Tyylikkäät me
Sodissa kadonneiden muistoksi katetaan pyöreä pöytä yhdelle. Pöytä, sekä jokainen pöydällä oleva asia symboloivat jotain katoamiseen liittyvää seikkaa. Suola kyyneliä läheisten silmissä, pyöreä pöytä huolen jatkumista ikuisesti, keltainen nauha ja kynttilä toivoa kotiin paluusta jne. Menetettyjen sukellusveneiden muistoksi soitetaan kelloja, jokaiselle veneelle erikseen. Yhteensä kellot soivat 66 kertaa. Se on aika paljon, 10 % kaikista laivaston sukellusveneistä. Suurin osa veneistä menetettiin toisen maailmansodan aikana, mutta seremonia vetää minut silti joka kerta hiljaiseksi. Kun sukellusvene uppoaa, menee sen mukana lähes väistämättä koko miehistö.
Juhlaan kuuluu myöskin useampiakin puheita, jotka ovat yleensä vaihtelevan mielenkiintoisia. Illan pääpuhuja oli tänä vuonna taitava tarinankertoja, joka piti homman interaktiivisena pienten välihuutojen ja -huudattamisten avulla. Opimme myöskin sen, mitä talot maksoivat San Diegossa 80-luvulla ja 90-luvun alussa. Onnekkaita ovat ne, jotka ostivat silloin ja onnistuivat pitämään kotinsa lamavuosien läpi. Talojen hinnat ovat nyt jotakuinkin nelin- viisinkertaiset.
Virallinen osuus päättyy ruokailuun ja kakun leikkaamiseen. Kakkukunnian jakavat tuorein ja vanhin sukellusvenemies. Kun sailori pätevöityy palvelemaan sukellusveneessä, saa hän rinnalleen delfiinimerkin. Tuorein sukellusvenemies sai tuon merkin itselleen eilen, vanhin paikalla olija vuonna 1943. Tämä noin yhdeksänkymppinen mies oli vielä loistavassa kunnossa ja kipusi ketterästi lavalle kakkua leikkaamaan. Aika mieletöntä!
Ilta päätteeksi tanssitaan, seurustellaan, otetaan enemmän tai vähemmän classyja kuvia ja jatkoillaan mahdollisesti joko jonkun hotellihuoneessa tai downtownin clubeilla. En ole ollut koskaan muissa kuin laivaston kekkereissä, mutta käsitykseni mukaan meininki on kaikissa military balleissa aika samanmoinen.
Loppuillasta ihan vaan me
Ensi vuonna sitten taas, pitkästä aikaa osana sukellusveneen miehistöä. Muutos on jälleen lähellä ja uudet ordersit kädessä. Kotisatama tulee kaikeksi onneksi löytymään San Diegosta, mutta ihanan tasainen maapalvelus vaihtuu taas täysin erilaiseen meripalvelukseen. Ei kuitenkaan onneksi vielä tänään eikä edes huomenna. Vielä on hetki aikaa hengähtää ennen vanhaa tuttua ja ihanan kamalaa sukellusvene-elämää.
Hei, löysin blogisi tänään ja aloin nyt lukea sitä järjestyksessä alusta asti. Kirjoitat kivasti ja vaikka olen vasta ihan alussa, elämänne vaikuttaa mielenkiintoiselta.
VastaaPoistaT: Minna
Kiva kun löysit tänne! Tervetuloa seurailemaan :). Nuo perhekokoa koskevat pohdinnat olen jättänyt kokonaan blogin ulkopuolelle. Vaikka kirjoitankin tätä blogia meidän elämästä, näkyy täällä loppujenlopuksi vain pieni ja pinnallinen siivu siitä.
PoistaUteliaana kiilaan jo vähän asioissa eteenpäin (olen menossa lukemisessa vasta vuodessa 2013). Mainitsit silloin mahdollisen perheenlisäyksen mahtuvan uuteen kotiinne, mutta ilmeisesti sellaista ei ole vielä tullut? Kiinnostaa tietää, onko tämän takana vaan lykkääntyneet aikataulut vai oletteko päättäneet olla aina kahdestaan (karvaisia lapsia ei lasketa)? :)
VastaaPoista