun tarvitse tehdä oikeastaan yhtään mitään. Kirjoittelen blogia ja luen muiden blogeja. Tuntuu hyvältä vain istua ja hengittää.

Varsinainen ruokataukoni menee tänäänkin autoillen. Minun pitää käydä North City kampuksella toimittamassa eilen tulostamani osallistujalistat. Listojen mukana putoaa hartioiltani ainakin kymmenen kiloa painoa. Olisivatkohan kevätlukukauden paperihommat nyt tässä?! Reissuun menee koko tunti, mutta käytän ajomatkan edelleenkin Virginiassa olevan Phillin kanssa juttelemiseen.

Pari viikkaa työtuntia menee iloisissa merkeissä. Valmistujaisvalmistelut hoidettu, community collegen paperihommat hoidettu... Aivan mahtava fiilis! Minulla on yhtäkkiä aivan valtavasti energiaa.

Välipalan jälkeen aloittelemme lasten kanssa valokuvausprojektia ja tajuamme heti, että tästä tulee loistojuttu. Annoimme lasten käyttöön työparini vanhan kameran. Opettelemme ensin kameran käytön ja sovimme myös turva- ja vuorosäännöistä. Lapset saavat ottaa vapaasti kuvia ihan mistä tahansa haluavat. Meillä on heinäkuussa taidenäyttely, jossa aiomme esitellä osan kuvista kehystettyinä. Kuvia kertyy nopeasti monia kymmeniä. Mielenkiintoista kurkistaa maailmaan lasten perspektiivistä. Aiomme jatkaa kuvailua parin viikon ajan tai ainakin niin kauan kuin intoa riittää.

Pääsen lähtemään töistä viideltä ja päätän ajella Point Loman tukikohtaan salille. Liikenteen jumalat ovat puolellani ja olen salilla aiemmin kuin kuvittelinkaan. Tunnin tehokas treeni ja bensatankin kautta Liberty Stationille illallisen hakuun. Tänään en kokkaa, vaan haen Luna Grillistä falafel wrapin. Joku ohikulkija kehuu treenihousujani ja kysyy, mistä ne ovat.

Ajelen Liberty Stationilta RiteAidin kautta kotiin. Meikkivoiteeni on ihan lopussa. Kassa tutkii kiinnostuneena ostoksiani ja kertoo etsivänsä parhaillaan uusia ja paremmin toimivia tuotteita. "Tule sitten kertomaan, onko tämä ostamisen arvoinen."

Kahdeksalta olen vihdoin kotona. Kisu ja Possu odottavat ikkunassa ja eivät meinaa pysyä pöksyissään, kun avaan ikkunan. Ulkona on vielä mukavan lämmin ja sirkat sirittävät. Kissoille ruokaa, minulle pikasuihku ja sitten vihdoinkin ruokaa. Hirveä nälkä!

Näpyttelen loput blogihöpinät ja loppuillan aion vain olla. Huomenna edessä on kiireinen päivä: Kauan odotetut ja suurella hartaudella järkätyt valmistujaiset.

Tiistai 6-13-2017

Tiistai alkaa samaan tapaan kuin maanantaikin. Tänään tosin herään jo paria minuuttia ennen kellon soimista ja Kisu on rapsutusjonossa ensimmäisenä. Kahvinkeitin päälle, lounas purkkiin, aamupalaksi mustikoita, kreikkalaista jogurttia ja granolaa. Kirjoittelen aamupalaa syödessäni pari community collegen työsähköpostia. Minulla on pieni paperin pyöritysongelma, joka roikkuu ja stressaa ihan liikaa. Community college on niin iso organisaatio, että tällaiselta aloittelijalta tuhrautuu pieniin hommiin aivan liikaa aikaa ja energiaa.

Työpaikalle saavuttuani alamme samantien hattuhommiin. Samalla siirrän vielä vihonviimeiset kuvat muistitikuille ja autan lapsia allekirjoittamaan koristekyltin. Suurin osa aamusta menee valmistujaisvalmisteluissa.

Tiistai on töiden puolesta viikon paras päivä, sillä meillä on työparini kanssa kaksi tuntia yhteistä suunnitteluaikaa. Käymme hankkimassa viikat jutut valmistujaisia varten. Olemme sen verran nopeita, että kerkiämme kahville Santos -kahvilaan. Tuntuu ihanalta vain istua ja höpöttää hetken aikaa. Koululle palattuamme suunnittelemme juhlaa vielä hetken koulun omistajan kanssa. Nyt alkaa olemaan vihdoinkin sellainen olo, että saatamme selvitä tästä kunnialla.

Loppuiltapäivä menee nopsaan tutulla kaavalla. Välipalaa, siivoilua ja leikkiä sekä sisällä että ulkona. Yksi lapsista on tosin kumman vaisu ja nuhainen. Kuumemittari kertoo, että lapsella on hieman lämpöä, muttei vielä kuitenkaan kuumetta. Näpyttelen vanhemmille heads up -viestin ennen kotiin lähtöä.

Soitan kotimatkalta Phillille ja vaihdamme päivän kuulumiset. Kotiin saavuttuani löydän ovelta Amazonin paketin, joka sisältää vaahtorullan (foam roller) ja uudet juoksulenkkarit. Kiskon lenkkarit jalkaan ja lähden lenkille. Juoksen mailin verran lämmitellen ja sen jälkeen pari mailia sprinttejä niin kovaa kuin lähtee. Uudet lenkkarit ovat jo minulle ennestään tutut Nike Flexit, jotka toimivat loistavasti juuri tämän tyyppisillä lenkeillä.

Lenkin jälkeen testailen hetken uutta rullaa ja naureskelen laatikossa viihtyvälle Possulle.

Nälkä kurnii vatsassa ja huomaan kellon olevan jo seitsemän. Heitän bataatit uuniin ja valmistelen lehtikaalisalaatin. Bataattien kypsyessä käyn suihkussa ja leikin hetken kissojen kanssa. Syön kanaa, uunibataattia ja salaattia samalla kun kirjoitan vielä yhden työsähköpostin ja tulostan pari osallistujalistaa.

Siivoan keittiön, köllöttelen sohvalla kissojen kanssa ja kirjoittelen blogia. Ilta katosi taas jonnekin aivan liian nopsaan.

Maanantai 6-12-2017

Eilen lupasin ja tänään alkaa toteutus. Luvassa on seitsemän päivää ihan tavallista arkea Lapinlahden Muuttolintu -blogin Annin ja oman kirjoitusjumini innoittamina.

Aamu alkaa kellon soidessa seitsemältä. Possu hyppää samantien sänkyyn kehräämään ja puskemaan. Köllin hetken sängyssä Possua rapsutellen ja Kisukin ilmestyy apajille vakkaripaikastaan sängyn alta. Minun ja kissojen lisäksi sängyssä ei ole muita, sillä Phill on ollut jo viikon verran Virginiassa työjuttujen vuoksi.

Napsautan illalla ladatun kahvinkeittimen päälle ja suuntaan suihkuun. Suihkun jälkeen valmistan lounassalaatin ja aamupalan ja ruokin jaloissa pyörivät kissat. Istuskelen hetken sohvalla aamupalaa mussuttaen  ja facebookia selaten, kunnes tulee joka aamuiseen tapaan kiire. Tänään mukaan otettavaa on extra-paljon, sillä olen menossa suoraan töistä joogaan.

Työpäiväni alkaa puoli ysiltä ja olen tapani mukaan töissä tasan puoli ysiltä. Alamme suunnitella työparini kanssa päivän puuhia, sillä tiedossa on kiireinen päivä. Torstaina luokkamme juhlii valmistujaisia ja tekemistä on vielä aika paljon.

Aamun puuhiin kuuluu ulkoilua, potrettien piirtämistä, improvisoimani satumusiikkiseikkailu avaruuteen, leikkiä sisällä ja ulkona sekä valmistujaishattujen suunnittelua. Saamme myöskin avata kauan odotetun paketin, josta löytyy luokkamme tekemä satukirja, suoraan painosta tulleena. Lapset kertoivat ja kuvittivat 13 lyhyttä tarinaa, jotka me väsäsimme Publisherin ja Shutterflyn avulla kirjaksi. Luemme kirjan yhdessä kannesta kanteen ja hihitelemme tarinoille.

Tässä niistä yksi:

Jokaisella lapsella on oma väri. Näin vanhemmat näkevät kätevästi kuka sanoi mitäkin

Aamu hujahtaa ohi vauhdilla ja pian on jo lounasaika. Syön oman lounaani aina lasten kanssa samaan aikaan. Tänään rasiastani löytyy aamulla väsäämäni kanasalaatti sekä jälkkäriksi kirsikoita. Lounaan jälkeen lapsista kolme lähtee kotiin ja loput siirtyvät lepäämään.

