Salaisia pukkeja ja valkoisia elefantteja

Hävettää tunnustaa, mutta en ole ostanut Phillille vielä yhtään joululahjaa. Niin kuin aina, päässäni kaikuu tyhjyys ja ideat ovat hukassa. Tiedän Phillin kyllä haluavan yhtä sun toista, mutta mikään hankintalistan asioista ei ole sellainen, jonka osaisin valita ilman Phillin apua. Odottelen siis viimehetken inspistä ja ideoita. Emme kirjoita toisillemme toivomuslistoja, sillä hyvän lahjan pitää olla ylläri.

Vaikka Phillin suhteen pääni lyökin vielä ihan tyhjää, on tämän viikon kantavana teemana ollut joululahjat. Leikimme meinaan työkavereiden kanssa tällä viikolla salaista pukkia (secret santa). Laitoimme nimet hattuun ja nostimme itsellemme tonttuilun kohteen. Päätimme pitää budjetin muutamassa dollarissa/lahja ja leikkiä koko viikon. Maantantain teema oli jotain herkullista. Tiistaina jotain lämmittävää tai mukavaa. Keskiviikkona jotain itsetehtyä. Torstaina jotain hyvän tuoksuista. Ja perjentaina jotain erityistä ja hieman arvokkaampaa. 

Toistaiseksi pukki on tuonut minulle kuivattuja hedelmiä, teetä, itsemaalattavan mukin sekä herkullisen tuoksuisen kynttilän. Omiin paketteihini olen käärinyt snickereitä, kynttilöitä, taatelitryffeleitä sekä vartalovoidetta. Huomiselle kokosin, jos en nyt ihan lahjakoria, niin ainakin ison lahjamukillisen verran työkaverini lempiherkkuja, joulukoristeita ja korvikset. Minulla kävi tuuri ja vetäisin hatusta nimen, jonka omistaja on minulle tuttu myös töiden ulkopuolella.

Salaisen pukkileikin lisäksi pitäisi hankkia vielä yksi lahja ennen lauantaita. Koulun johtaja on kutsunut meidät kotiinsa pikkujouluihin ja yksi illan ohjelmanumeroista on white elephant gift exchange -leikki. Jokainen vieras tuo mukanaan korteintaan $10 arvoisen lahjan. Osallistujat valitsevat arvotussa järjestyksessä itselleen yhden käärityn paketin. Seuraavana vuorossa oleva voi valita joko avaamattoman paketin tai "varastaa" jonkun toisen valitseman lahjan.

Jos lapsia lahjoo kekseillä, saa heiltä vastalahjaksi omenan...

Hitaasti, mutta varmasti joulumieli alkaa kuplimaan vatsanpohjassani. Uunissa tuoksuu juuri tällä hetkellä piparminttupiparit (amerikkalaiseen tapaan pötköstä leikatut), jotka koristelemme huomenna jouluisiksi lasten kanssa. Ensi viikolla sokerikeksit saavat kyllä vaihtua alusta asti itsetehtyihin joulupipareihin, sillä koulumme teemana on joulu ympäri maailman (Christmas around the world). En malta odottaa! Lasten maailma ei tule enää koskaan pyörimään samoilla raiteilla, kun he kuulevat, että joulupukki asuukin Suomessa...

Hyvä päivä

Kun mies on lomalla, on se melkein yhtä hienoa, kuin jos olisin itse lomalla. Minut on hemmoteltu pian aivan piloille, mutta antaa mennä vain. Siisti koti, herkullisia illallisia, miljoona kohtaa ruksittu to do-listalta.. Omakin oloni on vielä loman jäljiltä energinen ja rentoutunut. Loma teki todella hyvää ja seuraavakin on jo ihan nurkan takana.

Palasin töihin viime torstaina ja vastaanotto oli ihana: hymyjä, halauksia, kauniita sanoja. Opettaja on näille pienille valtavan tärkeä. Onko olemassa toista ammattia, jossa saa kuulla päivittäin olevansa hauska, kaunis, viisas, ikävöity ja jopa rakas. "But miss Veera said..."  Opettajan sanalla on mahtava voima (kun olet kolme).

