Keskiviikko alkaa huomattavasti virkeämmällä fiiliksellä kuin eilinen. Menin nukkumaan jo ennen kymmentä ja posotin kahdeksan tuntia putkeen. Käyn lämpimässä suihkussa ja käännän termostaattia pari astetta lämpimämmälle. Muistelen samalla väristen New Hampshiren aikoja, kun asuimme vetoisassa puutalossa, jonka sisälämpötila oli koko talven viidentoista asteen kieppeillä ja siitäkin lystistä maksoimme monia tuhansia öljyn muodossa. Miten minulle mahtaa käydä, jos muutamme joskus takaisin itärannikon pohjoisosiin...
Aamupalaksi sama setti kuin eilen ja sitten hetkeksi sohvalle peiton alle. Kisu tulee polkemaan peittoa pesäksi (knead) ja kehrää itsensä uneen. Voi kun voisin jäädä tähän.
Phill nousee hieman ennen seitsemää. Paatilla on alkanut holiday stand down, eli työmäärä on vähentynyt huomattavasti. Tänään Philillä on tosin duty-päivä, mitä tarkoittaa töissä yöpymistä. Suunnittelemme hetken loppuviikon menoja ja suuntaamme sitten kumpikin töihin.
Töissä on taas vaihteeksi hiljainen aamu. Ryhmämme lapsista yksi on jo lomalla ja toinen kipeänä. Kun porukka tippuu kahdeksasta kuuteen, tuntuu se aina heti rauhallisempana menona. Ihan sama ketkä ne kaksi poissaolevaa ovat.
Aamu menee tänään nopsaan ja hyvillä mielin. Käyn hoitamassa tauollani pari asiaa ja kerkiän ihan vain hengähtämäänkin hetkeksi. Tauoltani palattuani laittelen naruja lasten tekemiin koristeisiin kunnes ensimmäiset tuhisijat alkavat heräilemään.
Neljältä pakkaan hirveän määrän lahjakasseja autoon ja ajelen Rite Aidin kautta kotiin. Syön pienen välipalan ja siistin sitten keittiöstä aamun kiirekaaoksen tiskikoneeseen. Postilaatikosta löytyy normaalin roskapostin lisäksi pari korttia ja Phillille tilaamani kirja.
Illan suunnitelmani on tehdä pipareita, mutta ensin päätän tehdä nopsan HIIT-treenin. Treenin jälken on hyvä olo, suihkun jälkeen vielä parempi.
Koska minulla ei ole tänään kotona pipariapulaista, menee leipomiseen hetki jos toinenkin. Olen tyytyväinen taikinan koostomukseen ja tuoksuun. Maistaa en raakaa taikinaa uskalla (vaikka tahdonvoima onkin koetuksella), sillä salmonellavaara on USA:ssa ihan todellinen.
Kahdeksan aikoihin on vihdoin valmista ja minulla hirveä nälkä. Lämmitän vielä viimeiset chilit illalliseksi ja jälkkäriksi maistan tietenkin piparia. Namskis! Näistä tuli hyviä ja paranevat varmasti vielä vanhetessaan.
Kun kerkiän vihdoin istahtamaan sohvalle, tuntuu siltä, etten taida enää tänään noustakaan muuta kuin iltapesulle ja nukkumaan.
Enään kaksi työpäivää jäljellä! Toivo lomasta alkaa olemaan jo lähes käsin kosketeltavaa (tai vähintäänkin piparin tuoksuista).
keskiviikko 20. joulukuuta 2017
tiistai 19. joulukuuta 2017
Tiistai 19.12
Huomenta! Herään ennen kelloa huonosti nukutun yön jäljiltä. Peilikuvani näyttää juuri siltä miltä tuntuukin: homssuiselta. Vahvistan lookiani aamutakilla ja tohveleilla. Koti tuntuu viileältä vaikka termostaatin mukaan sisälämpötila onkin (lämmityksen ansiosta) hieman päälle 20 astetta.
Aamupalaksi tarpeeseen tulevaa kahvia ja itse tehtyä ruisleipää avocadon sekä chilin ja kurpitsan siementen makuisen mantelilevitteen (this is nuts, super hyvää!) ja munien kanssa. Aamupalan valmistus kestää ikuisuuden, sillä olen väsyneenä aina todella kömpelö. Kissat kärkkyvät pudonneita ruokia ja pyörivät muutenkin jaloissa kiehnäämässä.
Istun sohvalla taas liian pitkään ja tulee kiire. Päätän pukeutua tänään mahdollisimman mukavasti. Ylisuuri pehmoinen villapaita t-paidalla kerrostettuna ja rennot farkut. Ulkona on tänä aamuna vain 8 astetta lämmintä, joten mukaan lähtee myös takki ja pipo. Aion viettää koko aamun ulkona.
