Olen työskennellyt viimeiset kuukaudet toteuttaen unelmaani ja kun projekti - jonka toivon joskus vielä näkevän julkisenkin päivänvalon - on valmis, nousi eteeni seinän korkuinen kynnys. Jänskätti ihan hirmuisesti kertoa asiasta täällä blogissa enkä meinannut saada millään näpyteltyä sanoja ruudulle. En tiedä miksi, sillä toistaiseksi saamani palaute on ollut vain ja ainoastaan positiivista. Yleisin kommentti on tainnut olla: "Hienoa, vihdoinkin!" No niinpä! Vihdoinkin!
Lastenkirjan kirjoittaminen on yksi ikuisuushaaveistani, mutta suuritöisen luovan projektin aloittaminen ei ollut helppoa. Ideoita tuli ja meni, mutta mitä parempi ajatus oli kyseessä sen enemmän koin olevani lukossa. Luovuus ei kuunnellutkaan järjen ääntä. Loppujen lopuksi homma pyörähti käyntiin satunnaisesta mielikuvasta ja piirroksesta, joka kasvoi ja eli prosessin aikana tarinaksi. Ratkaisevaa oli, että annoin tarinan viedä minut mennessään. Aloin piirtämään ja kirjoittamaan tietämättä minne olin oikeastaan matkalla. Turhien pakkojen, päämäärien ja rajoitteiden poistaminen vapautti luovuuteni ja tarina rakentui kuin itsestään. Yksittäiset ajatukset hitsautuivat yhteen ja yhtäkkiä hommassa olikin luovuuden lisäksi myös järkeä.
Se, että päätin hoitaa myös kuvittamisen itse, tuli jopa itsellenikin hieman yllätyksenä. En ole kuvataiteellisesti laisinkaan lahjakas, mutta visioni oli niin vahva, etten olisi osannut selittää sitä tarpeeksi tarkasti kenellekään muulle. Oli siis pakko harjoitella piirtämään käsin ja koneella ja angsteilla silloin tällöin irvistellen, kun kynä ei totellutkaan mielikuviani. Lopputulos ei ole ammattimainen, mutta olen saavutuksestani ihan pirun ylpeä. Sain välitettyä kuvilla haluamani viestin ja opin matkanvarrella todella paljon uutta sekä itsestäni että piirtämisestä.
En tiedä päätyykö käsikirjoitus koskaan kirjaksi asti, mutta koen jo nyt toteuttaneeni yhden suurimmista unelmistani. Minä tein sen mitä aioinkin! Jättisuuri kirsikka kakun päällä olisi tietenkin se, että löytäisin kirjalleni myös kustantajan, mikä onkin luonnollisesti seuraava työurakkani. Olen surullisen tietoinen siitä naurettavan pienestä todennäköisyydestä, että kustantamo tarttuu heille lähetettyyn käsikirjoitukseen, mutta nyt jos milloinkaan on pakko nojautua vanhaan totuuteen ja yrittää. On kuitenkin aika paljon epätodennäköisempää, että kustantaja tulisi itse penkomaaan pöytälaatikoitani hyvän käsikirjoituksen toivossa.
Uskollinen apulainen
Pitäkää peukut pystyssä tai sormet amerikkalaisittain ristissä, että Aivastava Ankka ilmestyy vielä jonain päivänä kirjakauppoihin. Tai jos ei vielä tämä kirja, niin seuraava tuotokseni sitten viimeistään. Ei tämä meinaan tähän jää. Alkuun päästyäni on vaikea enää pysähtyä.
