Hello Bob!

Hiestyyli, joka on ollut viimeaikoina yhä useamman huulilla, on bob, eli perinteisesti polkkatukka. Bob kun nyt vaan on pop! Minäkin tahdoin omani, mutta jouduin ensin kärvistelemään puoli vuotta kasvatusvaiheen keskellä.

Hiusten kasvatus oli tuskaa. Homma helpottui pikkuisen kesällä, kun huomasin saavani hiukset edes jonkinlaiselle ponnarille ja wannabe leteille. Mutta ponnariinkin kyllästyy äkkiä ja hiusten auki pitäminen oli täysin poissa laskuista. Lopulta en kestänyt enää, vaan päätin,että hiukset saavat nyt luvan olla tarpeeksi pitkät uuden mallin pohjaksi. "Pahimmassa" tapauksessa olin valmis luopumaan jälleen mahdollisuudesta ponnariin.

Jännityskerrointa lisäsi se, ettei minulla ole ollut hetkeen luottokampaajaa.  Edellinen löytyi Ocean Beachilta vanhan kodin ja työpaikan läheltä, mutta kaiken kiireen keskellä toivoin löytäväni uuden hieman lähempää. Kokeilin kepillä jäätä ja varasin ajan tässä lähellä sijaitsevasta salongista aivan randomisti valitulle stylistille ja tällä kertaa taisi tärpätä.

Sain juuri sitä mitä tilasinkin. Hiuksistani lähti pituutta, mutta jotenkin mystisesti hiukseni näyttävät nyt jopa pidemmiltä kuin ennen kampaajan tuoliin istumista. Stylistini selitti minulle yksityiskohtaisesti, miten hän tämän taikatempun toteutti, mutta taisin unohtaa kuunnella, sillä olin liian kiireinen hymyilemään peilikuvalleni. 

Kasvausurakkani saa kuitenkin jatkua vielä jonkun aikaa, sillä tähtäimessäni on long bob. Mutta pahin on jo ohi ja päästäni löytyy raskaan kolmion sijaan taas jotain tolkkua ja tyyliä. Voi näitä elämän pieniä isoja iloja!

Ongelmaponi

Noin puolitoista vuotta sitten toteutin pidempiaikaisen haaveeni ja leikkasin hiukseni lyhkäisiksi. Tykästyin kerrostettuun A-malliin kovasti enkä oikeastaan edes kaivannut iänikuista ponnariani, vaikka huonon hiuspäivän sattuessa kohdalle (joka toinen päivä) olinkin aina pienoisessa kriisitilassa.

Viime keväänä iski kuitenkin kyllästys ja perinteinen vihreämmän ruohon syndrooma: Aloin kaipaamaan taas pidempiä hiuksia ja mahdollisuutta saada hiukset halutessani myös kiinni. Siitä alkoi tuskainen kasvatusurakka, jonka aikana olen inhonnut hiuksiani lähes päivittäin. Olin lopulta jopa niin epätoivoinen, että ajattelin palata 90-luvulle puoliponin kyydillä. Lopputulos oli kuitenkin sen verran huvittava, että tynkäinen puoliponi jäi (toistaiseksi) vain kokeiluksi.

Olen siis elänyt tässä jo pidempään hyvin hankalaa hiusvaihetta, kunnes viime viikolla se vihdoin onnistui: Hiukseni olivat viimeinkin tarpeeksi pitkät sivusykeröiseen ranskanlettiin ja perinteisempään pikkuponiin.

Voi sitä onnea! Lisäbonuksena lettikampauksen selkeästi nuorentava vaikutus. Lettipäässä minulta kysytään meinaan aina paperit.

Pikkuponin ja hattujen avulla jaksan sinnitellä vielä hetken, ennen kuin suuntaan kampaajalle hakemaan malliin jotain tolkkua. Se jää tosin nähtäväksi, kuinka pitkään odotusaikaan kärsivällisyyteni riittää. Itseni tuntien ei kovinkaan pitkään.