Aamupäivä on aika kiireinen ja minulla on pinna hieman kireällä. Väsyttää ihan mielettömästi enkä taida olla aionoa. Lapsetkin tuntuvat olevan jo loman tarpeessa.
Ruokatauolla käyn tankkaamassa auton ja istun lopun aikaa vain rentoutuen ja musiikkia kuunnellen. Tauko tekee hyvää ja palaan töihin huomattavasti paremmalla mielellä. Nyt on jo niin lämmin, että aamuiset vaatteet tuntuvat olevan toisesta maailmasta. Kerrospukeutuminen kunniaan!
Neljältä lähden ruokakaupan kautta kotiin. Käyn ostamassa hedelmiä sekä siirappia ja voita piparkakkutaikinaa varten. Päätän kokeilla tällä kertaa vaahterasiirappia ja katsoa, miten käy.
Kotiin päästyäni olen aivan poikki ja mietin jo hetken aikaa piparitaikinan teon lykkäämistä johonkin hamaan tulevaisuuteen. Päätän kuitenkin olla reipas ja väsätä taikinan joululaulujen voimalla. Taikinan valmistuttua olenkin yhtäkkiä täynnä energiaa ja siivoan vielä samaan syssyyn kissojen hiekkalaatikon ja paketoin huomisen secret santa lahjan.
Phill pääsi tänään jo aikaisin töistä, joten syömme kerrankin illallista ennen kahdeksaa. Kasvis chili maituu tänäänkin hyvältä. Jälkkäriksi lämmitämme sunnuntailta yli jäänyttä glögiä ja katselemme jakson Silicon Valley -sarjaa. Levitämme myöskin ensimmäiset saapuneet paketit (seinä)kuusen alle ja toivomme, että ne ovat vielä joulunakin kissojen jäljiltä ehjiä.
Loppuillan ajattelin selailla Raijalta saatuja Fit-lehtiä ja tehdä vielä ennen nukkumaan menoa pienen rauhoittavan joogaharjoituksen. Tänä yönä aion nukkua hyvin ja huomenna on taatusti paljon parempi päivä.

Pipo päässä
Mutta sukkia en käytä siltikään...

maanantai 18. joulukuuta 2017
Maanantai 18.12
Viikko jouluun, iik! Sen kunniaksi päätin aloittaa ryhtiliikkeen ja ottaa loppukirin: Vuorossa on jälleen kerran päivittäisiä kuulumisia. Olkaatten hyvät!
Kello soi kuudelta, vaikka menenkin tänään vasta puoli kasiin töihin. Lähden pimeään aamuun juoksemaan. Juoksen viitisen kilsaa ja teen perään nopsat lihaskunnot. Kotiin saapuessani vaihdamme Phillin kanssa lennosta heipat ja pusut kun Phill lähtee samalla oven avauksella töihin.
Suihkuun ja aamupalaksi viikonlopulta jäänyttä ruiskuoreen leivottua lohi-perunapiirakkaa. Nam!
Lähden hieman kahdeksan jälkeen töihin hirveän tavaramäärän kanssa. Mukana on eväiden, vaihtovaatteiden ja muiden normijuttujen lisäksi synttärilahja työparilleni, secret santa lahja toiselle työkaverille ja tietokone.
Töissä on vielä toistaiseksi hiljaista. Käyn piilottamassa secret santa -lahjan kohteeni luokkahuoneeseen ja vaihdan parin työkaverin kanssa kuulumiset. Pian alkaa tapahtua ja aamu hujahtaa nopsaan lasten kanssa touhutessa.
Yhdeltä lähdemme työparini kanssa läheiseen kahvilaan miettimään luokkahuoneemme uudelleen järjestämistä. Maanantaiset suunnittelutuokiot ovat parhautta! Saavumme takaisin koululle kolmelta ja aloitamme iltapäivähulinat. Neljältä olemme valmiita ulos välipala-picnicille.
Ulkoilemme viiteen asti, kunnes tulee humsahtaen pimeää ja minun on aika lähteä kotiin. Meillä ei ole koululla kunnon ulkovaloja, joten pimeän tullen on suunnattava sisälle. Yleensä teen nykyään 7:30 - 4 työpäivää, mutta tänään vaihdoin työkaverin kanssa vuoroa, jotta hän kerkesi hoitamaan pari tärkeää asiaa.
Töiden jälkeen lähden saman tien jouluostoksille, vaikka ajatus tungoksesta hieman ahdistaakin. Yllätyn kuitenkin positiivisesti, kuinka tyhjää ostarilla on viikonloppuun verrattuna. Käyn ensin Fashion Valley Mallilla, josta ostan Philille pari paitaa ja keittiöjuttuja. Seuraavaksi suuntaan Targettiin ja ostan Phillin päälahjan: Nintendo Switch -konsolin. Targetista tarttuu mukaan myös secret santa juttuja, joulusukan täytteitä ja pari joulukorttia.
