Täysi nollaus

Työkaverini eivät uskoneet, että minulla olisi mitään mahkuja keritä koneeseen ajoissa, sillä lähtiessäni töistä perjantaina hieman ennen viittä en ollut edes aloittanut pakkaamista ja kone kohti New Jerseya lähti klo 9:35 pm.

Phillin äidin kalalampi

Väärässä olivat! Hah! Kerkisin aivan vallan mainiosti pakkaamaan ja syömään jääkaapin tähteistä kootun illallisen ennen kuin saavuimme kentälle komeat kaksi ja puoli tuntia ennen koneen lähtöä. Varasimme itsellemme extra-aikaa, sillä aatonaattona saattaisi matkaan olla lähdössä pari muutakin. Muut tyypit taisivat kuitenkin matkata jo aiemmin päivällä, sillä lentokenttä ammotti tyhjyyttään. Kävelimme suoraan lähtöselvityksen kautta turvatarkastuksen läpi ja iloitsimme United Airlinesin tarjoamasta kolmesta ilmaiseksi tsekatusta kassista (militaryn iloja).

Oletteko koskaan maistaneet juuri munittuja munia? Niitä ei voita mikään!

Saavuimme sateiseen Newarkiin aamuviideltä emmekä tehneet koko päivänä juurikaan mitään muuta kuin nautimme rennosta oleilusta. Nukuimme parin tunnin päikkärit, söimme, söimme vähän lisää, vaihdoimme kuulumisia ja kävimme ostamassa glögi-tarpeet. Sitten söimme taas kerran lisää ja menimme jo yhdeksältä nukkumaan.

Joulupäivä sujui aikalailla samanlaisella kaavalla. Phillin isä teki aamupalaksi perinteisiä joulumuffinseja ja porukan lisäännyttyä keräännyimme avaamaan joululaulujen säestyksellä kuusen alle kertyneet lahjat. New Jerseyn pukit tuntevat selkeästi tarpeeni, sillä paketeistani löytyi paljon lämpöistä ja pehmeää. Ehkäpä kaikista huomaavaisuuksita huomaavaisin oli paketti, josta löytyi appiukon ostamat super-lämpimät talvikengät. Siltä varalta ettei kalifornialaisesta vaatekaapistani löytyisi moisia.

Clinton,NJ - söpö pikkukaupunki, josta löytyy Phillin vanha työpaikka: Ye Olde Sub Base. Kyse ei ole kuitenkaan sukellusvenetukikohdasta vaan voikkariravintolasta

Tänään meininki on jatkunut jotakuinkin samana ja akut alkavat olemaan täynnä. Hyvä niin, sillä suuntaamme huomenna aamusta New York Cityyn, jossa vietämme pari seuraavaa päivää yhdessä ystäviemme kanssa. Torstaina palaamme takaisin New Jerseyyn viettämään reissun viimeiset päivät Phillin siskon kanssa.

New Jerseyssa kaikki siis loistavasti ja odotukset vuoden viimeisen viikon suhteen ovat korkealla. Seuraavan kerran kerkiän kirjoitamaan todennäköisesti vasta ensi vuonna San Diegosta, mutta instagram (veeralampi) jatkaa matkaa meidän kanssamme.

Joulu numero 1

Vietämme joulun tänä vuonna pitkästä aikaa jossain muualla kuin kotona. Odotan reissua, lomaa ja Phillin perheen näkemistä kuin kuuta nousevaa, mutta pakko tunnustaa, että ajattelen meidän jouluperinteitämme ja menneitä jouluja myös jonkinmoisella haikeudella. Tämä on jo kymmenes yhteinen joulumme ja siksipä ihania muistoja riittää kirjaimellisesti joka sormelle.

Ehkäpä juuri siksi minulle on ollut tärkeää fiilistellä joulua pidemmän kaavan mukaan. Olemme keitelleet jo pariin otteeseen glögiä, kuunnelleet Pandorasta (hipsteri)joululauluja, rapistelleet pakettien kanssa toisiltamme "salaa", leiponeet pipareita ja syöneet kaupan pipareita, mussuttaneet after eight -suklaita ja koristelleet kotia.

