Aamuinen dilemma

Muistatteko kun kirjoittelin aikanaan aiheesta turvaton juoksija? Tuon kirjoituksen jälkeen olen ollut hyvin kuuliainen ja pysytellyt poissa puskista. Perjantaiaamun juoksulenkillä aihe palasi kuitenkin taas mieleeni ja aiheutti pienen moraalisen dilemman.

Lähdin liikkeelle aamukuudelta, jolloin ulkona alkoi olemaan jo täysin valoisaa. Juoksin tutuilla kaduilla ja kaikki oli niin kuin normaalistikin. Kun olin jo lenkkini loppusuoralla, näin ajotien ja jalkakäytävän väliin jäävällä ruohokaistaleella makaavan miehen. Mies oli ehkä suunnilleen ikäiseni ja siistin oloinen. Miehen vieressä maassa oli auki oleva lompakko ja kännykkä. Mitä tekisit tässä tilanteessa?

Tökkäisin miestä kevyesti hartiaan ja kysyin, onko kaikki kunnossa. Suureksi helpotuksekseni mies reagoi heti ja vastasi ystävällisesti, mutta hieman tokkuraisesti: "Ei, kaikki ei ole kunnossa - olisi päästävä kotiin." Juttelin miehen kanssa hetken ja totesin, että kyse ei ollut sairauskohtauksesta vaan rehellisestä sammahtamisesta. Selvitin, mihin mies oli matkalla ja soitin hänelle taksin. Juttutuokiomme lopuksi mies oli jo niin selvä, että sai kerättyä omaisuutensa kasaan ja noustua seisomaan. En voinut jäädä odottamaan taksin saapumista, mutta olen aika luottavainen, että mies pääsi kotiin asti.

Kerrottuani aamuisesta kohtaamisesta työkavereilleni, pidettiin toimintaani toistaalta oikeana toisaalta aivan liian vaarallisena. Itse en kokenut tilannetta missään vaiheessa uhkaavaksi enkä olisi taatusti saanut mielenrauhaa koko päivänä, jos olisin jättänyt miehen oman onnensa nojaan. Kyseessä olisi voinut olla sairauskohtaus ja mies olisi voinut olla Phill, veljeni, ystäväni tai minä (ei sillä että heistä/meistä kukaan sammahtelisi kadulle). Seuraava ohikulkija olisi voinut varastaa lompakon ja kännykän. Pahimmassa tapauksessa mies olisi voinut jäädä auton alle. Tapahtumapaikka ei ollut syrjäinen metsikönreuna vaan tavallinen omakotitaloalueen katu. Jos mies olisi käyttäytynyt aggressiivisesti, olisin pinkaissut pakoon tai herättänyt koko kulmakunnan kiljaisullani. Tiedän meinaan kokemuksesta, että asuinalueemme talojen seinät ovat kuin paperia.

Ihan liian usein kuule tarinoita, joissa kukaan ei ole pysähtynyt auttamaan. Mutta entä jos auttaminen on oikeasti riski omalle turvallisuudelle - onko silloinkin velvollisuus keksiä keino auttaa? Jos mies olisi maannut metsikössä tai hiljaisella sivukadulla, olisi kynnys auttamiseen ollut paljon suurempi. Olisin todennäköisesti soittanut poliisille, vaikka se tuntuukin hieman liioittelulta, jos en edes yrittäisi hoitaa tilannetta itse. Tällä kertaa näin - jossain toisessa tilanteessa toisin. Jälleen kerran luotan aika vahvasti maalaisjärkeeni ja tilannetajuuni.

Kuvat eivät liity tapaukseen mitenkään, vaan ovat sunnuntaiselta iltakävelyltä La Jollasta. Rankan viikon kaunis lopetus...