Yksi pieni poika keräilee minulle perhosten kuvia ja kiikuttaa niitä taskuuni joka päivä. Toinen pieni oli piirtänyt minulle anteeksipyyntökortin, koska ei totellut minua ulkona. Kolmas, neljäs ja viides kutsuivat minut kotiinsa leikkimään ja kuudes kysyy minulta joka päivä aidosti kiinnostuneena, mitä minulla on lounaaksi.

Vaikka yhteiskunta ei aina muistakaan arvostaa meitä pienten opettajia, olemme me taatusti tärkeitä. Meitä tapittaa joka päivä monen monituista silmäparia, jotka imevät itseensä kaiken mitä suustamme päästämme. Ei tämä ole ollenkaan hullumpi ammatti, vaikka välillä lehmänhermoja koetellaankin.

Kuvissa lounastauon meininkejä ja maininkeja

Katutaidetta

Riksulaiset hoi (kai kaikki Riksun aka Riihimäen tietää?!?), muistatteko asematunnelin seinämaalauksen kasikytluvulta? Siellä oli yksi luvallinen maalaus ja miljoona pientä luvatonta suttua. En muista enää maalauksen yksityiskohtia, mutta sen muistan, että se oli iso ja pikku-Veeran mielestä aivan valtavan upea.

Maalaus jätti jälkensä ja synnytti rakkauden urbaania katutaidetta kohtaan. Viimekesäinen In Situ graffiti-näyttely Pariisissa (kuvia täällä) oli vaikuttavin taidekokemukseni aikoihin. Mutta löytyy täältä San Diegostakin upeaa katutaidetta, kunhan muistaa pitää silmät auki ja nähdä.

Tuon viimeisen kuvan mietelmä kolahti kovaa. Noin juuri! Aina ei voi valita, mitä saa, mutta se onkin sitten itsestä kiinni, miten kokemansa hyödyntää. Vielä kun sen aina muistaisi...

Autohuolia

Auto on kiva ja minulle jopa välttämätön apuväline. Mutta hitsit, kyllä siitä on joskus liian paljon päänvaivaakin.

Autoni rekisteröintiongelmat saivat minut vuosi sitten repimään peliverkkarini ja kiroamaan Kaliforniaan alhaisimpaan maanrakoon (koko tarina täältä). Päädyimme rekisteröimään autoni edelleen New Hampshiressa ja unohdimme koko jutun vuodeksi. Vuosi kului kuitenkin nopeasti, ja taas tuli aika uusia rekisteröinti. Phill vei auton papereineen DMV:n lähimpään toimipisteeseen ja sai kuulla, ettemme saa rekisteröidä autoa New Hampshiren ulkopuolella ilman Toyotan lupaa. Ja verojakin olisi pitänyt kuulemma lisätä leasaus-maksuihin.

Phill soitti Toyotalle (ennen kuin minä kerkisin tuhoamaan toisetkin verkkarini), mistä hänelle kerrottiin, että saamme rekisteröidä automme ihan missä huvittaa ja verotkin oli lisätty kuukausittaisiin maksuihimme siinä vaiheessa kun siirsimme vakuutuksemme New Hampshiresta Kaliforniaan. Toyota lupasi lähettää kirjallisen lupakirjan sekä todisteen maksetuista veroista postitse. Papereiden piti tulla perille kymmenessä päivässä, mutta ne hukkuivat jonnekin matkalle.Nyt odottelemme uusia kopioita pikana, jotta saisimme vihdoin ja viimein hoidettua auton rekisteröintiasiat kuntoon. Bonuksena kuitenkin se, että Toyota maksaa meille kaikki viimevuoden verot takaisin, koska automme olikin New Hampshiren rekisterissä. Muutama satanen lämmittää kyllä mieltä kaiken paperisodan keskellä.

Rekisteröintihuolet tuntuvat kuitenkin pieniltä sen rinnalla, että ajelen tällä hetkellä "iloisesti" ilman peiliä. Päivää ennen reissuamme joku kolaroi parkkeeratun autoni kanssa ja vei peilin mukanaan. Peilin lisäksi hän onnistui naarmuttamaan ja lommouttamaan ajajanpuoleisen kyljen sen verran pahasti,että arvioitu korjaussumma on $2400. Kaikeksi onneksi kolaroija jätti tuulilasiin lapun yhteystietoineen, joten kaikki kulut menevät hänen vakuutuksestaan. Siltikin hieman ärsyttää, sillä autoa ei voi korjauttaa ennen vakuutuspäätöstä ja itse korjauksessakin menee varmasti muutama päivä. Nyt vasta huomasin, kuinka älyttömän tärkeä juttu peili on. Sitä tulee nähtävästi vilkuiltua ihan koko ajan huomaamattakin.