Luottokampaaja

Luottokampaaja on monelle naiselle kultakimpalettakin arvokkaampi juttu. Ikävä kyllä näitä kultakimpaleita ei kuitenkaan kasva ihan joka oksalla. New Hampshiressa en löytänyt moista koskaan, täällä San Diegossa löysin luottokampaamon noin vuosi sitten, mutta luottostylisti löytyi vasta tänä keväänä.

Kampaamokokemus saa uuden ulottuvuuden, kun tuolissa voi ihan oikeasti rentoutua. Ei tarvitse jännittää lopputulosta eikä vaivaantua tyypin kanssa, joka ei puhu sanaakaan tai utelee aivan liikaa. Luottokampaaja osaa hommansa ja on asiakkaan kanssa samalla aaltopituudella. Luottokampaajaan voi sananmukaisesti luottaa.

Liekö sattumaa vai kohtalon johdatusta, että minun luottokampaajani on entinen preschool opettaja, joka pitää matkustelusta. Siinäpä meillä riittää juteltavaa ja vertailtavaa... Eiköhän tässä aika tutuiksi tulla, sillä lyhyt tukka vaatii kurinalaista trimmailua kerran kuussa.

Elämä lyhythiuksisena on muuten aika kivaa! Miksiköhän odotin näinkin  kauan ennen kuin menin ja pätkäisin? Ainoa huono puoli on se, että bad hair day on todellakin bad hair day. Oh well, löytyyhän maailmasta hattuja...

Kilo vähemmän painoa

Nyt täytyy tuottaa kaikille ihmediettien etsijöille pettymys heti alkuunsa: Tänään lähti kyllä kilo tunnissa, mutta vyötärönseudun sijaan kohteena oli pääni. Toteutin meinaan villeimmän unelmani (surullista?) ja leikkasin hiukseni lyhyiksi. Niin lyhyiksi, että niskavilloista hankkiuduttiin eroon partakoneella.

Ta daa!

Minua on jo pitkään kyllästyttänyt ja ahdistanut kuivan käppyrä hiuskuontaloni, joka on päivästä toiseen kiinni ponnarilla tai keikkuu päälaella sykeröllä. Tarkoitus oli napsaista lyhyemmäksi vain sen verran, että hiukset saisi vielä kiinni, mutta kampaajan tuoliin istuessani päätin vihdoinkin uskaltaa ja kokeilla, miltä lyhythiuksinen elämä tuntuu.

Kampaajan jäljiltä hiukset ovat aivan iiiihanat, mutta totuus taitaa paljastua sitten, kun yritän saada näihin jotain tolkkua viidessä minuutissa treenien ja töiden välissä. Kampaaja kyllä vakuutteli, että nämä näyttäisivät söpöiltä villinä lainenakin. Toivottavasti. Tunnen meinaan itseni ja tiedän, ettei minusta ole joka aamuiseen suoristusoperaatioon.

Tällä hetkellä olo on kuitenkin kevyt ja onnellinen. Uusi minä kiittää ja kuittaa!

Nips, naps - kukasta kukkaan

Otsikseni on ollut jo useamman viikon (kaunis) muisto vaan. Piti päästä taas vähän napsaisemaan. Ja napsaisijaksi halusin valita taas kerran uuden kampaaja. Syitä oli tällä kertaa kaksi (hyvää): tanssiaiskampaus ja pitkät työtunnit. Kampaamo, jossa viimeksi kävin, ei tee ollenkaan kampauksia enkä halunnut valita kampauksen tekijää ihan kylmiltään. Kampauksen tekijän lisäksi toiveissani oli löytää iltaisin auki oleva vakkarikampaaja työhoodeiltani, Ocean Beachiltä.

Tällä kertaa en luottanutkaan Yelppiin, vaan näppituntumaan. Vietin pari lounastaukoa kampaamojen ikkunoista sisään kurkkien ja valitsin voittajaksi räväkkään oloisen Electric Chairin. Kampaamon hinnat ovat siedettävät (leikkaus $45+tippi), sijainti muutaman korttelin päässä töistä loistava ja myöhäiset aukioloajat korvaamattomat.