Työparini lähtee ruokikselle ensimmäisenä ja minä alan siirtämään viimeisiä kuvia muistitikuille. Koulussamme otetaan lapsista ja lasten touhuista kuvia päivittäin. Käytämme vanhempien kanssa kommunikoimiseen ja lasten puuhien dokumentoimiseen Brightwheel appia ja kuvia on kertynyt vuoden aikana jo pari sataa. Koulusta "valmistuessaan" lapset saavat mukaansa muistitikullisen verran kuvia. Kuvien järjestäminen ja lataaminen on ollut oma urakkansa, mutta nyt alamme olemaan jo loppusuoralla. Kun kuvat on siirretty, jää minulle aikaa blogin kirjoittamiseen. Nyt ollaan siis aivan reaaliajassa...

Kahdelta alkaa oma tunnin mittainen ruokataukoni, jonka käytän tänään Mesa Collegella piipahtamiseen. Lauantaina alkaa uusi lukukausi ja minun pitää hakea postilaatikostani oppilaille annettavat ilmoittautumiskoodit. Menomatka sujuu nopsaan Phillin kanssa puhuessa, mutta takaisin tullessa 805 motari alkaa olemaan jo täynnä liikennettä.

Ruokatunnin jälkeen jäljellä on enää kaksi tuntia töitä. Ensimmäinen tunti menee sisällä puuhaten, siivoten ja välipalaa syöden, toinen ulkona lasten leikkejä valvoen. Pääsen lähtemään tasan viideltä, mikä mahdollistaa pienen välipiipahduksen kotona ennen La Jollaan suuntaamista.

Kotipiipahdus on hyvin pikainen, mutta kissojen rapsutus tuo minulle paremman omantunnon siitä, että olen oikeastaan koko päivän poissa kotoa. Nappaan mukaani muutaman pähkinän ja hyppään puoli kuudelta taas autoon ja suuntaan kohti La Jollaa. Soitan matkalta Phillille, joka elää tällä hetkellä kolme tuntia minua edellä. Matkalla on jonkin verran ruuhkaa, mutta suurin osa liikenteestä tulee onneksi minua vastaan.

La Jollan rannan tuntumassa on aurinkoisen illan kunniaksi tungosta, mutta löydän kuitenkin järkevän kokoisen parkkipaikan. Parkkeeraaminen ei kuulu vahvimpiin taitoihini... Napsin rannasta pari kuvaa ja suuntaan isolle nurmikkoalueelle kohti Minnaa ja muita joogareita. Minna valmistui muutama viikko sitten joogaopettajaksi ja pitää meille onnekkaille nyt maanantai-iltaisin puistojoogaa.

Joogatunti ulkona meren äärellä on varmasti paras mahdollinen tapa viettää maanantai-iltaa. Rentoudun vaikka tärisyttääkin ja hengitän kiireisen päivän taka-alalle. Kiitos ihana Minna!

Tunnin jälkeen päätän jäädä hetkeksi ihailemaan iltavaloa ja laskevaa aurinkoa. Otan parista aasialaisesta turistista kuvia (heidän pyynnöstään) ja juttelen paikallisen miehen kanssa vihreästä välähdyksestä (green flash). Kun aurinko katoaa horisonttiin, suuntaan takaisin autolle ja ajelen nyt jo hieman hiljaisempia katuja pitkin kotiin.

 Saavun kotiin puoli ysin aikaan, Kissat odottavat ovella ja johdattavat minut pikku rapsutusten jälkeen ruokakomerolle. Kissoille purkkiruokaa, minulle viikonlopun tähteitä. Quinoaa, lehtikaalia ja tomaattista kana-vihanneskastiketta. Katselen syödessäni House Huntersia, käsittelen kuvia ja kirjoittelen tämän blogipostauksen loppuun.

Aika hyvä fiilis. Huomenna jatketaan ja katsotaan, millainen on kesäkuinen tiistai.

Suodatintukos

Selailin tuossa joku päivä blogia taaksepäin ja tajusin, että pari kolme vuotta sitten kirjoittelin tänne melkein joka päivä. Ajatus tuntui aika hurjalta, kun nykyään tuntuu, ettei ole oikein mitään (fiksua) sanottavaa. Lueskellessani muutaman vanhan postauksen oivalsin kuitenkin, ettei minulla ollut silloinkaan mitään sen fiksumpaa sanottavaa. En antanut sen kuitenkaan estää luomisen iloa.