Tällaisia huolia siis tänään. Pientähän tämä kaikki oikeasti on... Odottelen kuitenkin jo innolla autohuolivapaita kuukausia, kun kaikki pelaa eikä ole mitään tarvetta asioida DMV:n kanssa.

Tossua toisen eteen San Diegossa

Vaikka loma onkin ohi, päätimme jatkaa lomamoodiamme vielä hetken ja viettää päivän julkisenliikenteen ja jalkojemme varassa. Lähdimme liikkeelle jo aamukahdeksalta ja suuntasimme bussi trolley -combolla Little Italyyn brunssille.

Queen's Town Public

Brunssin jälkeen aloitimme suuren kävelypäivämme, jonka kuluessa kolusimme Bankers Hill-, Hillcrest- ja North Park -alueet aivan uudesta perspektiivistä. Kävellen näkee ja löytää niin paljon enemmän kuin autolla paikasta toiseen viuhahdellessa. 

Kävellenkin pääsee

Riippusilta keskellä kaupunkia ja varjot alhaalla laaksossa

Koirien country club...

City Tacos - North Park

Isojen motareiden (5,8 ja 805) väliin jäävä alue koostuu hauskoista, omalaatuisista kaupunginosista, joista jokainen on kuin oma pieni kaupunkinsa. North Park on oma suosikkini, mutta kaikista muistakin löytyy vaikka ja mitä hauskaa ihmeteltävää.

Kännykän muistissa on taas miljoona uutta kuvaa ja oikeassa muistissa miljoona uutta kivaa kauppaa, ravintolaa ja maisemaa Diegossa. Onneksi meillä on vielä ainakin kolme vuotta aikaa seikkailla ja "lomailla" täällä kotona.

Täyttävä ja terveellinen aamupalasörsseli

Bongasin tiistaina erään new yorkilais-kahvilan listalta herkullisen kuuloisen aamupalahörsselin (breakfast bowl). Vatsani oli kuitenkin sillä hetkellä niin täynnä bagelia, että pelkkä kahvi sai riittää. Kaikeksi onneksi Phill nappasi menusta kuvan ja loihti tänä aamuna lautaselleni jääkaappimme sisällön perusteella muokatun annoksen. Hörsseli ei ainoastaan maistunut hyvältä vaan piti myös nälän loitolla pitkälle iltapäivään, rankasta treenistä huolimatta.

Uusi suosikkini koostuu quinoasta, lehtikaalista (kale), avocadosta sekä kovaksi keitetyistä kananmunista. Kypsennetyn quinoan Phill maustoi suolalla, pippurilla, yhden sitruunan mehulla, punasipulilla (1/4 cup), cilantrolla, persiljalla, mintulla ja tuoreella habanerolla. Lehtikaalin Phill hieroi pehmeäksi ja maustoi oliiviöljyllä, vastapuristetulla appelsiinimehulla, riisiviinietikalla (valkoviinietikka käy myös hyvin) sekä suolalla ja pippurilla.

Parasta tässä breakfast bowlissa on se, että sen voi valmistaa vallan mainiosti jo edellisenä iltana ja ottaa salille tai töihin mukaan. Olen aamuisin aivan toivottoman hidas ja kömpelö, minkä vuoksi yritän tehdä aikaisista aamulähdöistäni mahdollisimman helppoja. Vaikka rakastan edelleenkin vanhaa jogurttisörsselisuosikkiani, on mukava löytää välillä uusiakin vaihtoehtoja aamujani piristämään. Tämä jää taatusti listalleni - suosittelen kokeilemaan!

Sininen, valkoinen ja vihreä

Itsenäisyyspäivän kotikotikoti-ikävissäni kävin läpi viimekesän Suomi-kuvia ja löysin kuvan, jota suomalaisempaa en ole varmasti koskaan ottanut;

Sinistä, valkoista, vihreää - selkäni takana saunamökki. Tällainen on minun Suomi-idyllini täältä aidan toiselta puolelta kurkittuna.

Hyvää itsenäisyyspäivää! Minä suuntaan kulkuni nyt World Markettiin ja Ikeaan pipareiden ja salmiakin toivossa.