Kampaamo oli ihan minun tyyliseni. Astuessani ovesta sisään, minut ympäröi musiikki, joka sai oloni tuntumaan kotoisalta. Ehkäpä siksi, että samantyylinen musiikki soi minulla myös kotona. Eheh. Kampaamo toimii samalla myös galleriana ja seiniltä löytyi vaikka mitä mielenkiintoista. Cooli lisä kampaamokokemukseen.

Kampaajani oli myös hauska ja värikäs tyyppi, jolla oli hyvin persoonallinen oma tyyli. Työnjäljessä näkyi kuitenkin ainoastaan taito ja omat toivomukseni. Rankan työpäivän jälkeen arvostin myös sitä, että kampaaja ei ylläpitänyt vaivaannuttavaa small talkia, vaan keskittyi laulamaan kovaa ja epävireisesti musiikin mukana.

                             

                      Epätarkka todistusaineisto. Selfieitä ei vaan voi ottaa muulla kuin kännykällä...

Kaikista kokeilemistani paikoista tämä tuntui kaikkein eniten omaltani. En vieläkään uskalla luvata jämähtäväni ihan täydellisesti, mutta kampausajan kuitenkin jo varasin tanssiaispäivälle. Mekkokin muuten saapui jo viime viikolla ja näyttää juuri siltä kuin pitääkin. Jee! Nyt pitää vain enää löytää kengät ja saada mies ajoissa kotiin.

Uteliaisuus kannattaa

Marraskuussa hehkutin löytäneeni heti kertarykäisyllä itselleni loistavan uuden hiussalongin. Seison edelleenkin sanojeni takana, vaikka eksyinkin tänään syrjäpoluille. Syrjähyppyni johti jonkinasteiseen ihastumiseen ja sai minut pohtimaan, tarvitseeko minun oikeastaan heti edes sitoutua ja asettua aloilleni.

Meidän housing-yhteisöllämme on facebookissa ryhmä, josta löytyy kokemuksia ja mielipiteitä asuinalueemme parhaista lääkäreistä, kouluista, kuntosaleista, pet sittereistä, kampaajista (kaikesta). Seuraan keskustelua vain silloin tällöin hajamielisesti, mutta en voinut olla huomaamatta lähes viikottain toistuvaa hehkutusta Pacific Beachin parhaasta kampaamosta. Kaikki tuntuivat rakastavan Walk In Salon by Robert Cromeans. Salongin palvelu, tyylikkyys, työntekijöiden taitavuus ja kaiken kukkuraksi myös hinta tuntuivat hipovan naapureideni mielestä täydellisyyttä.

Kun sitten eräänä aivan kamalana hiuspäivänä (viikkona) sama hehkutuslitania pongahti tietokoneeni ruudulle sadatta kertaa, oli minun pakko antaa uteliaisuudelleni periksi ja varata itselleni salongista hiusten leikkuu aika. Naapurini osasivat nimittäin kertoa senkin, että salonkiin pitää ehdottomasti varata aika ennakkoon, vaikka nimi onkin Walk In.

Tässä salongissa ei tarjoiltu ilmaisia kasvohoitoja eikä meikkejä (vrt. Täyden palvelun salonki ), mutta pienen hartiahieronnan ja loistavan päähieronnan sain kuitenkin hiusten pesun yhteydessä. Hiusten pesu oli muutenkin ergonomisesti ihanin ikinä, sillä penkki oli täysin vaakatasossa. Pötköttelin ja lötköilin aivan rentona, toisin kun normaalissa penkissä, jossa könötän aina jokainen lihas jäykkänä. Toinen minulle uusi juttu oli, että kampaamossa puettiin päälle kaavun sijaan "muovinen" kylpytakki. Ja koska olemme Amerikassa, takki puettiin päälle itse, pukuhuoneen suljettujen ovien takana - siis ihan kaikkien vaatteiden päälle. Ei ole saunakulttuuri, ei...

