Jos sillat osaisivat laulaa

Tiedätte varmasti sanonnan: Jos seinät osaisivat puhua. Ajatuksena yhtaikaa sekä viehättävä että pelottava.

Puhuvaa rakennusta en ole vielä löytänyt, mutta tänään kävimme tutustumassa yhteen San Diegon "salaisuuteen": musikaaliseen siltaan.

Keskellä Golden Hillin naapurustoa sijaitsee aivan tavallisen näköinen moottoritiesilta. Ei mitenkään kaunis eikä naapurustokaan ole varsinaisesti San Diegon viehättävimpiin kuuluva - ainakaan vielä.

Silta ei ole kuitenkaan ihan tavallinen vaan kätkee sisäänsä salaisuuden. Jos sen kaiteita iskee ohi kävellessään metallisella tikulla (esimerkiksi ruuvimeisselillä), "soittaa" silta sinulle sävelmän.

Jälleen kerran hyvä syy kävellä silmät ja korvat auki. Kaupungit ovat yllätyksiä tulvillaan.

25th St Musical Bridge

Hiekkakakkuja maailman tyyliin

Aurinko paahtoi maanantaina Labor Day:n kunniaksi jo aamuvarhaisella tuskaisen kuumasti, mutta kylläpä vain kannatti piipahtaa B-St:n laiturilla ihastelemassa maailmanluokan hiekkaveistoksia.

Tällaiset veistokset vaativat pikkuisen enemmän kuin ämpärin ja lapion. Uskomattoman upeita taideteoksia!

Ihailtavaa taidokkuutta, kekseliäisyyttä ja kärsivällisyyttä. Pidän itseäni luovana ihimisenä, mutta minulta puuttuu sekä kyky että kärsivällisyys toteuttaa. Onneksi jotkut toiset osaavat ja minä saan nauttia lopputuloksista.

Hiekkaveistosten ihastelun jälkeen päivämme jatkui grillibileiden ja fantasy futiksen merkeissä. Jeps, tämä Labor day meni aika oppikirjamaisissa merkeissä. Amerikkalaisen "maallikkokalenterin" mukaan kesä on nyt ohi, mutta käytännössä mikään ei viittaa vielä syksyyn. Onhan tätä kesää vielä jäljellä. Onhan?! Kesän must do -listassa olisi vielä pari kohtaa ruksimatta...

Pannaritaidetta

Muistatteko kun kerroin jokin aika sitten säälittävästä yrityksestämme paistaa hahmopannareita? Vika ei ollut tekijöissä eikä taikinassakaan, vaan pursotinpullon puutteessa. Löysä muovipussi ei toiminut ja pannareista tuli aika hilpeän näköisiä. Todistusaineistoa täältä

Viime torstaina Phill tuli kaupasta kotiin pursotinpullon kanssa ja perjantaiaamuna herkuttelimmekin sitten viikonlopputyyliin pannareilla. Phillin ensimmäinen vakavasti otettava yritys paistaa eläinpannareita oli aika vaikuttava. Vai mitäs sanotte?!

Eikä ollut sunnuntain aamupalassakaan valittamista... Pientä itsemme hemmottelua selkeästi liikkeellä.

Tänään ei sitten löytynytkään aamupalapöydästä skumppaa eikä pannareita. Hotkaisin jogurtit puolihuolimattomasti seisaaltaan samalla kun yritin leikkiä Kisun kanssa ja varmistaa, että Possulla olisi taatusti tarpeeksi ruokaa ja vettä huoneessaan. Phill pisti astetta paremmaksi ja kaatoi ison kupillisen kahvia autoonsa, unohti puhelimensa kotiin ja olisi unohtanut myöskin avaimensa, jos auton saisi käyntiin ilman avainta. Että sellainen maanantai...

Mutta ei kai aina voi olla viikonloppu tai edes viikonloppufiilis. Ja ei kai maanantaikaan voi olla läpeensä paha, jos sen saa päättää kehräävä kissa vatsanpäällä.

Katutaidetta

Riksulaiset hoi (kai kaikki Riksun aka Riihimäen tietää?!?), muistatteko asematunnelin seinämaalauksen kasikytluvulta? Siellä oli yksi luvallinen maalaus ja miljoona pientä luvatonta suttua. En muista enää maalauksen yksityiskohtia, mutta sen muistan, että se oli iso ja pikku-Veeran mielestä aivan valtavan upea.

Maalaus jätti jälkensä ja synnytti rakkauden urbaania katutaidetta kohtaan. Viimekesäinen In Situ graffiti-näyttely Pariisissa (kuvia täällä) oli vaikuttavin taidekokemukseni aikoihin. Mutta löytyy täältä San Diegostakin upeaa katutaidetta, kunhan muistaa pitää silmät auki ja nähdä.

Tuon viimeisen kuvan mietelmä kolahti kovaa. Noin juuri! Aina ei voi valita, mitä saa, mutta se onkin sitten itsestä kiinni, miten kokemansa hyödyntää. Vielä kun sen aina muistaisi...

Chiliä ja taidetta

Kolmen päivän kalkkunaputken jälkeen alkoi tuntumaan siltä, että välillä voisi syödä jotain muutakin. Ratkaisu tipahti taivaalta Chili-festivaalien muodossa. Chiliä, taidetta ja musiikkia - voiko sitä muuta toivoa? Jos joku huudahti mielessään "Olutta ja viiniä!!!", olisi niitäkin ollut kyllä tarjolla. Meidän agendaan ei kuitenkaan kuulunut tänään alkoholi laisinkaan.

Lysti maksoi $20. Tällä summalla sai valita itselleen käsin tehdyn keraamisen kulhon ja maistella viittä eri chiliä. Kaikki tuotto meni paikalliselle ala-asteelle. Tarjolla oli 30 hyvin erilaista chili-vaihtoehtoa: ankkaa, alligaattoria, vuohta, nautaa, possua, kanaa, kylkeä (ribs), vegaanista, etiopialaista sekä jouluista chiliä (ihan vain muutaman mainitakseni). Tulisuus vaihteli miedosta polttavan tuliseen.

Chilin lisäksi tarjolla oli jos minkä näköistä taidekojua ja paikallista esiintyjää. Löysimme alueelta myös ihanan vintage huonekaluliikkeen, jonka olisin voinut ostaa vaikka tyhjäksi. Ikävä kyllä useimmissa hintalapuissa oli budjettimme huomioiden yksi nolla liikaa, *huoh* ,vintage on kallista. Mutta onneksi katselu ja ideoiden nappaaminen on ilmaista. Liikkessä lennellyt entisöintikärpänen taisi puraista minua, sillä sormeni syyhyävät nyt tosissaan vanhojen huonekalujen kimppuun. Taidanpa vaihtaa vintage-liikkeet Good Will-kauppaan ja ryhtyä tuumasta toimeen.

 Jos minulla oli ylimääräiset $650...

Kuppojen kiertelyn jälkeen pojilla oli taas nälkä. Onneksi alueelta löytyi chilin lisäksi ruokarekkoja, joista sai myös Phillin suosikkeja, eli crab cake sandwicheja. Oli kuulemma hyvää sekin. Aina en kyllä ymmärrä, että mihin ihmeen vatsaan tuo Phill oikein syö... Mutta hyvä, että maistui. Poistuimme siis paikalta tyytyväisinä ja hyvin ravittuina, sunnuntaiperinteitä kunnioittaen.