Koska ylimääräisten lahjojen raahaaminen toiselle puolelle maata ei ole kovinkaan järkevää ja koska joulua voi viettää helposti useammankin kerran joka vuosi, päätimme juhlistaa joulu numero ykköstä jo torstaina - joulusukkineen ja herkullisine illallisine kaikkineen.

Paketeista löytyi kaikille mieluisia ihanuuksia ja ruoka oli aivan valtavan hyvää. Meillä ei valmisteta mitään tiettyjä perinneruokia jouluaterialle, vaan menu rakentuu joka vuosi alusta fiilisten ja mielitekojen mukaan.

Olen ollut koko tämän viikon töissä ja edessä on vielä yksi hulinan täyteinen päivä. Illalla hyppään open saappaista suoraan lentokoneeseen, huokaisen syvään ja siirryn totaaliselle loma modelle. Lennämme red eye lennolla Newarkiin, josta Phillin aamuvirkku isä noukkii meidän aattoaamuna viiden aikoihin. Aaton saamme onneksi vain levätä ja ottaa rennosti, sillä vietämme joulua amerikkalaiseen tapaan vasta joulupäivänä.

Ihanaa ja rauhallista joulua kaikille! Nauttikaa herkuista ja rakkaiden seurasta!

Joulupipareita appelsiini-twistillä

Jostain kummaakin kummemmasta syystä olen kohdistanut koko jääräpäisen (ulko)suomalaisuuteni joulupipareihin. Monien muiden perinteiden ja herkkujen suhteen olen ollut hyvin sopeutuvainen ja mukautuvainen, mutta perheeni joulupiparireseptiin ei ole saanut koskea. Ei sitten millään.

Mutta sitten kävi niin, että lähikaupasta oli oikeanlainen siirappi loppu ja siitä toisesta ainokaisesta kävelyetäisyydellä olevasta kaupasta löytyi vain ja ainoastaan extra-tummaa melassia. Oli pakko soveltaa ja pipareista tuli hyvin "tumman" makuisia. Maku oli oikeastaan aika herkullinen, mutta eiväthän ne perinteisille joulupipareille maistuneet.

Uudenlaisten pipareiden aiheuttamassa mielenhäiriössä annoin Phillin kehitellä homejuuston kaveriksi myös uudenlaisen appelsiinisen kuorrutteen. Eikä kaduttanut laisinkaan. Jummi, että oli herkullista!

Siltä varalta, että kaikki eivät ole yhtä jääräpäisiä kuin minä ja kaipailevat uusia jouluisia herkkuideoita, kokeilkaapa ihmeessä tätä:

Heitä pannulle

Pieneksi pilkottu appelsiinin kuori
Sen samaisen appelsiinin mehu
ja
1/2 cup sokeria

Keitä keskimatalalla lämmöllä, kunnes seos alkaa karamellisoitua

Lisää 2rkl kermaa ja ripaus suolaa jatkuvasti sekoittaen

Lisää tuorejuustoa kunnes koostumus ja maku ovat oman mielen mukaisia. Ripaus appelsiini likööriäkään ei olisi taatusti pahitteeksi, jos kaapista sattuu sellaista löytymään...

Etsi kuvasta neljä kissaa

Hetkelliset mielenhäiriöt kunniaan! Joulu ei mennytkään pilalle, vaikka piparit maistuvatkin tänä vuonna pikkuisen erilaisille.

Kalifornian talvityyli

Vuodet ovat tehdeet tehtävänsä ja minusta on tullut virallisesti liioittelevan lämpimästi pukeutuva kalifornialainen. Olen hehkuttanut kaikille kuinka San Diegossa on ollut viime aikoina kylmä, todellinen sweater weather. Kavereiden ja vanhempien reaktioista päätellen 15 astetta ei ole kuitenkaan vielä kylmä. Eikä kuulemma edes öiset 10 celsiuksen hujakoilla pyörivät lämpötilat.