Vuosi sitten näihin aikoihin höpöttelin siitä, kuinka ulkosuomalaisuudessa parasta on sen  kaavattomuus ja kuinka hyvä nukkuja olen. Minua ei nähtävästi herätä edes maanjäristys.

Kaksi vuotta sitten olivat ajatukseni hukassa. Syytä en tuohon täysin tyhjänpäiväiseen tekstiin mahduttanut, mutta kulisseissa tapahtui paljon myllerrystä. Mietin irtisanoutumista silloisista töistäni samalla kun asunnonostoprosessimme oli sysätty käyntiin. Sen lisäksi, etten ollut töihini/työpaikkaani tyytyväinen, kohtasin myös työhistoriani rankimman tapahtuman: Eräs koulumme oppilaista, minullekin hyvin läheinen lapsi, menehtyi hukkumisonnettomuudessa vapaa-ajalla. Omien tunteiden läpikäyminen sekä lasten ja perheiden suruprosessin tukeminen oli vaikeaa, mutta kasvattavaa. Tämä teksti on hyvä muistutus siitä, että blogi ei ole kuin päiväkirja. Se on vain pieni kurkistus ja siivu elämääni.

Kolme vuotta sitten ihmettelin liikenneruuhkia, lähinnä niiden syntymekanismia. Samaa ihmettelen säännöllisesti edelleenkin. Onneksi työmatkani on nykyään jopa lyhyempi kuin noina aikoina.

2013 blogini oli tauolla ja vuonna 2012 iloitsin siitä, kuinka arjen rutiinit uudessa maassa olivat loksahtaneet kohdilleen. Tuntuu hassulta ajatella, kuinka monta kertaa tuon jälkeenkin olen iloinnut samasta asiasta uusien rutiinien kanssa.

Koska en ole valmis lopettamaan blogini pitämistä, mutta blogin nykyinen tila ei miellytä, ajattelin ottaa Lapinlahden Muuttolintu -blogia kirjoittavan Annin haasteesta kopin ja kirjoittaa seuraavan seitsemän päivän ajan siitä ihan tavallisesta arjesta. Katsotaan miten suodattimille ja kirjoittamisen ilolle käy.

Kuvituksena kuvia eiliseltä haikilta Mission Trails -puistosta, jossa valloitimme Emmin kanssa Kwaay Paay -huipun.

Possu-päivitys

Muistatte ehkä, kuinka kyselin neuvoja Possun juomaongelmaan. Sain teiltä valtavasti hyviä vinkkejä ja testasin niistä kaikkia. Koska kissat ovat kissoja; omalaatuisia ja itsepäisiä, eivät kaikki ideat ottaneet tulta alleen ja meidän uusi hieno juomalähdekin jäi lopulta aivan käyttämättömäksi.

Loppujen lopuksi hommassa kävi niin, että parhaaksi niksiksi osoittautui runsaan veden lisääminen ruokiin. Purkkiruuan tarjoilu aamuin ja illoin ei saanut kissoilta kiitosta, mutta yllättäen veden lisääminen kuivapapanoiden ja myöskin purkkiruuan sekaan oli ihan ok, Possun mielestä jopa loistava juttu. Possu tuntuu tykkäävän keitoista ja ryystää mielellään aika isojakin määriä vettä ruuan päältä.

Kaikeksi onneksi tuo yksi muutos oli riittävä ja kristallit hävisivät kokonaan Possun virtsasta. Päätimme kuitenkin jatkaa keittoruokailua sillä eihän siitä haittaakaan ole.

Virtsakivistä ei siis ole enää tällähetkellä huolta, mutta jano saattaa Possulla olla edelleenkin. Maanantaina kotiin tullessani löysin Possun leikkimästä serrano (chili) paprikalla. Sama leikki jatkui eilen, kun paprika löytyi taas sohvan alta. Possu pyöritteli tulista paprikaa tassuissaan, kantoi suussaan, potki takatassuilla kuoliaaksi ja jyysti välillä nautinnollisesti hampaillaan. Katselin leikkiä epäuskoisena ja googlettelin, onko serrano paprika mahdollisesti kissoille myrkyllinen. Kovin kummoisia vastauksia en löytänyt, sillä kenenkään muun kissa ei ole ilmeisesti niin kaheli, että edes yrittäisi haukata tulista paprikaa. Heitin paprikan roskiin ennen nukkumaan menemistä ja aamulla Possu oli ihan normikunnossa.

