Kauhun hetkiä Utahissa

Eilen illalla blogia kirjoittaessani olin vielä autuaan tietämätön, millaista äksöniä ilta toisi tullessaan. Löhöilimme sängyllä ja suunnittelimme tulevaa päivää, kun yhtäkkiä tajusin etten ole nähnyt Kisua pitkään aikaan. Ensin en huolestunut yhtään, sillä Kisu tykkää hengailla sänkyjen alla (tai spring boxin sisässä, jos joku huoneessa aiemmin lomaillut lemmikki on repinyt sinne kulkuaukon). Yleensä Kisu tulee kuitenkin esiin kutsuttaessa tai ainakin herkkupussia rapisteltaessa, mutta tällä kertaa vastassa oli vain hiljaisuus.

Minut valtasi vahva tunne, että kaikki ei ole kunnossa ja pyysin Phillin nostamaan patjan paikaltaan. Kisu ei ollut sängyn alla eikä spring boxin sisässä. Etsimme koko huoneen nurkasta nurkkaan, mutta Kisusta ei näkynyt jälkeäkään. Lopulta Phill siirsi verhot syrjään ja sai järkytyksekseen huomata, että ikkuna oli auki. Kisu oli hypännyt ikkunasta ulos aavikon pimeään yöhön.

Ryntäsin ulos Kisua etsimään, mutta tajusin aika pian, etten todennäköisesti näe rakasta kissaani enää koskaan. Hotelli oli ison tien varrella ja ratakennuksen takana aukeni loputon aavikko villieläimineen. Ainoa toivoni oli, että Kisu pysyttelisi hotellin lähellä ja pyrkisi nälän tai vilun tultua takaisin sisään. Itkuhan siinä pääsi!

Tarkistimme kaikki puskat, roskikset ja parkkipaikan autojen alustat. Turhaan. Kuljimme ulkona Kisua huhuillen ikuisuudelta tuntuneen ajan, mutta Kisusta ei näkynyt jälkeäkään. Olin jo aivan lohduton ja mietin, kuinka hirveältä tuntuisi lähteä Utahista kotiin ilman Kisua. Yritin laskea päässäni, kuinka monta päivää voisimme viettää etsien, ennen kuin olisi pakko lähteä kotiin.

Kun epätoivo oli huipussaan, näin pimeän keskellä tutun harmaan karvamöhkäleen. Kisu seisoi vieressäni ihan muina kissoina. Tuli jopa luokseni kun kutsuin. Kisu sylissäni pääsi illan toinen itku, tällä kertaa onneksi onnesta ja helpotuksesta. Loppuilta menikin sitten Kisua halaillen ja rapsutellen.

Phill teki meille (takakontti rommista ja limpparista) vahvat yömyssyt, jotta saisimme nukuttua ne vähän tunnit, joita oli jäljellä ennen herätyskellon pärähdystä. Myssy sai sykkeet rauhoittumaan, mutta unta sain odotella kieriskellen aamuvarhaiseen saakka.

Pysyimme kuitenkin suunnitelmassamme ja lähdimme liikkeelle ennen auringon nousua ja saimmekin ajella ihan yksin tyhjillä aavikkoteillä. Auringon nousu oli ikimuistoinen! Tuntui kuin joku olisi kääntänyt valoja sekunti sekuntilta kirkkaammalle, kunnes keltainen tulipallo putkahti kunnolla esiin kivien takaa, kirkkaampana kuin koskaan.

Auringon nousun lisäksi olemme nähneet tänään kaikenlaisia kiviä ja uskomattomia esihistoriallisia maisemia. Dinosaurukset vain puuttuvat! Ajelimme iltapäivällä Utahin länsireunalle ja jäämme tänne vielä huomiseksi. Toiveissa olisi päästä hiekkalautailemaan pinkeille hiekkadyyneille. Toivottavasti onnistuu! Lumilautailua Utahin tyyliin :).

Kyltti jota et halua nähdä, jos on jo valmiiksi pissahätä :)

Goblin valley state park, UT

Phill osti minulle huoltsikalta lemmikkisormuksen

Jossainpäin länsi-Utahia

St. George state park, UT

St. George state park, UT