Mutta uskokaa pois, kyllä se tuntuu pitkän kesän jälkeen kylmältä eikä minua hävetä enää laisinkaan vetää villapuseron päälle takkia tai jopa pipoa päähän silloin kun siltä tuntuu. Nilkat saavat toki olla edelleenkin paljaana ja sukkienkin kanssa on vähän niin ja näin, ellen sitten intoudu bootseilemaan.

Kalifornialaisten lasten ja aikuisten talvipukeutuminen on huvittavan kaikenkirjavaa. Osa lapsista kipittää vieläkin koulun pihalla sandaaleissa, toisilla on untuvatakit ja uggsit ja kolmansilla aina yhtä toimiva pipo-shortsit combo. Vanhempien vaatevalinnat noudattavat aivan samaa sekavaa kaavaa eikä kukaan tunnu hämmästelevän kumpaakaan ääripäätä tai niiden sekoituksia. Kaikki on sallittua ja joogapöksyt sopivat jokaiseen lämpötilaan.

Tämän kuvan mukaiset varusteet eksyivät päälleni lauantaisella iltakävelyllä. Tuolta takin alta löytyy villapaita eikä piponkaan mukaan tulo ollut kaukana. Olo oli lämmin ja juuri sopivan hippi. Viikon päästä päällä saattaakin olla vielä pari kerrosta lisää, sillä suuntaamme perjantai-iltana nokkamme kohti New Jerseya. Sormet ja varpaat ristiin, että saataisiin pitkästä aikaa valkoinen joulu! 

Mitä antaisit...

Suhtaudun ristiriitaisesti joulu-shoppailuun. Onnistuessani hankkimaan jotain todella mieluista, kekseliästä ja yllätyksellistä on fiilistä paha päihittää. Mutta silloin kun mieli lyö tyhjää ja päivät käyvät vähiin tai kun kaupat pursuavat ihmisiä ja parkkipaikkasota käy kuumana, on joulumieli ja varsinkin joulurauha shoppailusta kaukana.

Aikuiselle täydellinen lahja on jotain mieluista, mutta sellaista, jota saaja ei olisi tullut ehkä itse hankkineeksi. Lapsille on huomattavasti helpompi hankkia lahjoja, mutta toisaalta hyvin monella lapsella on tänäpäivänä jo ihan liikaa kaikkea. 

Preschool opena jouluvalmistelut ovat käyneet kuumana jo kiitospäivästä alkaen. Ryhmämme lapsista kaikki viettävät kotona joulua ja into alkaa olemaan pikkuhiljaa samalla tasolla kuusen latvan kanssa. Koska koulumme ei ole millään tavalla uskonnollinen, olemme jättäneet työparini kanssa joulun kristillisyyden kokonaan puuhiemme ulkopuolelle ja keskittyneet mielestämme tärkeimpään sanomaan: läheisten huomioimiseen ja oikeastin hyvää fiilikseen.

Olemme valmistelleen joulua kiireettömästi ja koulumme filosofiaan sopivasti ilman bling blingiä. Perinteisen kuusen tilalla on joulu (tai siis talvi) oksa sekä käpyoksa.

Aamupiirissä olemme höpötelleen jouluisista jutuista päivittäin. Olemme muunmuassa selvittäneet lasten omia lahjatoiveita ja heidän ajatuksiaan kivoista lahjoista vanhemmille sekä pohtineet, mitä voisimme antaa vähävaraisille. 

Lasten omilta toivelistoilta löytyy muunmuassa musta auto, Star Wars Legoja, lumisadepallo, sellaisia ralliautoja, joissa on valot sivussa ja jotka menee sinne minne kuski haluaa, iso, iso valtava auto, radio-ohjattava monster truck, panda pehmolelu, rusetti, jossa on Repunzel, Pascal ja Sebastian ja karkkikeppi (candy cane).

