Onnensirpaleita

Jos sirpaleet todella tuovat onnea, pitäisi meidän olla maailman onnekkain pariskunta. Katselimme eilen lasivarastoamme ja totesimme, että olisi varmaankin aika hankkia lisää. Ehkä universumi yritti todistaa pointtinsa kädestä pitäen, sillä noin tunnin kuluttua keskustelustamme rikkoutui se viideskymmenesviides lasi iloisesti räsähtäen. On varmasti sanomattakin selvää, että meidän kaapista löytyy vain hyvin halpoja ja simppeleitä tusinalaseja. Muuten olisimme joutuneet vararikkoon jo aikapäiviä sitten.

Sirpaleita siivotessani (ja Kisun kuonoa syrjään työntäessäni) rupesin pohtimaan, tuovatko sirpaleet onnea vai onnekkuutta. Ne kun taitavat kuitenkin olla kaksi ihan eri asiaa. Jotta onnekkuus tekisi onnelliseksi, pitää sitä osata arvostaa. Ja jotta sitä osaisi arvostaa, pitää tietää, mitkä asiat minut tekevät juuri tällä hetkellä ja tässä elämäntilanteessa onnelliseksi. Onnellisuus ei ole vakio, vaan muuttuu ja elää ihmisen mukana.

"Kel onni on se onnen kätkeköön." Muistan vieläkin elävästi, kuinka paljon nuo sanat hihityttivät minua ja ystäviäni musiikkiopiston konsertissa. Muita säkeitä en laulusta sitten muistakaan. Jos näihin sanoihin pitäisi luottaa, olisin minä pulassa pahemman kerran. Kun olen oikein onnellinen, kuplii se väkisinkin näkyville. Jos onni pitäisi piilottaa, paisuisivat kuplat pääni sisällä hillittömän hallitsemattomiksi ja saattaisivat jopa puhjeta. Voisi pian käydä niin, että onni pysyisi piilossa myös itseltäni. 

Joskus elämä potkii päähän oikein kunnolla ja tuntuu ettei matkassa ole hiukkastakaan onnea. Noina hetkinä niitä pieniä onnenmurusia vasta tarvitaankin. Aina ei ole helppoa olla onnellinen, mutta silloinkin auttaa, jos löytää edes yhden tärkeän murusen, josta pitää kiinni. Iloitaan siis onnesta ja annetaan sen näkyä. Onnellisuus on kaunista ja parhaimmillaan ympäristöön levitettynä. Hyvällä säkällä se saattaa jopa tarttua ja aloittaa onnellisuusepidemian.