Perjantaina juhlimme etukäteen Phillin synttäreitä, sillä varsinaisena synttäripäivänä meillä ei ole siihen mahdollisuutta. Olin ostanut Phillille pari pientä lahjaa, mutta varsinainen lahjani oli tänäkin vuonna yhteistä tekemistä ja uusia elämyksiä.
Perjantain aktiviteettimme oli ammattimainen hiekkaveistoskurssi. Kyllä vain, sellaisiakin järjestetään! Satuin törmäämään jokin aika sitten artikkeliin san diegolaisesta start up -yrityksestä, joka järjestää yksityisiä "hiekkalinnakursseja" ja mietin samantien, että Phill tykkäisi tästä puuhasta aivan satavarmasti.
Perjantaina suuntasimme siis helteiselle Del Marin rannalle ja opimme perusteet hiekkaveistosten tekemisestä. Homma vei meidät aivan täysin mukanaan ja intouduimme väkertämään linnaamme niin paljon yksityiskohtia, ettei kolme tuntia riittänyt millään. Opettajamme, Kristine, antoi meidän jatkaa puuhiamme ja siirtyi vain hieman sivummalle pitämään seuraavaa oppituntiaan.
Valitettavasti hommassa kävi kuitenkin niin, että linna parkamme romahti ennen kuin kerkisimme saada sen valmiiksi. Todennäköisesti kyse oli liian raskaasta tornista, sillä kumpikaan meistä ei ainakaan tunnusta vetäneensä hiekasta pilkottaneesta merilevästä. Niinkin on kuulemma meinaan käynyt.
Lopullisesta linnasta ei siis ole valokuvia eikä sitä koskaan ollut edes olemassakaan, mutta prosessi korvasi tässäkin tapauksessa lopputuloksen. Linnan väkertäminen oli todella hauskaa ja terapeuttista ja me olimme hommassa oikeasti aika hyviä. Jopa minä, joka en yleensä jaksa keskittyä pieneen piipertelyyn, löysin itsestäni uusia puolia vesitäessäni linnan tiiliä, portaita ja ovenkarmeja.
Iso suositus tällekin puuhalle, vaikka ihan halpaa se ei toki ollutkaan. Mutta hei, ehkäpä me voitamme joku päivä hiekkaveistoskilpailut ja linnakurssi maksaa itse itsensä takaisin.
Lauantaiaamuna jouduin palaamaan hetkeksi todellisuuteen, sillä en ollut ottanut community collegelta lomaa. Kävin pitämässä normituntini ja sukelsin sen jälkeen samantien takaisin loma moodiin. Katselimme kuuman päivän kunniaksi elokuvan keskellä päivää ja suuntasimme alkuillasta auton nokan kohti Encinitasta. Oli aika toteuttaa yksi unelma ja lähteä kuumailmapallolennolle.
Kuumailmapallolento oli ikimuistoinen. Lentäjämme Ryan on San Diegon lentäjistä nuorin, mutta hoiti homman kotiin vakuuttavasti hassuista tuuliolosuhteista huolimatta. Jouduimme laskeutumaan mäkipompun kautta tielle, sillä tuulet ja San Diegon tiheät uudisrakennukset tekevät lentämisestä ja varsinkin laskeutumisesta haastavaa. Laskeutuminen oli kuitenkin hyvin pehmoinen ja laskeutumista seurannut auringonlasku kaunis.
Tässä vielä muutamia havaintoja kuumailmapallolennoista:
Korissa on yllättävän lämmin. Lauantaina oli todella kuuma, mutta edes illan viilennettyä en kaivannut pitkähihaista päälleni. Liekö kyse adrenaliinista, kuumasta kaasuliekistä vai korin tiiviistä tunnelmasta.
Matkustuskori muistuttaa erehdyttävästi ylisuurta picnic-koria.
Kuumailmapallot vaihtavat korkeutta nopeasti ja usein. Kävimme pari kertaa melkein maassa asti ja korkeimmillaan leijailimme todella korkealla. Pallon ohjaus tapahtuu korkeutta säätelemällä, sillä tuulet käyttäytyvät eri tavoin eri korkeuksissa.
Kuoharimaljat kuuluvat tiiviistii kuumailmapallolentämiseen. Ei vain siksi, että se parantaa ennestäänkin hyvää fiilistä, vaan kuoharilla (tai oikesti aidolla shampanjalla) on iso rooli kuumailmapalloilun historiassa. Lentäjämme kertoi meille pitkän tarinan siitä, kuinka shampanjalla lepyteltiin aikanaan ranskalaisia maatilanomistajia joiden sadon holtittomasti lauskeutuvat pallot aina silloin tällön pilasivat. Meidän lennolla kippisteltiin ennen ja jälkeen lennon.
Tämä kesä saattaa olla viimeinen mahdollisuus lentää San Diegon yllä. Vapaita lähtö- ja laskeutumiskenttiä ei ole enää kovin montaa jäljellä mikä yhdistettynä haastaviin tuuliolosuhteisiin tekee lentämisestä liian hankalaa. Temeculan lennot jatkuvat kuitenkin tuttuun tapaan, joten kaikki halukkaat pääsevät jatkossakin kokemaan kuumailmapallolentämisen riemun.
Kuumailmapallolentäminen muistutti minua purjehtimisesta. Aina silloin kun liekki ei ollut päällä, oli taivaalla lipuminen hämmentävän hiljaista, tasaista ja rauhallista.
Lähtisinkö toistekin? Ehdottomasti! Vaikka joka päivä. Jos alan vaihto tulee joskus tarpeelliseksi, voisin alkaa vaikka kuumailmapallolentäjäksi... tai hiekkaveistäjäksi. Mahdollisuuksia on monia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti