Tietoista fingelskaa

Joitain viikkoja sitten jokin Suomen lööppilehdistä uutisoi niinkin tärkeästä asiasta kuin entisen missin unohtuneesta suomen kielen taidosta. Tämä herätti tietenkin keskustelua ja kulmakarvojen kohottelua myös amerikansuomalaisten keskuudessa, sillä missi oli viettänyt Hollywoodissa vain muutamia viikkoja.

Video oli tietenkin huvittava ja missin käyttämä kieli aivan kaameaa, mutta eiköhän siinä ollut kyse lähinnä hyvästä leikkaustyöstä ja mahdollisesti myös huomionhakuisuudesta. Video ja siitä syntynyt keskustelu saivat minut kuitenkin miettimään oman kielitaitoni tilaa ja hassua ilmiötä, jonka olen nimennyt tietoiseksi fingelskaksi.

Minulle on todella tärkeää pitää hyvää huolta rakkaasta suomen kielestäni. Totuushan on se, että kyllä äidinkielikin alkaa unohtumaan ja kangistumaan, jos ei sitä kuule, lue ja puhu säännöllisesti. Oma tilanteeni on loistava, sillä suomen kieli on tällä hetkellä käytössä ainakin jossain muodossa päivittäin. Olen ehkä pihalla joistain uudissanoista ja joskus vanhat tututkin sanat hukkuvat hetkeksi mielen syövereihin (suihkun ottamisesta nyt puhumattakaan), mutta pääpiirteittäin väittäisin suomen soljuvan ihan yhtä sujuvasti kuin viisi vuotta sittenkin.

Suomen ja englannin kielten lisäksi päivittäiseen käyttöön joutuu kuitenkin myös fingelska, joka on useimmissa tapauksissa tietoinen valinta. Käytän fingelskaa silloin, kun jommasta kummasta kielestä puuttuu oikea sana tai ilmaus enkä jaksa alkaa kiertelemään ja kaartelemaan.

Dinneri on dinneri, tarjoilijaa tipataan ja ID kannattaa pitää mukana ihan varmuuden vuoksi. Social security numberiani en osaa vieläkään ulkoa, green card on ihan must, hotelliin ja lennolle tehdään check-in ja Phill on tietenkin militaryssa (eikä missään nimessä armeijassa, joka ihan eri juttu). Sama pätisi varmasti myös toisinpäin, jos juttukumppanini ymmärtäisivät suomea. Pullan päälle tosin ymmärtää jo myös Phill. Pulla on pulla, vaikka voissa paistaisi. Paitsi ettei ole, sillä silloinhan  siitä tulee köyhän ritarin köyhempi, aka munaton versio...

Näiden lisäksi on olemassa paljon muitakin aktiivisessa käytössä olevia fingelska-ilmauksia ja lisäksi vähintään triplamäärä satunnaisia sanoja, jotka pääsevät suusta vain silloin tällöin. Olen kuitenkin tarkka, missä seurassa ja kuinka paljon fingelskaani käytän, sillä tiedän sen olevan joillekin ihmisille ehdoton no, no enkä itsekään tykkää puheesta, jonka jokatoinen sana on suomea ja jokatoinen englantia.

Minusta tietoinen ja pienimuotoinen fingelska ei ole paholaisen keksintö, vaan hauskaa kielellä leikittelyä, joka saattaa jopa helpottaa kommunikointia tietyissä tilanteissa, kun toisesta kielestä löytyykin se juuri oikea ilmaisu. Mites te muut? Pysyttekö kaukana vai suollatteko sujuvaa fingelskaa joko vahingossa tai tarkoituksella?

Oma kieli

Phill kysyi minulta tänään, josko minua huvittaisi lähteä puistoon heittelemään vanhaa vuohta (old goat). Innostuin heti ja niin mentiin. Vasta paljon myöhemmin muistin, että muut ihmiset tuntevat old goatin frisbeena.

Olemme luoneet vuosien saatossa parisuhteemme omaa kieltä, jonka sanasto on muotoutunut osittain kielimokien, osittain hassujen sattumusten tai tahallisen hölmöilyn seurauksena. Tässä muutama sana ja ilmaisu, jotka ovat syrjäyttäneet alkuperäiset:

Old Goat - Frisbee


Old Goat on Phillin kokeilu. Kauanko tarvitsee hokea itse kehitettyä sanaa ennen kuin vaimokin alkaa pitää sitä ainoana oikeana sanana. Minun kohdallani ei nähtävästi kovinkaan kauaa. Old goat on old goat. Frisbeesta meilla ei ole puhuttu enää hetkeen.

My hamster died - My hands are tied (käteni ovat sidotut)

Tämä perustuu kuulovirheeseen. Sanoin joskus vuosia sitten my hands are tied, minkä Phill kuuli luonnolisestikin my hamster died. No, nyt meillä kuolee hamsteri aina, jos joudumme umpisolmutilanteeseen.

Not honey - agave nectar

Olimme jokin aika sitten kahvilassa, jossa oli tarjolla yhtenä makeutusainevaihtoehtona agave nectaria. Joku tuntematon mies pähkäili, mitä laittaisi kahvinsa sekaan ja kysyi ohi kulkeneelta Philliltä, mitä agave nectari oikein on. Phill yllättyi kysymyksestä, mutta sai sitten selitettyä, että se on luonnollinen makeutusaine, vähän niin kuin hunajakin, muttei kuitenkaan ole hunajaa. Mies katsoi häntä hetken aikaa ja totesi pitävänsä hunajasta. Huvittava ja tulokseton keskustelu toisti samaa kehä hetken aikaa: Maistuuko se siis hunajalta? Ei, mutta se on hunajan tapaan luonnollinen ja nestemäinen makeutusaine. Mutta kun minä pidän hunajasta... No ota sitten hunajaa. Mutta siis mitä tämä agave nectari oikein on? Phillin kärsivällisyys kesti ihmeen pitkään ja kiitoksena saimme omaan kieleemme uuden sanan. Meidänkin kotoa löytyy sekä hunajaa että sitä ei hunajaa.

Ghouda - Gouda

Asuin aikanani 6 kk Asterdamissa vaihtarina. En oppinut/opetellut tuona aikana kovinkaan paljoa hollantia, mutta joitain sanoja ja lausumisyritelmiä tarttui kuitenkin matkalta mukaan. Kaikista vaikein äänne oli hollantilainen kurkkuäänne, joka muistuttaa etäisesti g:tä ja h:ta ja löytyy esimerkiksi sanoista Gouda ja Hoegaarden. Päätinpä sitten opettaa Phillillekin, miten se Gouda pitäisi oikeasti sanoa. Lopputuloksemme on luultavasti ihan yhtä kaukana oikeaoppisesta kuin amerikkalaisittain äännetty gudakin, mutta haittanneeko tuo.

Chickenbumps - Goosebumps

Monet sanonnat eivät käänny tietenkään suoraan tai kirjaimellisesti, mutta välillä minusta on kiva käyttää suomalaisia sanontoja sujuvasti englanniksi. Chickenbumps on yksi suosikeistani ja ihan viimeaikoina olen päättänyt lanseerata sanonnan, jolle minulla on hyvin paljon käyttöä:  A frog leaped out of my mouth... Phill alkaa jo lämpeämään, kohta kokeiluvuoroon pääsevät paikalliset ystäväni.

Kohta se vanha vuohi lentää...

Ja näitähän riittäisi vaikka kuinka! Mitenkäs te muut yksi-, kaksi. tai kolmikielisessä parisuhteessa eläjät, löytyykö teiltä mitään kivoja omia sanoja tai sanontoja?

Huutomerkeillä

Minulla on ystävä, joka laittaa jokaisen kirjoitetun viestin perään vähintään viisi huutomerkkiä. Ihan sama kuinka arkipäiväinen viestin sisältö on, jokainen lausahdus päätyy ilmoille huutona. Puhuessaan ystäväni ei tietenkään huuda suoraa huutoa vaikka aika helposti innostuvaa tyyppiä onkin.

En ole koskaan huomauttanut ystävälleni hänen huutomerkki-intoilustaan, sillä eihän sillä ole oikeasti mitään merkitystä. Omalla kohdallani mietin kuitenkin hyvin tarkkaan, milloin jokin asia on huutomerkin arvoinen. Aina välillä sorrun huutamiseen ja vesitän koko pienen merkin merkityksen. Useimmiten olen kuitenkin kirjoittaessanikin amerkkalaisia ystäviäni hillitympi. Ehkäpä ne keskustelukulttuurien erot pätevät kirjoittamiseenkin...?

Kirjoitin tänään aamulla Phillelle pienen viestin ja oivalsin jotain, mitä en ole tullut aiemmin ajatelleeksi. On olemassa yksi tärkeä ja painava lause, jonka perään en laita oikeastaan koskaan huutomerkkiä:  I love you. Piste tuntuu tehokkaammalta, jollain tavalla vakavammin otettavalta. Aivan samoin kuin noiden sanojen kuiskaaminenkin tuntuu merkityksellisemmältä kuin rakkauden julistaminen huutamalla.

