Taivastakin sinisempi Crater Lake

Seuraavana aamuna, eli heinäkuun kolmantena, heräsimme edellisillasta tuttuun hiljaisuuteen ja kosken pauhuun. Aamukahvi maistui hyvältä lämpimässä aamussa ja vatsanpohjassa kutitteli jo tulevat seikkailut Crater Lakella.

Nappasimme päämökin ravintolasta mukaan aamupalaleivät ja lähdimme ajelemaan kohti Crater Laken kansallispuistoa. Valtatie 138 mutkitteli seuraillen Umpqua-jokea eikä tunnin ajomatka tuntunut laisinkaan pitkältä.

Lähestyessämme Crater Lakea alkoi tien pientareelta löytyä lunta, vaikka lämpötila olikin jo aamusta reilusti yli kahdenkymmenen asteen. Viime talvi oli koko länsirannikolla hyvin runsassateinen/ -luminen ja yöt tuolla korkealla vuoristossa ovat edelleenkin kylmiä päivän helteistä huolimatta.

Järven itäpuolen tiet olivat vielä täysin lumen alla, joten ihan koko järven ympäri emme päässeet ajamaan. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä tutustumme luontokohteisiin huomattavasti mielummin jalkaisin. Patikkareiteistä vain kaksi oli toistaiseksi auki, joten valinta oli meille hyvin helppo. Päätimme kävellä ensin Garfield Peak -trailin ylös maisemia ihailemaan ja laskeutua sen jälkeen kraaterin pohjalle uimaan Cleetwood Cove -trailia pitkin.

USA:n syvin ja puhdasvetisin järvi muodostui tulivuoren purkauksen yhteydessä 7700 vuotta sitten. Satuimme paikalle kirkkaan aurinkoisena päivänä enkä ole nähnyt eläissäni mitään yhtään sinistä.

Maisemia oli jälleen kerran mahdoton tallentaa täydellisesti kuviin, mutta mielestäni kraaterijärvi ei tule lähtemään koskaan. Löydettyämme haikkipolun varrelta hiljaisen kivenlohkareen istuimme pitkään hiljaisuudessa ja nautimme joka solulla.

Jos vierailet Crater Lakella tänä kesänä, kannattaa varautua siihen, että tietyöt hidastavat matkaa jonkin verran. Turisteja oli paikalla massoittain, mutta haikkipoluilta oli helppo löytää myös oikeaa luonnon rauhaa.

Paahtavan helteisen ylämäkikävelyn jälkeen oli ihana suunnata alas järvelle kurkistamaan, onko vesi vielä lähituntumastakin katseltuna sinistä ja kirkasta. Olihan se ja lumisista rinteistä huolimatta huomattavasti lämpimämpää kuin kuvittelin. Pulahdimme uimaan vaikkei meillä ollutkaan pyyhkeitä tai minulla bikinin alaosaa. Kotimatka märissä housuissa oli ehdottomasti virkistävän pulahduksen arvoista.

Aluillasta kipusimme polkua pitkin takaisin autollemme ja ajelimme märkinä, mutta hymyssä suin takaisin mökille. Kävimme syömässä päämökin ravintolassa illallisen ja vietimme lopun iltaa kuistilla pelaillen ja viiniä lipittäen. Seitsemäs avioliittovuosi ei olisi voinut juuri paremmin alkaa.