Elämän onnellisinta aikaa

Muistelimme ystäväparinkuntamme kanssa heidän muutaman vuoden takaista kotiaan ja he totesivat lähes yhteen ääneen eläneensä siellä elämänsä onnellisinta aikaa. Tuo toteamus oli ehkä osittain vitsi, mutta sai minut silti pohtimaan omaa elämääni.

Milloin olen ollut onnellisimmillani vai onko se kenties vielä edessä?

Olen aika perusonnellinen tyyppi. Jokaiseen elämänvaiheeseen ja vuoteen on kuulunut paljon positiivista ja luonnollisesti myöskin ikäviä ja vaikeita asioita. Aika harvoin elämässäni on sellaisia pitkiä ajanjaksoja, jolloin elämän jokaikinen osa-alue olisi täydellisesti kunnossa. Onneksi vastapainoksi löytyy monia täydellisiä hetkiä, jolloin koen olevani täydellisen onnellinen ja huoleton.

Elämä ja onni on aika paljon itsestä ja asenteeta kiinni. Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta kun perusasiat ovat kunnossa, on pieniä vastoinkäymisiä huomattavasti helpompi sulattaa ja niiden avulla pystyy jopa ponnistelemaan eteenpäin kohti uusia tavoitteita ja haaveita. Ajatus täydellisestä onnesta on oikeastaan jopa pelottava. Mitä tapahtuu seuraavaksi? Kauanko tämä kestää? Mitä, jos en olekaan enää koskaan näin onnellinen?

Uskon ja toivon, että onneni on ripoteltu elämääni epämääräisiksi hippusiksi, joita löytyy sekä maanantai-illoista sohvalla että suurista seikkailuista tuntemattomilla vesillä. Juuri tällä hetkellä taidan körötellä siellä vuoristoradan huipulla tietäen, että kohta mennään johonkin suuntaan, mutta epävarmana siitä, kirpaiseeko se vatsanpohjalta mukavasti vai ikävästi. Valehtelisin, jos väittäisin odottavani tulevia töistä johtuvia elämänmuutoksia innolla, mutta olen jotakuinkin päättänyt sopeutua ja ottaa pienistäkin murusista kaiken ilon irti. Onnea ja onnenlähteitä on onneksi monia erilaisia.