Äidille ja isälle voisi antaa vaikka uusia vaatteita tai kentien omat (lapsen) housut ja hatun, lasin viiniä tai olutta varten, kahvipapuja ja uuden kahvinkeittimen, pienen autolelun ja ison joulun (suora käännös), roska-auton, jossa on ovi, lumisadepallon, jossa on kuva lapsen talosta ja perheestä, Jeepin tai kaikkien äitien suurimman toiveen: hetken hiljaisuutta ja rauhaa (My mom said she wants some peace and quiet).

Vähävaraisille voisi antaa vaikka ruokaa ja vanhat vauvan vaatteet (b/c I'm not a baby anymore), vanhan leluhevosen ja muitakin vanhoja leluja, lämpimiä vaatteita, vanhat jouluvalot ja Australiaan jääneen vanhan kotitalon.

Ei ollenkaan hullumpia ideoita näiltä 3-5 -vuotiailta, joilla taatusti on kaikkea, mitä he voivat ikinä tarvita. Voisin ottaa tästä oppia ja käydä vaatekaappini läpi tänä viikonloppuna. Sieltä saattaa löytyä yksi tai kaksi vaatekappaletta ilostuttamaan jonkun tarvitsevan joulua.

Jumin kautta voittoon

*Kirjoitus toteutettu yhteistyössä Lääkärikeskus Aavan Verkkovalmennuksen kanssa

Niska- ja hartiaseudun valmennus on edennyt nyt kolmanteen, eli viimeiseen vaiheeseen. Tämä vaihe kestää harhaluuloistani huolimatta neljä viikkoa ja harjoitteita olisi hyvä tehdä jokatoinen päivä.

Tilanteeni on ollut suurimman osan treenijaksosta täysin kivuton, mutta on väliin mahtunut yksi totaalinen jumikin:

Nukuin eräänä yönä hurjat 14 tuntia ja tein sen vielä kaiken lisäksi niin huonossa asennossa, että heräsin niska ja vasen hartianseutu aivan totaalisen kivuliaassa jumissa. Aloitin aamun varovaisilla ykkösvaiheen harjoitteilla ja yritin pysytellä koko päivän kevyessä liikkeessä. Ruokatauolla kävin rauhallisella kävelyllä hartioita ja käsiä liikutellen ja illalla tein vielä kevyen joogaharjoituksen tarkkaan kehoani kuunnellen.

Seuraavana aamuna olo oli jo paljon parempi ja vajaan viikon päästä jo täysin kivuton. Ykkös- ja kakkosvaiheen harjoitteet sekä rauhallinen aktiivisuus auttoivat tähän vaivaan yllättävänkin nopeasti.

Satunnaiset jumit ja niistä selviäminen on juurikin se syy, miksi lähdin verkkovalmennukseen mukaan. Vaikka en itselleni kummoisia jumitiloja toivokaan, oli hyvä testata harjoitteiden teho myöskin tosipaikan tullen. Minun kohdallani homma on siis toiminut juuri niin hyvin kuin toivoinkin. Nyt vielä loppurutistus loppuraportteineen ja jouluisen itsekurin testaus. Katsotaan miten minulle käy kun koti ja arki vaihtuvat reissuun ja lomaan.

Aamulenkkimaisemia

Linkki Lääkärikeskus Aavan Verkkovalmennuksiin löytyy täältä
Ja edelliset kirjoitukseni projektiin liittyen täältä ja  täältä

Rumia paitoja ja hirveitä lahjoja

On taas se aika vuodesta - pikkujouluaika nimittäin. Oma työpaikkani skippasi juhlat ja aikoo korvata ne keväisemmillä juhlilla, mutta Phillin työpaikka tasapainotti tilanteen järjestämällä kahdet erilliset pippalot. Viikko sitten juhlittiin squadronin  kanssa Dave and Bustersissa ja tänä viikonloppuna hyvin rennoissa tunnelmissa pienemmän toimistoyhteisön kanssa Phillin pomon kotona.

