Kävellen, julkisilla, autolla...

Vietin tänään suurimman osan päivästäni sisällä tietokone- ja kotihommien parissa. Illansuussa olo oli tunkkainen, joten päätin lähteä ulos kävelylle ja piipahtaa samalla noin mailin päässä sijaitsevassa ruokakaupassa. Tarkoitus oli napata mukaan ihan vain pari puuttuvaa asiaa, mutta jotenkin kummasti koriini kertyi yhtä sun toista unohdettua ja tärkeää. Kassalla pakkaajatäti kysyi minulta monta kertaa, olenko ihan varma, että haluan kaikki tavarat yhteen kassiin ja jaksanko nyt varmasti kantaa kassini kaupasta ulos. Olisi saattanut täti lentää pyllylleen, jos olisin kertonut aikovani jaksaa kävellä ihan kotiin asti.

Ihan outolintu ei kävelijä tai pyöräilijä tällä alueella kuitenkaan ole. Californian bensan hinnat ovat sen verran korkeat, että etenkin nuoret opiskelijat vaihtavat yksityisautoilun mielellään pyörään tai julkisiin. Pacific Beachilta löytyvät lähes kaikki tarvittavat palvelut ja huvitukset parin mailin säteeltä ja Bussilla pääsee Old Townin Transit Centeriin noin kymmenessä minuutissa. 

Vaikka olenkin alkanut löytää itsestäni huolestuttavan paljon laiskan, autoaan rakastavan, amerikkalaisen merkkejä, jätän Pacific Beachilla asioidessani useimmiten auton kotiin. Etenkin viikonloppuisin saattaa parkkipaikan etsimiseen tuhrautua sen verran paljon aikaa, että kävellen olisi jo perillä. Busseja ja trolley-junia olen myös kerinnyt kokeilemaan jo muutaman kerran, eikä niistä ole toistaiseksi muuta kuin hyvää sanottavaa. 

Koko elämäni julkista liikennettä käyttäneenä, minun on vaikea ymmärtää siihen liitettävää halveksuntaa ja köyhyysleimaa. Jos pääsen päämäärääni yhtä kätevästi julkisilla kuin omalla autolla, ei auton kotiin jättäminen ole minulle mikään kynnyskysymys. Ei minun tarvitse todistella kenellekään sosioekonomista asemaani enkä myöskään koe oloani bussissa (päiväsaikaan) yhtään sen turvattomammaksi kuin kadullakaan. Ihan kaikkialla San Diegossa ei tietenkään kannata yksin seikkailla millään kulkupelillä.

Tässäkin asiassa on tietenkin myös se kääntöpuoli: Oma auto on useimmiten ihan hirveän kätevä ja ihana juttu. Ei tarvitse odotella, vaihtaa eikä kiertää... Eikä venyttää käsiään painavia kasseja raahatessa - ellei sitten halua. Valinnana mahdollisuus  ja vapaus on sitä todellisinta luksusta. Todettakoon siis jälleen kerran, että olen aika onnekas.

Tämä kyltti löytyi joskus muinoin Tukholmasta