Rouva tohelo

Tämä on ollut taas niitä päiviä... Aamulla lensi mansikat syliin, kun lusikka ei löytänyt suuta (tai vaihtoehtoisesti leuassa oli reikä?). Ryntäsin vessaan huuhtomaan paitaani ja löysin sieltä kolme samanlaista tapausta kuivumasta edellisten hätähuuhteluiden jäljiltä. Ei siis ollut ensimmäinen kerta, ei lähimainkaan. Taisin olla jo parinkympin paremmalla puolella, kun joulupukki toi äitini avustamana minulle ruokalapun. Pidin sitä vitsinä, mutta olisi ehkä kannattanut ottaa tosissaan.

Ennen lounasta lähdin juoksemaan. Olin jo lenkkini paremmalla puolella, kun huomasin olevani hallitsemattomasti ilmassa. Jalkani oli töksähtänyt epätasaisen laatan reunaan ja nyt se samainen laatta lähestyi naamaani uhkaavasti. Uskomatonta kuinka monta ajatusta kerkiää tulemaan mieleen parin seukunnin aikana. Onnettomuuden hetkellä liike hidastuu ja ajatukset kiihtyvät. Jotain järkeäkin ajatuksiini mahtui ja sain korjattua asentoani sen verran, että pahemmilta vammoilta vältyttiin. Kännykän suojakuori meni rikki ja kädet ja jalat (itsetunto) naarmuille, mutta matka jatkui juosten kotiin haavojani huolemaan. Kisu yritti ottaa haavojen nuolemisen hieman turhan kirjaimellisesti... Pieni kissan pää pysyi uskollisesti vierelläni ja puski lenkkareitani naarmuja puhdistaessani.

Mutta nyt on tämän päivän toheloinnit toheloitu. Seuraavaksi suuntana on Qualcomm Stadium ja Suomi Meksiko jalkapallopeli. Toivottavasti Suomen maajoukkueelta sujuu juoksu hieman ketterämmin kuin minulta.

Ihka aito selfie :)