Kuva on oikeasti lauantailta, mutta sama ostari kuitenkin
Saavun kotiin puoli kahdeksan aikoihin hirrrrrveän nälkäisenä. Phill on tänään yön yli töissä duty päivässä, joten lämmitän itselleni eiliseltä jäänyttä kasvis chiliä. Chiliä on niin paljon, että siitä riittää koko alkuviikoksi. Sunnuntaikokkailut ja tähteet ovat maailman paras juttu!
Syömisen jälkeen teen tämän vuoden viikat community collegen paperihommat, kirjoittelen päivän jutut ylös, rapsuttelen kissoja ja katson YouTubesta vlogeja. Kohta voisikin mennä jo nukkumaan taas yhden päivän lähempänä lomaa ja joulua.
sunnuntai 17. joulukuuta 2017
Joulu tuli taloon
Voi jummi mikä ihana fiilis juuri nyt onkaan. Takassa palaa tuli, enkelikello kilkattaa, muumimukissa on glögiä ja kaiuttimista raikaa jouluradio.
Meille tuli joulu tänä vuonna aikaisin. Ei siis missään nimessä amerikkalaisessa mittapuussa aikaisin, mutta meille todella aikaisin. Ja kaiken huipuksi meille tuli tänä vuonna joulu jopa kaappeihin, sillä tavoistamme poiketen siistimme liinavaatekaapin ja keittiön kaapit uuteen uskoon Container Storen innoittamana.
Tänä viikonloppuna on siis keretty hämmentävän paljon. Töitä, shoppailua, syväsiivousta, puistojoogaa, jouluvalojen ihailua, kodin koristelua ja tänä iltana täydellistä hyggeilyä.
Viisi päivää töitä ja sitten edessä on yli viikon LOMA, osittain jopa yhteinen sellainen. Hyvin työntäyteisen syksyn jälkeen se tuntuu parhaalta mahdolliselta joululahjalta ikinä.
Viimeisiä rutistukia kohti siis, sen kauan odotetun secret santa -viikon siivittämänä.

perjantai 15. joulukuuta 2017
Santa Ana -tuulet
Yksi Kalifornian kummallisimmista, ja joskus myös vaarallisimmista, sääilmiöistä on Santa Ana -tuulet. Santa Ana -tuulet ovat yleensä voimakkaita ja lämpimiä tuulia, jotka tuntuvat siltä kuin joku puhaltaisi hiustenkuivaajalla lämmintä tai kuumaa ilmaa kasvoillesi.
Lämpimät ja kovat tuulet ovat aiheuttaneet rutikuivassa etelä-Kaliforniassa vakavia maastopaloja, joita on vaikea ottaa haltuun ennen kuin tuulet tyyntyvät. Ensin roihahti Los Angelesin alueella ja viikko sitten myös San Diegon pohjoispuolella. Uutiskuvat ja -videot paloalueilta muistuttavat maailmanloppua ja siltä se varmasti tuntuukin alueilla asuville.
Meillä täällä San Diegon ytimessä on kaikki hyvin, sillä Lilac-palo roihuaa läänin pohjoisosassa (98% nyt hallinnassa) ja levittäytyi etelän sijaan länteen. Myös Meksikon puolella palaa ja savupatsaat ovat näkyneet ajoittain myös San Diegon puolelle.
Palojen lisäksi tuulet ovat tuntuneet myös iholla, sillä ilma on rutikuivaa ja ihoni seuraa esimerkkiä. Kuivuuden lisäksi iholla on tuntunut päivisin myös kesäistä lämpöä, jopa kuumuutta. Joulun tunnelmaa on siis tehnyt mieli hakea lähennä öisin lämpötilojen pudotessa lähemmäs kolmestakympistä jonnekin reilun kymmenen asteen tuntumaan. Tuntuu niin hassulta pukea aamulla päälle villapaita ja takki (olen vilukissa) ja hikoilla parin tunnin päästä teeppari päällä. Kerrospukeutumista suosittelen siis San Diegonkin talveen. Ainakin nyt vielä toistaiseksi ennen kuin lämpötilat tasoittuvat taas sinne hieman parinkympin alapuolelle.
Suuri kiitos kaikille palomiehille tärkeästä ja hengenvaarallisesta työstä ja tsemppiä kaikille palojen tuhoista henkilökohtaisesti kärsineille. Toivon sydämestäni, että uusia paloja ei enää synty ja vanhat saadaan pian 100% hallintaan.

Kuva keväältä Anza Borregosta. Juuri tältä Santa Ana tuulet tuntuvat.