Hassu kissa tuo Possu... Ehkä tämäkin on joku oranssien kissojen juttu.

Harvinaista herkkua

Minulle kävi perjantaina sellainen mäihä, että pääsin katsomaan suomalaisen elokuvan suomeksi ihan tästä kotinurkilta löytyvään Ken Cinema -elokuvateatteriin. Kyseessä oli Hymyilevä Mies, eli englanniksi the Happiest Day in the Life of Olli Mäki.

Olin elokuvan alkaessa aivan fiiliksissä, sillä koko tilanne tuntui jotenkin absurdilta. Teki vain mieli hihittää ja kertoa kaikille, että minä ymmärrän, mitä ne sanoo. Ja mikä parasta, minä ymmärrän mitä ne tekee! Elokuva oli meinaan aikamoinen pikamatka suomalaiseen kulttuuriin ja mielenmaisemaan. Eräskin saunakohtaus sai Phillin katsomaan minua pimeässä elokuvateatterissa iso kysymerkki naamallaan. Really?

Itse elokuvasta jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. Se oli hyvin suomalainen, niin hyvässä kuin pahassa, ja jätti mieleeni monia kysymyksiä, joista osa löysi myöhemmin vastauksen, osa hämmentää pientä mieltäni edelleen. Elokuvan loppu oli ehkä pahin antikliimaksi ikinä, mutta näyttelijäsuoritukset ja elokuvan rakkaustarina hurmasivat.

Parasta kaikessa oli kuitenkin se, että täällä San Diegossa, viiden minuutin kävelymatkan päässä kotoa, oli mahdollista katsella suomalainen elokuva isolta kankaalta. Ei yhtään hullumpi aloitus taideviikonlopulle, joka jatkui lauantaina Art Around Adams tapahtumassa, niin ikään ihan kotinurkilla.

San Diegossa ja lähistöllä asuville tiedoksi, että elokuva on katsottavissa Ken Cinemassa tämän viikon torstaihin asti.

Elämän onnellisinta aikaa

Muistelimme ystäväparinkuntamme kanssa heidän muutaman vuoden takaista kotiaan ja he totesivat lähes yhteen ääneen eläneensä siellä elämänsä onnellisinta aikaa. Tuo toteamus oli ehkä osittain vitsi, mutta sai minut silti pohtimaan omaa elämääni.

Milloin olen ollut onnellisimmillani vai onko se kenties vielä edessä?

Olen aika perusonnellinen tyyppi. Jokaiseen elämänvaiheeseen ja vuoteen on kuulunut paljon positiivista ja luonnollisesti myöskin ikäviä ja vaikeita asioita. Aika harvoin elämässäni on sellaisia pitkiä ajanjaksoja, jolloin elämän jokaikinen osa-alue olisi täydellisesti kunnossa. Onneksi vastapainoksi löytyy monia täydellisiä hetkiä, jolloin koen olevani täydellisen onnellinen ja huoleton.

Elämä ja onni on aika paljon itsestä ja asenteeta kiinni. Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta kun perusasiat ovat kunnossa, on pieniä vastoinkäymisiä huomattavasti helpompi sulattaa ja niiden avulla pystyy jopa ponnistelemaan eteenpäin kohti uusia tavoitteita ja haaveita. Ajatus täydellisestä onnesta on oikeastaan jopa pelottava. Mitä tapahtuu seuraavaksi? Kauanko tämä kestää? Mitä, jos en olekaan enää koskaan näin onnellinen?

Uskon ja toivon, että onneni on ripoteltu elämääni epämääräisiksi hippusiksi, joita löytyy sekä maanantai-illoista sohvalla että suurista seikkailuista tuntemattomilla vesillä. Juuri tällä hetkellä taidan körötellä siellä vuoristoradan huipulla tietäen, että kohta mennään johonkin suuntaan, mutta epävarmana siitä, kirpaiseeko se vatsanpohjalta mukavasti vai ikävästi. Valehtelisin, jos väittäisin odottavani tulevia töistä johtuvia elämänmuutoksia innolla, mutta olen jotakuinkin päättänyt sopeutua ja ottaa pienistäkin murusista kaiken ilon irti. Onnea ja onnenlähteitä on onneksi monia erilaisia.