sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Ihanan kummallinen Portland

Portland oli aikanaan hippikaupunki, nykyään jonkinmoinen hipster-kaupunki. Kaupungilla on erikoinen maine, josta ollaan ylpeitä.


Ihastuin Portlandiin jo ennen matkan alkua ja tunne vahvistui entisestään vierailumme aikana. Kaupunki oli kävelijä-/pyöräilijäystävällinen ja vaikka tekemistä ja nähtävää riittäisi paljon pidempäänkin, sai kaupungista paljon irti jo parin päivän aikana.

Eikä pelkästään pyöräilijäystävällinen...

Bigfoot oli unohtanut käpälänsä kadulle

Tässä lista muutamista Portlandin kummallisuuksista ja lemppareistani:

Portland Horse Project

Portlandin vanhimpien kaupungiosien kaduilta löytyy yhä edelleenkin metallisia renkaita, joihin aikanaan sidottiin hevoset asioiden hoitamisen ajaksi. Syyskuussa 2005 Scott Wayne sitoi yhteen renkaista leluhevosen ja siitä se idea sitten lähti. Tarkkasilmäiset voivat löytää hauskoja yllätyksiä etenkin itäisen Portlandin kaduilta.



Powell's Books

Korttelin kokoinen kirjakauppa, jossa olisin voinut viettää helposti vaikka kokonaisen päivän. Kirjojen ystävän taivas!


Portlandin Ruusut ja Washington Park

Ennen reissua minulla ei ollut mitään käsitystä, että Porland on kuuluisa ruusuistaan, mutta kyllä vain; Washington Parkista löytyi Japanilaisen puutarhan lisäksi valtavan kokoinen ruusutarha.








Kivat ja erilaiset kaupunginosat

Hilton hotellimme sijaitsi ihan keskustassa, mutta downtownia kivempia alueita olivat mielestäni mm. Pearl District ja Alphabet District






Voodoo donitsit ja herkulliset ravintolat

Voodoo Donuts on maankuulu donitsikauppa ja jonokin sen mukainen. Emme jaksaneet jonottaa, sillä vatsamme pinkoilivat muutenkin hyvän ruuan ja oluen jäljiltä.


Lemppariravintolamme oli Mediterranean Exploration Company 333 NW 13th Ave
Hyvänä kakkosena komeili saman ravintoloitsijan omistama Toro Bravo 120 NE Russell St



Panimoista suosikikseni nousi Gigantic Brewing, joka sijaitsi ikäväkyllä kaukana kaikesta. Onneksi on Uber ja Lyft.

Kaiken kaikkiaan Porland oli ennakkoihastukseni arvoinen ja palaan kaupunkiin mielelläni vielä monta kertaa uudelleen. Jos en asuisi jo ennestään lähes täydellisessä kaupungissa, voisin vaikka haaveilla Portlandiin muuttamisesta. Mielipiteeseeni saattaa tosin vaikuttaa myös reissuajankohtamme sääonni, eli Portlandille hyvin harvinainen pilvetön taivas. Ehkäpä sitten seuraavalla kerralla pääsemme kokemaan, miltä tuntuu kuunnella Elliot Smithiä Portlandin sateissa.

Iso peukku Portlandille. Pysy juuri sellaisena kuin olet!

2 kommenttia:

  1. Portland on kiva! Hirmuisen sporttisia ihmisiä joka paikassa. Mäkin ostin sieltä Niken lenkkarit ja intouduin ulkoiluttamaan niitä heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähtävästi lenkkareita saa jopa automaatista :D. Portlandissa näkyi tosi paljon pyöräilijöitä ja pyöräkaistatkin oli sen mukaiset. Meidän vierailuaikana ei satanut kertaakaan, mutta yleensähän siellä sataa aina. Mahtava juttu, jos ihmiset liikkuu pyörällä ja kävellen silloinkin kun taivas on harmaa. San Diegossakin ollaan aktiivisia, mutta ei koskaan sateella :).

      Poista