Mutta sitten itse kampaajani, Austin... Hih, hän oli kuin ilmielävä Saksikäsi Edward (se ihana Johnny Deppin roolihahmo ysikytjotain-luvulta)! Mustat pörröhiukset, vitivalkoinen naama sekä samanlaiset eleet ja vaatteet kuin Edwardilla. Koko komeuden kruunasi hauska olalla heiluva saksilaukku. Juttua hänellä ei juurikaan riittänyt, mutta se ei oikeastaan haitannut. Pääasia, että saksien käyttö sujui vähintäänkin yhtä hyvin kuin kaksoisolennoltaan.

Olen niin tykästynyt tähän oikeasti pitkään tukkaani etten raaskinut vieläkään leikata sitä kovasti paljon lyhyemmäksi. Tein kuitenkin itseni kanssa kompromissin ja herätin vanhan on/off -suhteeni henkiin. BÄNG - otsis tuli takaisin! Eikä harmita yhtään.

                 

Ja hinta tällä kertaa? $25 + tippi! Jos viimeksi oli hinta/laatu -suhde kohdillaan, niin nyt kyllä vedettiin pohjat - tai huiput. Ihan miten päin sen haluaa ajatella. Suosittelen!

Täyden palvelun salonki

Operaatio uuden kampaamon metsästys sai yllättävän sysäyksen, sillä kuiva hiuskuontaloni oli saatava kuntoon muutaman päivän varoitusajalla. Ei siis muuta kuin yelppi auki ja voittajaa arpomaan. Voittajaksi selviytyi täällä Pacific Beachilla sijaitseva The Split Ends Salon.

Olin varannut ajan hiusten leikkuuseen, joka onkin nähtävästi aika laaja käsite. Juteltuamme hetken toiveistani, kampaaja käski minun sulkea silmäni ja hengittää syvään - Vastaanotto alkoikin rentouttavalla hartija- ja päänahkahieronnalla. Tuli muuten tarpeeseen! Kun olo oli jo aivan lötkö, suuntasimme hiustenpesuun, jossa pestiin hiusten lisäksi myös naama. Vuorossa oli minikasvohoito.

Tämän jälkeen pääsimme varsinaiseen asiaan, eli hiusten leikkuuseen. Mistään valtavan suuresta muutoksesta ei ollut tällä(kään) kertaa kyse, mutta silti aina vähän jännittää antaa rakkaat hiukseni vieraiden käsiin. Mutta ei huolta, Lisa kuunteli tarkkaan ja teki hyvää jälkeä. Hiusten kuivaus sujui sutjakkaasti kahden kuivaajan voimin ja peilistä katseli silmät tuikkien taas astetta freshimpi minä.

Mutta ei se vielä tähänkään jäänyt. Kun olin jo suuntaamassa kassan kautta kotiin, minut istutettiinkin meikkaajan tuoliin. Pitihän meikittömät kasvot saada kasvohoidon jälkeen taas katu-uskottavaan kuntoon. Meikkaaja kyseli tottumuksistani, jakeli pieniä vinkkejä ja loihti siinä samalla kasvoilleni "luonnollisen" meikin. Täytyy myöntää, että korjailin kotona meikkiä aika rankalla kädellä paremmin kirkkaaseen auringonpaisteeseen sopivaksi. Meikkaan yleensä hyvin kevyellä kädellä enkä pidä liian laitetusta lopputulokesta. Hyvä yritys kuitenkin.

Kaikki tämä sekä hiusten kosteuttava syvähoito rokotti kukkaroani ainoastaan 65 dollarin verran. Ei yhtään hullumpaa. Kaikkein tyytyväisin olen kuitekin hiuksiini ja kampaajalta saamaani palveluun. Hurjaa, voiko San Diego olla oikeasti näin täydellinen, että kaikki (paitsi työpaikka) loksahtaa kerralla paikoilleen? Ehkäpä... Tästä viikonlopusta on ainakin tulossa aivan täydellinen.

Ylläolevan kuvan innostus ja hullunkiilto johtuu meinaan jostain ihan muusta kuin uusista hiuksista. Arvatkaapa kuka on taas todistetusti ja turvallisesti takaisin San Diegossa :)? Vielä kun sen saisi oikeasti kotiin... Puhelimen soimista odotellessa.

