tiistai 6. toukokuuta 2014

Laivastorouvan rannekoru

Olen korujen kanssa aikamoinen huithapeli. En uskalla edes laskea, kuinka monta (halpaa) korvista ja rannekorua olen hukannut. Halpiskorujen lisäksi minulla on muutamia arvokkaita koruja, joista pidän tietenkin hyvää huolta. Kaikista korvaamattomimpia ovat kuitenkin korut, joihin liittyy muistoja ja tunnearvoa.

Joitain viikkoja sitten korukokoelmani kasvoi uniikilla ja merkityksellisellä rannekorulla. Sukellusveneemme FRG (family readiness group) järjesti varojenkeruutempauksen teetättämällä yksikkömme vaimoille "tiimirannekorut". Koru on tehty sukellusvenemiesten delfiinimerkistä, sukellusveneemme tunnusnumerolaatasta, ankkurista sekä univormun lahkeiden kiinnityslenksusta.


Hauska koru, joka erottuu massasta ja muistuttaa minua omasta sukellusvenemiehestäni. Toimii myöskin taattuna small talkin aiheena ja herättää uteliaita kysymyksiä esimerkiksi kaupan kassalla. Ainoana miinuspuolena ankkuri, joka näyttää kyllä söpöltä, mutta ankkuroituu hieman turhan tehokkaasti kaikkeen, kuten lasten hiuksiin ja lempparineuleisiini. Mutta annettakoon se anteeksi - sehän on ankkurin tehtävä. Sticking together - always.

4 kommenttia: