Yläfemmat

Heitin tänään töissä lasten kanssa aika monet high five -läpsyt. Hienoa, sait vedettyä pöksyt jalkaan, avattua lounasrasiasi ihan itse, selvitettyä konfliktin sanoilla, olit hyvä ystävä... Jokainen onnistuminen - suuri ja pieni- on huomionsa ansainnut.

Tässä maassa kehutaan, paljon ja tunteella. Aluksi se oli minulle vaikeaa - varsinkin se tunnepuoli - mutta nyt kehuminen, kiittäminen, palkintotarrat ja please alkavat sujua jo luonnollisesti. Eikä takaisin (suomalaiseen malliin) ole enää palaamista. Vaatimattomuus ei kaunista ketään. Piste. Omat taidot ja onnistumiset on hyvä huomata ja tunnistaa, itsestään saa olla ylepeä. Lasten kehuminen ei muokkaa heistä muita lyttääviä ylpeilijöitä, vaan tyyppejä, jotka arvostavat itseään ja ovat motivoituneita kehittymään.

                             

                                                 Kisukin osaa! On se niin amerikkalainen...

Muiden kehuminen minulta jo onnistuu, mutta vielä on hieman matkaa täysin luontevaan kehujen vastaanottamiseen. Ehkäpä minun pitäisi ostaa itselleni arkki mageita tarroja ja iskeä yksi taulukkooni aina sen jälkeen, kun olen pusertanut suustani kiitos, minustakin se sujui hienosti. Viiden tarran jälkeen pidän sitten jätskijuhlat, ihanan ja taitavan itseni kanssa.