Molempien juhlien yhtenä mahdollisena asukoodina oli ugly Christmas sweater, eli klassinen ruma jouluneule. Halusin omani olevan ehdottomasti kissa-aiheinen ja löysinkin jotakuinkin täydellisen yksilön Marshall'sta. Paidasta löytyi asianmukaisesti kimalletta, kulkusia, tonttuhatun tupsu ja karvaa. Niin täydellisen kamala ettei paremmasta väliä. Phillin paita löytyi samasta kaupasta ja noudatteli hyvin perinteistä linjaa. Tonttu mikä tonttu...

Eilisisten juhlien kohokohta oli jouluinen klassikko: White elephant gift exchange. Jokainen tuo juhliin kahdenkympin arvoisen paketoidun lahjan ja vetää hatusta "vuoronumeron". Omalla vuorollaan osallistuja voi joko valita pöydästä avaamattoman lahjan tai varastaa jonkun toisen saaman lahjan. Sama lahja voidaan varastaa vain kaksi kertaa.

Phillin tavoite on ollut jo useampana vuotena keksiä mahdollisimman kamala lahja, josta ei voi hankkiutua eroon. Mietimme pitkään erilaisia vaihtoehtoja ja päädyimme kotitekoiseen. Phill väkersi savesta kamalan hienon valokuvakehyksen, jonka teemana oli best friends forever faces and fingers folder filer aka BFF6 - My face here, your face here. Valokuvakehys päätyi Philli pomolle. Kuinkas muutenkaan.

Kuvassa nakyy myos lahjan kaksi muuta osasta...

Yksi Phillin kavereista päätti leikkiä samaa leikkiä ja paketoi lahjapaperin sisään oikean skorpionin terraariossaan. Hän keksi skorpionille nimen ja elämäntarinan, jotta sitä ei voisi päästää vapaaksi luontoon. Skorpionin saaja oli kauhuissaan ja niin olisin kyllä ollut minäkin. Kaikeksi onneksi toisen roska on toisen helmi: Skorpion päätyi lopulta yhden Phillin työkaverin pojalle lemmikiksi.

Hauskat pippalot, joissa yhdistyi kaikki, mitä pikkujouluissa rakastan: rento meninki, hyvä ruoka ja sopivan epäsopiva hölmöily. Ensivuonna sitten taas uudestaan uuden neuleen kera. Joulupaitoja kun ei voi koskaan olla liikaa.

Kissakodin kuusi

Meidän perheen tapauksessa kissat ja kuuset ovat olleet vuodesta toiseen tuhoon tuomittu yhtälö. Yhteiseen historiaamme mahtuu kymmeniä rikkoutuneita koristeita, kymmeniä kertoja kaatunut kuusi, yksi totaalisesti jumiin jäänyt Possu ja yksi vakavasti kuusen veden juonnista sairastunut Kisu. Olemme sinnitelleen viisi vuotta tämän mahdottoman yhtälön kanssa, mutta nyt meille riitti. Päätimme askarrella kikka kakkosen ja suunnitelma B:n.

Tänä vuonna meillä on itse tehty seinäkuusi, joka mielestäni aika tyylikäs ja kissojen mielestä sen verran tylsä, ettei sinne ole ainakaa toistaiseksi (kop, kop) tarvinnut kiivetä.

Kuusi saa vielä aikanaan muutaman koristeen ja valot, vaikka minulle se kelpaisi ihan tällaisenaankin. Mukavan simppeli tällaisen simppelin tyypin makuun.

Tiesittekö, että jouluun on enää noin kaksi viikkoa... Laskin äsken ihan itse ja järkytyin. Voisin huutaa yhtaikaa kääk ja jee. 

