torstai 21. marraskuuta 2013

Jatkoaika

Yksi Phillin parhaista ystävistä jatkoi tänään sopimustaan kuudella vuodella laivastossa. Minulla ei ole pienintäkään havaintoa, miten tämä hoidetaan muissa militaryn haaroissa, mutta laivastossa tyyli on hyvin vapaa. Yksi Phillin "sivutöistä" oli useiden vuosien ajan uraneuvojana (career counselor) toimiminen, minkä vuoksi minäkin olen nähnyt yhden jos toisenkin reenlistment-seremonian. Tämänpäiväinen seremonia toimitettiin täpötäydessä olutravintolassa.

Virallisen valan ja epämuodollisen ympäristön sekoittaminen on minusta ihanan kiehtovaa. Reenlistment on iso päätös, mutta varsinainen päätös ei ole (toivottavasti/tuskin) syntynyt baarissa, vaan vakavan pohdinnan tuloksena. Siksi päätöstä pitääkin juhlistaa juuri niin kuin kukakin parhaaksi näkee. Parhaimmillaan seremonia on ikimuistoinen ja "kantajansa" näköinen.

Tänään koolla oli iso porukka minulle todella tärkeitä ja läheisiä ihmisiä. Muistelimme vanhoja, naureskelimme tälle hetkelle ja suunnittelimme tulevaa. Edessä on holiday season (täällä thanksgiving, joulu ja uusivuosi), mutta vain harvoilla meistä on mahdollisuus matkustaa kotikotikotiin perheen luo. Siksipä meidän laivastoperhe nouseekin arvoon arvaamattomaan. Vaikka minulla onkin ikävä perhettä ja ystäviä Suomessa (ja maailmalla), on ihanaa tuntea kuuluvansa johonkin joukkoon täälläkin. Innolla jo odotan, mitä ensi viikon thanksgiving tuo tullessaan. On muuten ensimmäinen thanksgiving jossain muualla kuin Phillin perheen luona New Jerseyssa! Toivottavasti uunista pyörähtää ulos täydellinen kalkkuna.

Vanha kuva Portsmouthin ajoilta

Joulu 2007 Hawaijilla... Samoilla meiningeillä taitaa mennä myös tänä vuonna

2 kommenttia:

  1. Reenlistment on enemman tai vahemman samanlainen, regardless the branch. Tosin kasittaakseni sita juhlitaan enemman Navyssa kuin esimerkiksi Armyssa, mutta toisaalta kukin tavallaan eli ei siihen tiettya kaavaa ole.

    Oikein hyvaa Thanksgiving viikkoa teille molemmille! Ja Kisulle myos :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin teille! Toivottavasti sinun työkiireet hellittävät, jotta pääset nauttimaan valmisteluista ja itse pyhistä.

      Poista