Rillipiru uudistuu

Sain ensimmäiset silmälasini seiskaluokan keväällä. Aiemminkin olisi ollut tarvetta, mutta olin (jo tuolloin) hyvin itsepäinen ja sinnittelin koko lukuvuoden ystävieni avustuksella. Kiitos kaikille piirtoheittimen ja liitutaulun tekstejä minulle lukeneille. Ilman teitä olisin joutunut istumaan aina etupenkissä. Lasien saamisen jälkeenkin kuvittelin näkeväni ihan hyvin ilmankin. Anteeksi siis kaikki, joille en moikannut vastaantullessa - En yksinkertaisesti nähnyt teitä.

Vaikka valitsinkin silmälasejani pitkään ja hartaasti, en mieltänyt niitä omikseni. Lasit olivat teini-Veeran mielestä nolot ja rumat. Olin mielummin puolisokea kuin rillipiru. Ah, kuinka tyhmä sitä ihminen voikaan olla... Lukion loppupuolella viisastuin vihdoin ja hankin piilolinssit. Elämä kirkastui ja helpottui huomattavasti. Minusta tuli kertarysäyksellä piilaririippuvainen. Joitain vuosia myöhemmin löysin itselleni myös lasit, joita rakastin - ja rakastan vieläkin. Käytin rakkaat silmälasini aivan loppuun.

Vaikka käytänkin pääasiassa piilareita, on välillä hauska muuttaa tyyliä ja pistää lasit päähän. Vanhat lasini kestivät käytössä ja tyylini mukana yli seitsemän vuotta. Mitenköhän mahtaa käydä näille uusille?

Marssin liikkeeseen ja kerroin etsiväni laseja, joissa on ripaus statementtiä. Lasit saavat näkyä ja erottua, luoda kasvoille kehykset. Samalla toivoin lasien olevan kuitenkin tarpeeksi ajattomat, jotta en heti kyllästyisi. En ole aikoihin käyttänyt silmälaseja yhtä usein kuin tällä viikolla. Saapa nähdä, kauanko tämä innostus kestää. Mutta nyt on oikeastaan aika mahtavaa olla rillipiru.