Tässäpä minulle ja kaikille muillekin pohdittavaa: Käytetäänkö eri kielissä huutomerkkejä eri tavoin? Olenko minä suomeksi ja englanniksi erilainen kirjoittaja? Menettääkö huutomerkki merkityksensä, jos sen tuuppaa jokaisen lauseen perään vai pitäisikö tällaisen vaisun suomalaisen huudahdella vähän useamminkin?

Sanatörmäilyä

Onko kukaan muu huomannut, että oppiessaan uuden sanan siihen törmää yhtäkkiä kaikkialla? Siis ihan oikeasti kaikkialla. Sukellusveneemme joulujuhlissa sai valita itselleen joko kanaa, kalaa tai kasvisruokaa. Kanavaihtoehto oli nimeltään Jidori Chicken. Kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan moisesta - luulimme, että menun kirjoittaja oli sekoittanut Jidorit ja Tandorit. Illallispöydässä istuessamme joku muisti ystävämme googlen olemassa olon ja jopas selvisi, että Jidori Chicken on ihan oma kanalajikkeensa. Siis rotu, jos kanoilla on rotuja...

Tuon illan jälkeen olen nähnyt Jidori Chickeniä vähän siellä sun täällä ja nyt mietinkin, onko se ihan uusi trendi, Kalifornia-juttu vai enkö vain ollut kiinnittänyt siihen aiemmin mitään huomiota. Ja tämä nyt oli vain yksi (hölmö) esimerkki. Englannin kielessä on vielä valtavasti minulle tuntemattomia sanoja ja ilmaisuja, joten opin jotain uuttaa harvasen päivä ja olen huomannut saman ilmiön monen monituista kertaa. Aivot ja valikoiva kuulo ovat kyllä hauska ja mystinen juttu...

Tänään opin muuten sanan smock, jolla tarkoitetaan lasten "taide-essua". Aika monta muuta sanaa olen jo tuollekin vaatekappaleelle kuullut, mutta tämä oli vielä uusi. Siis niin ainakin luulen. Jännityksellä jo odotan, missä kaikkialla se nyt putkahtelee eteeni.

Veera - suomi - englanti sanakirja

Olen asunut nyt USA:ssa pysyvästi noin kaksi vuotta. Tämän kahden vuoden ajan päivittäinen käyttökieleni on luonnollisesti ollut englanti. Ajattelen ja uneksin useimmiten englanniksi, mutta hassua kyllä, lasken yhä edelleen suomeksi.

Valitettavan usein kielet myös sekoittuvat päässäni. Yksi asia on helpompi ilmaista englanniksi ja seuraava taas suomeksi. Kielitaito ja taitava kielen käyttäminen ovat minulle tärkeitä asioita ja siksi olenkin päättänyt panostaa suomen kielen taitooni. Tämän blogin kirjoittaminen on yksi oiva keino pakottaa aivoni toimimaan suomeksi. Toinen tehokas keino on suomen opettaminen Phillille. Kunhan siihen vain löytyisi enemmän aikaa...

Täällä Bostonin seudulla asuu paljon suomalaisia, mutta loppujen lopuksi olen ollut heidän kanssaan hävettävän vähän yhteyksissä. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut kaipaavani suomalaisten joukkoon yhä enemmän ja enemmän. Kaikeksi onneksi myös San Diegosta löytyy aktiivinen suomalaisyhteisö. Suomalaisten keskinäinen yhteisöllisyys vieraassa maassa ja uudessa kaupungissa on valtavan suuri voimavara. Se tarjoaa turvaverkon ja selkeän aloituspisteen suuren tuntemattoman tutkailuun.

Suomen kielen elvyttämisen ohessa olen ajatellut ottaa itselleni uuden projektin: Espanjan kielen opiskelun. San Diego sijaitsee aivan Meksikon rajan tuntumassa, joten kielitaidolle löytyy taatusti käyttöä. Työpaikan saamisen kannalta se saattaa olla jopa välttämätöntä. Nyt jää vain nähtäväksi, miten uuden vieraan kielen opiskelu sujuu englanniksi. Onneksi osaan sanoa R niin että pärähtää!

Ja lopuksi se tunnustus: Perimmäinen syy kieliteeman käsittelyyn on etukäteinen anteeksipyyntö. Haluan avata teille hieman enemmän tätä meidän erikoista elämäntyyliä, mutta edessäni on kielimuuri. Military life on military life vaikka voissa paistaisi. Military ei ole sama kuin armeija, sillä army on vain yksi militaryn haara. Puolustusvoimat/asevoimat puolestaan kuulostaa aivan liian mahtipontiselta. Monille sanoille ei yksinkertaisesti ole suomalaisia vastineita, joten minulla on kaksi vaihtoehtoa: keksiä omia sanoja tai jättää osa sanoista englanniksi. Luvassa on siis kielikukkasia ja kieltä nimeltä verfingelska. Koittakaahan kestää.