Suuri kiitos kaikille palomiehille tärkeästä ja hengenvaarallisesta työstä ja tsemppiä kaikille palojen tuhoista henkilökohtaisesti kärsineille. Toivon sydämestäni, että uusia paloja ei enää synty ja vanhat saadaan pian 100% hallintaan.
keskiviikko 6. joulukuuta 2017
Ajatus on tärkein
Tänne rapakon taaksekin on kulkeutunut huhu, että Suomi täyttää tänään 100-vuotta. Ulkosuomalaisen voi kuitenkin olla vaikea päästä juhlatunnelmaan, kun yhteiskunta ympärillä elää ihan tavallista keskiviikkoa eikä Suomen itsenäisyystaival herätä kanssakadunkulkijoissa suuria tunteita tai yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.
Itsenäisyyspäivän juhlintani on ollut aikamoinen sekametelisoppa, mikä kuvaa ulkosuomalaisen elämääni mainiosti.
Vietimme eilen itsenäisyyspäivän aattoa suomikavereitten kanssa nyyttärimeiningillä. Söimme Suomi- (ja muitakin) herkkuja amerikan lipuin koristelluilta lautasilta.
Tänään päälläni oli Suomi-huppari, mutta töissä kukaan ei tiennyt avustamatta, mitä Suomi tarkoittaa.
Kotiin tullessani sytytin kynttilän, mutta sinivalkoisen sijaan se oli violetti ja tuoksui laventelilta.
Finlandia-hymnin sijaan kuuntelin joululauluja, mutta ajattelin kuitenkin Suomea.
Lautaselta piti löytyä tänään hernekeittoa, mutta työkiireiden vuoksi se vaihtuikin Thai-ruokaan. Jälkkäriksi söin kuitenkin eiliseltä jääneitä pipareita.
Mutta eihän se suomalaisuus yhden päivän teoista ole kiinni. Vaikken olekaan täsmälleen sama Veera kuin se kymmenen tai kuusi vuotta sitten maailmalle lähtenyt tyttönen, en koe olevani yhtään sen enempää enkä vähempää suomalainen nyt kuin Suomessa asuessani. Suomi tulee ikuisesti olemaan minulle tärkeä kotikotikotimaa, joka on antanut minulle hyvät eväät ponnistaa maailmalle.
Hyvää itsenäisyyspäivää ja synttäriä 100-vuotias kaunokainen! Toivottavasti nähdään taas pian!
perjantai 1. joulukuuta 2017
Hyvän aamun pikamunat
Viime viikonloppu oli iiiiihana. Olimme neljä päivää aivan lomalla ja nautimme jokaikisestä tekemästämme asiasta. Täytimme päivämme yhteisillä treeneillä, ystävillä, hyvällä ruualla ja juomalla, kotihommilla ja rentoilulla. Sunnuntai-iltana oli toisaalta ihan älyttömän hyvä fiilis, toisaalta pahin Sunday feeling ever. En halunnut palata vielä arkeen ja tuleva normiviikko tuntui jo etukäteen pikältä.
Kävi kuitenkin niin, että tämä tahmaviikko on rullannut eteenpäin yllättävän nopeasti ja perjantaiaamu pyörähti eteeni aivan puskista.
Tänään on hyvä fiilis! Heräsin virkeänä ennen kelloa ja olin täynnä energiaa. Varmistin energian riittämisen koko aamuksi pikaisella aamutreenillä ja kahdella herkkuleivällä. Himoni maapähkinävoin/mantelivoin ja omenan yhdistelmään ehkä jo tiedättekin, mutta tänään lisäsin lautaselleni pienen twistin kananmunan ja avocadon muodossa.
Useimpina aamuina en ole näin pirteä ja tuottelias, joten arkiaamupalojeni on oltava super nopeita. Niin nopeita, etten jaksa, kerkiä tai viitsi edes paistella tai keittää munia avocadon kaveriksi. Olen kuitenkin keksinyt ongelmaan ratkaisun, joka kuulostaa aika kamalalta, mutta toimii: mikrossa kypsennetty kuppimuna.
Olin pitkään mikromunaa vastaan, sillä ajattelin sen olevan kumimaisen nihkeää. Väärässä kuitenkin olin ja pienen hienosäädön jälkeen olen löytänyt juuri sopivan metodin ja minuuttimäärän meidän mikron tehoille.
Näin se kaikessa yksinkertaisuudessaan menee:
Riko muna pieneen kuppiin tai kulhoon, vispaa haarukalla munan rakenne rikki, lisää pikkutilkka maitoa sekä halutessasi ripaus suolaa ja pippuria. Meidän mikron tehoilla yksi muna saa pyöriä mikrossa ensin 40 s. ja sitten kääntämisen jälkeen vielä n.20 s. lisää.
Nam, nam! Näillä eväillä jaksoi helposti lounaaseen ja hyvää fiilistä on riittänyt ihan iltaan asti. Huomenna aamuksi vielä töihin ja sitten alkaa täälläkin (ihana) viikonloppu.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)