Arkea osa 2: Perjantai 15.9

Ajattelin ottaa teidät taas viikoksi kyytiin elämään arkea kanssani. Katsotaan, mitä tästä tulee...

Perjantaiaamu ei ole vielä valjennut, kun ensimmäinen herätyskello pärähtää. Kello on jotain kuuden tietämillä ja ulkona on pilvistä ja pimeää. Phill kaappaa minut kainaloon ja yritän räpytellä silmiäni auki. Tekisi mieli jäädä tähän koko päiväksi.

Phill käy napsauttamassa illalla lataamani kahvinkeittimen päälle ja minä ruokin kissat. Teen aamupalaa ja Phill yrittää etsiä kadoksissa olevia ansiomerkkejään. Hänellä on tänään töissä seremonia, jota varten pitää pukeutua khaki-uniformuun. Merkit ja mitalit ovat joka kerta hukassa tai väärässä uniformussa, mutta aina ne kuitenkin jostain löytyvät.

Syön aamupalaa ja luen community collegen työsähköpostit. Yksi oppilaistani on lähettänyt viestiä, joka on osoitettu professori Veeralle. Hymyilyttää. Ehkä jonain päivänä... Sitten tuleekin taas kiire. Päälle farkkushortsit ja mukavan rento ruutupaita. San Diegossa on ollut viime aikoina tuskaisen kuuma, mutta nyt ollaan taas palattu mukaviin reilun parinkympin lämpötiloihin. Reppuun eväsleipä ja vesipullo ja sitten menoksi.

Tai ainakin melkein... Naapuri on parkkeerannut autonsa taakseni luvattomasti enkä ole laisinkaan varma, riittääkö tila auton peruutteluun kapealta kujalta kadulle. Onneksi on peruutuskamera!Tilaa ei jää montaakaan senttiä, mutta pääsen kuin pääsenkin pois ilman kolhuja tai törtön naapurin etsimistä.

Saavun töihin vähän ennen puolta kahdeksaa eikä paikalla ole vielä yhtäkään ryhmäni lasta. Hoitelen paperihommia puolisentuntia, kunnes saan itselleni seuraa. Ensimmäinen lapsi on pieni poika, joka tulee kouluun aina naama virneessä ja silmät tuikkien. Rakennamme roskiksesta ja parista tyhjästä jogurttipurkista rumpusetin ja laulamme ankoista. Jep, aika rock+meininki. Hetken päästä saamme lisää seuraa ja puoli yhdeksältä saapuu myös työparini.

Kaikilla tuntuu olevan tänään hyvä päivä. On ollut ihana huomata, kuinka pian nämä pienet ovat sopeutuneet ja kuinka paljon uutta he oppivat joka päivä. Saan paljon spontaajena haleja ja iloisia hymyjä.

Aamu menee hujauksessa ja pian on jo päikkäriaika aka minun ruokataukoni. Päätän käydä kirjastossa hakemassa kirjoja lauantaituntiani varten. Takaisin lähtiessä auton moottorin varoitusvalo syttyy näytölle. Perhana! Viesti Phillille, joka vakuuttaa, ettei ole syytä paniikkiin. Auto kestää kyllä ajelut takaisin töihin ja kotiin ja vielä vähän päälle. Toivottavasti kyse ei ole mistään isosta ja kalliista...

Iltapäivä menee töissä aamuakin nopeammin. Kaikilla on edelleenkin hyvä fiilis ja päätämme pitää pienen tanssihetken Jack Johnsonin tahtiin. Yhden lapsen äiti kävelee tilanteeseen ja repeää nauramaan. Hän kiittelee meitä hyvästä työstä ja kertoo lapsensa rakastavan koulua ja opettajiaan. Tuollainen palaute tuntuu aina hyvältä.

Pääsen kotiin neljältä ja ensimmäistä kertaa sitten heinäkuun, Phill on kotona ennen minua. Hän on kerinnyt jopa kauppaan ja varaamaan ajan autokorjaamolle ensi viikolle. Ennen tämä kuvio oli itsestäänselvyys, nyt hyvin harvinaista herkkua. Päätämme lähteä juoksulenkille vaihtamaan päivän kuulumiset. Juoksemme viisi kilsaa ja teemme päälle kolme kierrosta kyykkyjä (40), vatsoja (30) ja punnerruksia (20). Sitten suihkuun ja illallisen tekoon. Korkaamme syksyn ekat kurpitsaoluet. Nam!

Kokkailut ovat olleet viime aikoina minun hartijoillani ja ruuatkin sen mukaisia simppeleitä ja terveellisiä perusaterioita. Tänään Phillillä on aikaa ja lautaselle päätyy shiraishi bowl. Tupla nam! Tämä on niitä laivastoelämän parhaita puolia: Yhteinen aika on kultaakin kalliimpaa ja sitä osaa todellakin arvostaa.

Loppuilta kuluu sohvalla herkutellen ja telkkaria katsellen. Huomenna vielä aamuksi töihin ja sitten alkaa viikonloppu!