maanantai 5. toukokuuta 2014

Pala Meksikoa

USA:ssa riittää juhlapäiviä. Johtuu ehkäpä siitä, että täällä juhlitaan (melkein) kaikkia maailman juhlia - eri kulttuureita ja kansalaisuuksia kun riittää jokaiselle sormelle useita. Tänään vietettiin meksikonamerikkalaisten juhlaa: Cinco de mayoa. Cinco de mayon alkuperäinen syy on 5.5.1862 käyty taistelu, jossa Meksiko vei altavastaajana yllätysvoiton Ranskasta. Nykyään Cinco de mayo on lähinnä amerikanmeksikolaisen ruuan ja juoman juhlaa.

San Diego sijaitsee käytännössä Meksikon ovenraossa (puhelimeni kuvittelee minun olevan välillä oikeasti Meksikossa...), minkä vuoksi Cinco de mayo näkyy ja kuuluu jokaisessa kadunkulmassa. Töissä askartelimme sombrero -hattuja ja kuuntelimme meksikolaista musiikkia. Kotona puolestaan herkuttelimme astetta terveellisemmillä (ja einiinkovinmeksikolaisilla) tacoilla.


Jäävuorisalaatti -tacomme täyttyivät naudanlihalla, retiisillä, tomaatilla, cilantrolla, vihreällä sipulilla, etikkaporkkanoilla, guacamolella ja parilla erilaisella salsalla. Lisukkeena minun lemppariani, eli mustia papuja.

Emme kokeilleet tällä kertaa mitään uutta tai maailmoja mullistavaa, vaan keskityimme tuttuihin ja toimiviksi todettuihin juttuihin.

Guacamole syntyi avocadosta, limen mehusta, cilantrosta, jalapeno -paprikasta, punasipulista, valkosipulista, suolasta, pippurista ja kuminasta (siis siitä, mitä englanniksi kutsutaan nimellä cumin).

Astetta tulisempi mangosalsa vaatii mangon seuraksi ripauksen sokeria, habanero -paprikaa, punasipulia ja cilantroa

Perinteisen tomaattipohjaisen salsan sekoitimme grillatuista tomaateista, chipotle -paprikasta, savustetusta paprikamausteesta, punasipulista, cilantrosta, jalapeno -paprikasta, suolasta, pippurista ja kuminasta.

Lemppari papulisukkeeni syntyy nopeasti ja kätevästi mustista säilykepavuista, vihreästä sipulista, jalapeno -paprikasta, cilantrosta, suolasta, pippurista sekä limen mehusta ja raastetusta kuoresta. Ihanan kevyt ja raikas lisuke monelle eri ruualle.



Margaritat jätimme tällä kertaa juomatta, jotta kello viiden aamuherätys ei tuottaisi ihan liikaa tuskaa. Ehkäpä sitten viikonloppuna... San Diegossa kun asuu, on Meksikoa helppo juhlistaa vaikka joka päivä.

2 kommenttia:

  1. Happy Belated Cinco de Mayo! :)
    Mietin eilen, etta jos jotakin Mexican laittaisi, mutta itselle on niin tyolasta laittaa ruokaa, joten paadyin sitten salaattiin mango salsan kanssa .... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salaatti mangosalsan kanssa kuulostaa hyvältä! Minä vetelin juuri taco-tähteitä illalliseksi (Phillillä duty) ja tein niistä vielä huomiseksi lounassalaatinkin :).

      Poista