Moikataan kun tavataan

Aloitin tämän itsenäisyyspäivän kuuntelemalla jonkun tuttuni Facebookissa jakaman Finlandia Hymnin. Katselin hymy huulilla ja siltikin hieman  haikeana videon, joka kaikessa simppeliydessään kuvasti juuri sitä Suomea, jota mielikuvissani aina ikävöin. Toppapukuisia lapsia luistelemassa ja laskemassa mäkeä posket punaisina. Reippaita ikämiehiä kävelemässä kerrostalon pihapiirissä lippujen liehuessa ja lumen pöllytessä. Puhdasta, kaunista, talvista ja siltikin kumman lämminhenkistä.

Videon päätyttyä minun piti kiirehtiä töihin, sillä itsenäisyyspäivä tai ei, täällä USA:ssa elellään taas kerran ihan tavallista tiistaita eikä kukaan tiedä kertomatta, että minulle tämä päivä on yksi vuoden tärkeimmistä.

Tai ainakaan melkein kukaan...

Töihin päästyäni tapasin käytävällä tutun vanhemman, joka tervehti ja toivotti iloisesti hyvät huomenet. Ei "Good morning", vaan ihan selvällä suomen kielellä "Huomenta!" Tapasimme ensimmäistä kertaa muutama viikko sitten. Satuin olemaan iltavuorossa ja juttelin hetken äidin kanssa, vaikka lapsi ei olekaan minun ryhmässäni. Kun jutustelun lomassa päädyin kertomaan olevani alunperin Suomesta kotoisin, ei naisen riemulla ollut rajaa. No way!!! Kävi ilmi, että hän oli viettänyt vuoden Hyrylässä vaihto-oppilaana ja rakastunut sekä maahan että suomen kieleen. Nyt kieli oli pahasti ruosteessa, mutta valmiina käyttöön kun hänelle löytyi vihdoinkin suomea taitava juttukaveri.

Vaihdamme päivittäiset tervehdykset aina suomeksi ja juttelemme keritessämme perisuomalaisista asioista, kuten muumeista, parhaista salmiakeista ja Järvenpään Prismasta. Mistäpä muustakaan.

Hauska suuren pienen maailman sattuma tämäkin. Suomikytköksiä löytyy mitä kummallisemmista paikoista ja tilanteista.

Chili-huuruissa

Jos minun pitäisi listata tyypillisiä amerikkalaisia ruokia, nousisi chili listallani hyvin korkealle. Chilin ihanuus piilee siinä, että siitä voi helposti muokata omaan makuun ja jääkaapin sisältöön sopivan version. Se voi olla tulista tai laimeaa, vegaanista tai lihaisaa, keittomaista tai tuhtia. Jokaisella on omat suokkinsa ja siksipä Amerikassa järjestetäänkin tiuhaan erilaisia Chili Cook Off -tapahtumia, joissa maistellaan erilaisia versioita ja kilpaillaan Chili-kunkun tittelistä.

Söin koko viime viikon lounaaksi Kiitospäivän kalkkunan tähteistä valmistettua chiliä, mutta vatsassani oli kaikeksi onneksi tilaa vielä muutamalle uudellekin versiolle. Osallistuimme tänään jo neljättä kertaa SoNo Chili-festivaaleille ja söimme itsemme ähkyksi.

SoNo -festari järjestettään ihan nykyisen työpaikkani naapurissa eikä tuttujen näkemiseltä voinut välttyä.  Hyvä chili yhdistää ja tapahtuman tuottokin meni hyvään tarkoitukseen - erään paikallisen koulun kassaan.

Ensimmäiset onnekaat saivat meistella chiliä koululaisten tekemistä keraamisista kulhoista. Kun kulhot loppuivat, oli tarjolla kivoja metallisia kuppeja ja lopuille mattimyöhäisille suhteessa ankeita styroksikulhoja.

Chili oli hyvää ja parhaan valitseminen yllättävän vaikeaa. Päädyin äänestämään North Parkissa sijaitsevaa Tribute Pizza -ravintolaa Phillin antaessa äänensä meidän paikalliselle Blind Lady Ale Houselle.

