Ihana Colorado, Osa 2

Ethän lainaa kuvia kysymättä, kiitos!

Uskomattoman kaunis Colorado, Aspen

Colorado-kuvia oli niin paljon, että jaoin ne kahtia. Tässä osa 1, eli Aspen.                                                                                                                           

Ethän lainaa kuvia kysymättä, kiitos!

Pikkuteitä Utahiin

Aamulla aurinko kutitteli Aspenin rinteitä keväisen kauniisti, mutta meidän ei auttanut muu kuin sanoa heipat ja suunnata auton nokka kohti länteä ja uusia seikkailuja. Emme kuitenkaan malttaneet huristella Utahiin ihan suorinta reittiä, vaan kurvailimme osavaltioden rajalle pieniä takateitä pitkin ja imimme itseemme aimoannoksen Coloradon maalaismaisemia.

Matkalta löytyi lisää vuoria, järviä, jokia, lehmiä ja sokerina pohjalla Rifle Falls, state park.

Osavaltioiden rajaa lähestyessämme maisemat muuttuvait toisaalta hiipien, toisaalta aivan yhtäkkiä vehreistä kivisiksi. Utahissa saimmekin ihastella mitä mielikuvituksellisempia kiviasetelmia, kallioita, kanjoneita ja autiota aavikkoa. Hiljaisilla teillä huristellessa tuntui välillä, että olemme aivan yksin maailmassa. Dead Horse Point state parkista löysimme sitten ne kaikki kadoksissa olleet ihmiset. Kun tekee jotain itselle uutta ja ainutkertaista (keskellä ei mitään), ei voi muuta kuin ihmetellä, kuinka moni muukin on löytänyt tiensä samaan paikkaan täsmälleen samaan aikaan.

Tämän yön vietämme pienessä Green River:n kylässä. Huomenna heräämme ennen kukkoa ja lähdemme ihastelemaan kiviä ja hiekkaa muihin Utahin state parkeihin. Koska Grand Canyon on suljettu eikä Las Vegas sittenkään houkuta kaikkien näiden luontoelämysten jälkeen (teemme sinne sitten ihan oman reissun kaikessa rauhassa), aiomme suunnata kotiin jo tiistaina, eli päivää suunniteltua aiemmin. Matkustelu on ihanaa, mutta San Diegossa odottava oma uusi koti alkaa pikkuhiljaa tuntua kaikkein makeimmalta mansikalta.

Yhden päivän talvi

Aspenin aamu valkeni kirjaimellisesti lumesta valkeana. Talvi yllätti nämä retkeilijät takavasemmalta kylmyydellään ja kauneudellaan. Miten sen voikin unohtaa joka vuosi, miltä talvi oikeasti tuntuu ja näyttää? Suunnitelmat menivät jälleen kerran hieman uusiksi, sillä eihän meillä Kalifornian matkaajilla ollut kovinkaan kummoisia talvivaatteita mukanamme ja auton jääskraapankin olimme jättäneet New Jerseyyn. "Eihän me tätä tarvita nyt pitkään aikaan." Jeps, melkein viikko pärjättiin ilman.

Matkalla aamupalalle

Hetken aikaa kasseja pengottuamme päätimme luottaa kerrospukeutumiseen ja käydä ostamassa kummallekin jo pitkään hankintalistalla olleet uudet vaelluskengät. Pipot ja hanskat olin jopa ymmärtänyt pakata mukaan Colorado mielessäni.

Aloitimme päivämme autoilulla ja helpolla kävelyllä läheisillä rinteillä. Lounaan jälkeen suuntasimme oikeasti metsään ja siellä viihdyimmekin niin pitkään, että meinasi tulla kiire pimeän alta kotiin.

Valitsemamme polku oli hyvin jyrkkä ja luminen. Ylöspäin mentäessä meinasi jossain vaiheessa loppua jo huumorintaju ja kunto, mutta sitten ystävämme sisu nosti päätään ja matka jatkui. Ja oli meillä hyvät eväätkin: vettä ja stroopwaffleita. Niillä jaksoi pitkälle! Metsän värit olivat uskomattoman kauniita, mutta näköalapaikkojen maisemat jäivät tällä kertaa valitettavasti pilvien alle. Tuntui kun olisimme hengailleet maailman laidalla.

Alaspäin tultiinkiin sitten nopeasti, paikoitellen hyvin nopeasti. Oli meinaan aika liukasta ja luntakin oli kerinnyt kertyä useita senttejä. Selvittiin kuitenkin takaisin autolle kaikki jäsenet ehjinä ennen pimeää. Kylmyys oli hiipinyt luihin ja ytimiin, mutta fiilis oli mitä mainioin. Koko päivä ulkona kauniissa maisemissa urheillen, illalla kuuma suihku, kaakaota ja hyvää ruokaa. Voisiko tämän vuoden ensimmäistä ja viimeistä talvipäivää paremmin viettää?

Huomenna vaihdetaankin sitten talvi Utahin aavikoihin. Luonnonpuistot ovat edelleen kiinni, mutta onneksi takataskusta löytyy täydellinen varasuunnitelma. Jos homma menee lähellekään yhtä putkeen kuin täällä Coloradossa, ei meillä ole hätäpäivääkään.

Smugglers mtn vaelluksen alkupäästä

Hassuja lumihiutaleita. Välillä tuli tosin vaakatasossa räntää

Iloiset vaeltajat lähtökuopissaan

Nämä kuvat on otettu minun kännykällä. Oikean kameran muistikortilta löytyy satoja toinen toistaan kauniimpia kuvia (taisimme hieman seota...). Kokoan niistä sitten joskus ainaan paremman kuvakollaasin. 

Kaunis, kaunis maailma

Tiedättekö sen tunteen, kun joskus näkee jotain oikein kaunista ja meinaa pakahtua? Tänään tuo tunne on vallannut mieleni niin monta kertaa, että voisin melkein itkeä onnesta.

Aamuinen Kansas toi mieleen kohtauksen OZ-elokuvasta juuri ennen tornadon iskemistä. Pilvet roikkuivat vaarallisen alhaalla ja sumu oli niin sakeaa, että edellä ajavan rekan takavalot meinasivat hävitä näkyvistä. Vältyimme kuitenkin myrskyltä ja saavuimme ennen pitkää Coloradoon. 

    Kansas

Denverin jälkeen saavuimme vuorille ja silmät meinasivat pudota päästä jylhiä maisemia ihaillessamme. Lunta, vuoria, kiveä, metsää, vihreää ja keltaista silmän kantamattomiin. Aivan upeaa! Auto raukkamme puski jyrkkiä rinteitä ylöspäin ja Kisu maukui wau:ta niska kenossa.

Kiitos Google mapsin (ihanan) "errorin" valkkasimme vahingossa pikkuteitä kulkevan reitin Aspeniin. Viimeisen tien nimi oli "Top Of the Rockies bypass" ja tie vei meidät kirjaimellisesti huipulle. Mutkainen tie ja komeat maisemat salpasivat hengityksen. Tässä vaiheessa päästelimme kaikki kolme suustamme rytmikkäästi "Wau, wau, wau...".

Hullu turisti Kansasista vähissä vaatteissa... Oltiin lähellä pakkasrajaa

En malta odottaa huomista kokonaista päivää täällä Aspenissa. Mihin tahansa katsoo, aina näkee jotain kaunista. Elämä on aika ihanaa!