Itsensä hemmottelua

Tänään hymyilytti heti herätessä. Oli sellainen tunne, että tästä tulee tehokas päivä. Ja tehokashan siitä tuli: Puoli päivää tehokasta itsensä hellimistä ja puoli päivää tehokasta asioiden hoitamista. Molemmat puolikkaat yhtä tärkeitä.

Itseni hellimiseen kuului kampaajakäynti ja shoppailua. Olen yrittänyt kaksi vuotta etsiä itselleni uutta luottokampaajaa, mutta ei vain ole löytynyt. Jokaisen kampaajakäynnin jälkeen olo on ollut lähinnä "mjäh". En ole joko tykännyt palvelusta tai lopputuloksesta. Eikä asiaa yhtään auttanut se, että piipahdin helmikuussa Suomessa käydessäni Riihimäellä Kauniissa ja Rohkeissa ja pidin sekä palvelusta että lopputuloksesta, ihan niin kuin aina ennenkin.

Kohtalon ivaa tietenkin, että pari päivää ennen muuttoa löysin vihdoin kampaajan, jossa kaikki oli kohdillaan. Palvelu oli loistavaa, lopputulos juuri sellainen kuin pitikin ja hintakaan ei päätä huimannut (hiusten leikkuu ja pesu oli $42+tippi). Mutta hyvä että löytyi edes tässä vaiheessa. Antoihan se toivoa siitä, että etsivä löytää. Toivottavasti löytää sitten San Diegossakin.

Kampaajan jälkeen kävin hyödyntämässä vielä kertaalleen kesävaatteiden mega-extra-alet. Ihan paras löytö oli parin dollarin hintainen musta hamonen Loft-kaupasta ja aika monta toppiakin taisi kassiin päätyä. Niin ja harmaat farkut oli pakko ostaa myös, sillä huhujen mukaan tästä syksystä ei voi selvitä ilman harmaita farkkuja. Niin ne täällä väittävät. Niin kuin olen aiemminkin mainostanut, New Hampshiressa ostosten hintoihin ei lisätä veroja. Täsmälleen samat farkut ovat täällä siis hieman halvemmat kuin Kaliforniassa. Järkevä säästää ja iloitsee siitä, että muuttokuorma ei ole vielä lähtenyt.

Kotiin lähtiessä yllättikin sitten melkoinen ukkosmyrsky. Vettä tuli niin ettei eteen nähnyt, salamat pauhasivat ja tuuli yritti heitellä autoa parhaansa mukaan. Onneksi en kerinnyt vielä parkkipaikkaa pidemmälle. Siinä myrskyn laantumista odotellessa sainkin sitten kätevästi pyöräytettyä käyntiin päivän asiallisemman puolen ja hoidettua suurimman osan to do-listallani odottavista puheluista. Autossa oli ihan kiva ja turvallista retkeillä. Eikös auto ole ukkosmyrskyn yllättäessä yksi turvallisimmista paikoista? Lähinnä minua huolettivat auki unohtuneet kodin ikkunat, sillä vettä tuli sekä pysty- että vaakasuoraan.

Mutta kyllä kannatti uhrata hiukan aikaa itsensä hemmottelulle. Koska olin niin kiva itselleni aamupäivällä, päätin olla kiva itselleni myös iltapäivällä ja hoitaa kaikki aikomani asiat ja pestä kylpyhuoneen seinät vielä kaupan päälle. Kaappien tyhjäksi syöminen on sujunut myös hyvin. Tonnikalat, pavut, kananmunat ja puolet muroista on jo tuhottu. Seuraavaksi vuorossa ovat pakastimesta löytyneet mysteerikeitot. Kannattaisi varmaan päivätä ja nimetä kaikki pakastettavat purnukat. Noh, pitäähän elämässä olla aina vähän jännitystä.

Uusi pari senttiä lyhyempi tukka. Kiharoista ei voi kiittää (tai syyttää) kampaajaa, vaan ulkona riehunutta ukkosmyrskyä. Siis tarkennetaan vielä, että en saanut sähköiskua. Tähän kampaukseen riitti pelkkä korkea ilmankosteusprosentti.