Ensi viikolla pidän taukoa chilistä, mutta tuskin tämä chili-ähky kovin kauaa kestää. Nerokas keksintö, sanon minä. Vähän niin kuin amerikkalainen pyttipannu, jonka suhteen on vaikea mennä vikaan

Small business Saturday

Huomasin facebook -kavereideni päivityksiä lukiessani, että Black Friday - huuma yrittää iskeä myös Suomeen. Eihän se minun elämääni vaikuta toki mitenkään, mutta toivoisin silti, että jättiyritysten markkinajuhlan sijaan Suomessa alettaisiin juhlia kiitollisuutta ja tuettaisiin paikallisia pienyrityksiä. Vaikka monesta asiasta tässä maassa pidänkin, ei Black Friday lukeudu suosikkieni joukkoon.

USA:ssa Black Friday -hulinat ovat ihan omaa luokkaansa ja pysyn niistä yleensä niin kaukana kuin pystyn. Piipahdimme perjantaina tukikohdan "tavaratalossa", mutta totesimme kiemurtelevat jonot nähtyämme olevamme aivan väärässä paikassa. Jos yhdessä vaakakupissa on turha tavara monen tunnin jonottamisen kera ja toisessa rentouttava päivä rannalla, kallistuu kuppi heittämällä kivan tekemisen puolelle.

Heti seuraavana päivänä vietetty small business Saturday oli sen sijaan huomattavasti enemmän minun juttuni. Palasimme lauantaina aamupäivällä San Diegoon ja vietimme iltapäivän Adams Avenuen Spirit Stroll tapahtumassa, joka piti sisällään 14 jouluista juomamaistiasta Adams Avenuelle sirotelluissa pikkuliikkeissä. Löysin tapahtuman myötä monta uutta putiikkia ja pop up-kauppaa. Eikä niissä juomissakaan ollut mitään valittamista.

Tapahtuman alussa paistoi vielä kuuma aurinko, mutta sitten iski "myrsky" tuoden  mukanaan jäätävä sateen ja tuulen. Sää oli kuin Suomessa joulun alla, mutta minä olin kerrankin varautunut. Taisi olla eka kerta ikinä, kun päässäni oli pipo San Diegon kaupunkialueella. Eikä ollut muuten yhtään liikaa.

Päätimme iltamme Tiger Tigeriin, josta sai viime viikonloppuna täydellisesti teemaan sopivaa olutta. Oman lasi- ja peiliyrityksen omistava kaverimme Jeff kehitteli yhteistyössä South Park Brewing Companyn kanssa oman nimikko-oluensa. Patriot IPA oli hyvää! Suosittelen maistamaan, jos osuu kohdalle. Samaten suosittelen soittamaan Jeffille, jos tulee tarvetta uusia laseja tai peilejä San Diegon alueella.

Mies ja hänen oluensa

Nyt pitäisikin sitten alkaa miettimään, mistä isoista ja pienistä kaupoista löytyisi kivoja joululahjoja. Kolme viikkoa aikaa ja mieli lyö aivan tyhjää.

Viisi vuotta Kisua

Noin viisi vuotta sitten olimme juuri asettautuneet New Hampshireen, menneet muutamaa kuukautta aiemmin naimisiin ja alkaneet "rakentamaan" ensimmäistä yhteistä kotiamme. Samaan syssyyn kasvoi perheemme pienen kissan kokoisella määrällä loputonta energiaa ja rakkautta: Kisu muutti taloon ja vei sydämeni samantien mennessään.

Viiden vuoden aikana on kerinnyt tapahtumaan yhtä sun toista, mutta jotkut asiat pysyvät ennallaan: Kisu rakastaa yhä edelleen syliä ja sohvallamme lojuvaa torkkupeittoa. Röhnötimme koko sateisen sunnuntaiaamun  Gilmoren Tyttöjä (tai unia) katselleen - aivan niin kuin viisi vuotta sittenkin.