Sanat hukassa

Eilen illalla makoilin sohvalla ja ratkoin äidin lähettämää suomalaista krypto-ristikkoa. Samalla katselin puolella silmällä elokuvaa ja juttelin niitä näitä Phillin kanssa. Kimurantin ristikon ratkottuani jäin pohtimaan, mitä aivoissani oikein tapahtui tuolla hetkellä. Kahden kielen ja ainakin kolmen erilaisen kognitiivisen tehtävän yhdistäminen vaatii piuhaa jos jonkinnäköistä. Pienet aivorukkani tekivät huomaamattani valtavan urakan!

Todellisuudessa kieliasiat eivät suju aina näin mallikkaasti. Yhtenä päivänä laskettelen englantia sujuvasti kuin vanha tekijä, seuraavana päivänä ovat kaikki sanat ja rakenteet hukassa ja aksenttini kuulostaa hassulta jopa omaan korvaani. Olen aivan vakuuttunut, että näin todella on, eikä kyse ole vain korvien välisestä tunteesta. Tyhjentävää selitystä en tosin ole vielä keksinyt.

Ala-asteella englanti oli (käsitöiden lisäksi) ainoa kouluaine, joka vaati minulta ihan tosissaan töitä. Kolmannen luokan ensimmäisessä kuullun ymmärtämisessä luulin "ticket" -sanan tarkoittavan tikkejä ja hieman myöhemmin pohdin käsi poskella, mikä ihmeen logiikkaa "do" ja "does" -sanojen takana piilee. Kilttinä ja tunnollisena tyttönä opiskelin sanat ja kieliopin rutiininomaisesti, mutta todellinen kielen ymmärrys oli aika heikkoa.

Yläasteella, kun koulu-englannin rinnalle tulivat MTV, elokuvat sekä Sugar- ja Seventeen -lehdet, alkoivat palaset vihdoin loksahdella kohdilleen. Kielestä tuli minulle merkityksellinen ja motivaationi oppia oli aivan toista luokkaa kuin pari vuotta aiemmin.

Yläasteella ja lukiossa luin ja kuuntelin englantia sujuvasti, mutta puhuminen tuli kuvioihin vasta Amsterdamissa vaihdossa ollessani. Amsterdamissa minulla oli ystäviä lukuisista maista ja yhteinen kielemme oli luonnolisestikin englanti. Englannin puhuminen ei-natiivien kanssa oli vapauttavaa. Ääntäminen ja kielioppi olivat usemmilla meistä vähän jotain sinnepäin, mutta viesti meni perille. Englannin kielen taitoni tuskin kohentui, mutta uskallusta puhua ja yrittää tuli roppakaupalla.

Sitä uskallusta kyllä tarvittiinkin Bostoniin muuttaessani. Amsterdamissa kaikilla oli aksentti, USA:ssa ensimmäinen kysymys oli/on useimmiten, "mistä olet kotoisin, kun sinulla on niin hauska/ihana/outo aksentti". Välillä se ärsyttää, mutta useimmiten huvittaa. Small talk -aiheina aksentti ja suomalaisuus ovat ehdottomia lemppareitani.

Nykyään englanti on luonnolisestikin päivittäinen käyttökieleni ja usein myös ajattelukieleni. Vaikka tiedänkin jo osaavani paljon ja oppivani koko ajan jotain uutta, on minun välillä vaikea sietää oman kielitaitoni puutteellisuutta. Että osaa sanavalmista ihmistä turhauttaa, kun ei saa ilmaistua asioita juuri oikealla tavalla ja tahdilla. Onneksi minulla on hyvä ja kärsivällinen tutori, joka ymmärtää minua puolestakin sanasta ja korjaa sanomisiani huomaavaisesti ja tarkkaan harkiten.

Silloin kun minulla ei ole suomalaisia kryptoja saatavilla, huvitan itseäni erilaisilla englanninkielisillä "seek-a-word"-tehtävillä. On oikeastaa aika ironista, että viihdytän itseäni etsimällä sanoja, vaikka kamppailen hukassa olevien sanojen kanssa päivittäin. Mutta niinhän se on sekä elämässä että ristikoissa - välillä sanat ovat hukassa ja yhtä sotkuista massaa, mutta tarpeeksi kauan kuin yrittää, löytyy sotkun seasta järjestys ja logiikka. Ja saattaahan siinä etsiskellessään oppia uusiakin sanoja - tai ainakin kilometrin pituisia kiertoilmauksia.