Sen lisäksi, että Kisu on kasvanut pienestä rääpäleestä isoksi kissaneidiksi, on Kisun luonnekin muuttunut vilkkaasta pennusta ärhäkän teinin kautta hyvin rauhalliseksi ja hellyydenkipeäksi leidiksi. Jos Kisu ei saa mielestään tarpeeksi rapsutuksia, tulee hän hakemaan ne vaikka väkisin. Kisu hyppää syliin ja hieroo päätään sohvalla röhnöttäjän käteen niin kauan, että hölmö ihminen tajuaa alkaa rapsuttamaan ja silittämään. Eikä siinä, Kisua silittää mielellään, sillä yhtä pehmeää kissanturkkia ei löydy aivan jokaiselta maukujalta.

Silloin ja nyt

Hyvää "synttäriä" rakas Kisu! Juhlitaan taas tänä iltana yhteisillä nokosilla.

Staycation numero 2 - Olen aivan myyty!

Minusta on muotoutunut viimeaikoina valtava staycation -fani. Kesäinen vuosipäivä-staycation oli yksi parhasita "reissuista" ikinä ja tämä Thanksgiving reissumme n.40 min ajomatkan päähän rannalle kiilasi ihan siihen kylkeen.

Vietimme Kiitospäivän ensimmäistä kertaa kahdestaan. Itärannikon reissu oli poissa laskuista aikapulan ja kalliiden lentojen vuoksi, joten vaihtoehtoina oli perinteinen Friendsgiving tai pieni paikallinen reissu. Vaikka rakastankin Kiitospäivän viettoa ystäväporukalla, päätimme hyödyntää yhteiset vapaat muualla kuin kotinurkissa ja viettää kaksi rentoilupäivää Camp Pendletonin rannalla mökkeillen.

Camp Pendleton on Oceansiden kupeessa sijaitseva Merijalkaväen tukikohta. Tukikohta on iso ja sieltä löytyy kaiken muun kivan lisäksi myös valtava ranta ja rannalta vuokrattavia mökkejä. "Mökit" sijaitsevat kirjaimellisesti rannassa ja jokaisen mökin edustalla on myöskin oma terassi ja tulipesä. Mökin vuokra on todella edullinen, reilu 70 taalaa, mutta kysyntä niin valtavaa, että olimme jo luopuneet pariin kertaan toivosta. Marineilla on etusija mökkien varaukseen, mutta tukikohta ja mökit ovat avoinna myös muille militaryn haarojen edustajille ja heidän vierailleen. Vaatii melkoista säkää ja peruutusten kyttäystä, että mökin onnistuu saamaan itselleen, mutta ei se nähtävästi kuitenkaan mahdotonta ole.

Marraskuinen sää oli Kalifornialaiseen tapaan hyvin vaihteleva. Öisin lämpötila painui alle kymmeneen asteeseen, mutta päivisin tarkeni ihan hyvin taas teepaidassa. Iltaisin tulen ääressä istuskellessamme paketoin itseni huppariin, takkiin, pipoon ja peittoon, mutta Phill pärjäsi hyvin pelkässä hupparissa ja shortseissa. Nuotio lämmitti ihanasti ja pimeän meren pauhu vei rentoutumisen aivan uudelle tasolle. Kun tähän yhdisti vielä s'moret, savun hajun ja ympärillä pomppivat villikanit, oli hetki utopistisen täydellinen.

Ja täydellinen oli oikeastaan koko "reissumme". Hyvä fiilis ja kiireetön yhdessäolo oli juuri sitä, mitä Kiitospäivältä aina toivonkin.

Staycation vol.2 todisti sen taas, ettei aina tarvitse matkustaa kauaksi ollakseen ihan lomalla. Sormet ristiin tai peukut pystyyn, että onnistumme nappaamaan itsellemme mökkivarauksen vielä uudelleenkin.