Aamulla liikkeelle

Vaikka lämpötilojen puolesta meillä onkin vielä täysi kesä, ovat päivät jo selkeästi lyhyempiä kuin vielä pari viikkoa sitten. Tämän hetkiseen päivärytmiini sopii parhaiten aamuliikunta, mutta mikäs avuksi, kun ulkona on vielä kuudelta lähes pimeää ja sänky vetää vastustamattomasti puoleensa?

Joillekin ihmisille aamuliikunta ei sovi, ei sitten millään, mutta itse olen sen verran aamutyyppi, että treeenit hoituvat vaikka kukonlaulun aikaan, kunhan pääsen ensin jotenkin sängystä ylös. Olen keksinyt avukseni muutaman niksin, joiden avulla on ainakin astetta helpompi päästä heti sängystä suoraan liikkeelle:

Laitan jo illalla aamun treenivaatteet esille. Pieni juttu, mutta henkiseltä merlitykseltään valtava. Hommaan menee illalla alle minuutti, mutta aamulla unenpöppörössä söherrän helpoimmankin tehtävän kimpussa vähintään tupla-ajan. Lisäbonuksena se, että esille laitettuja treenivaatteita ei voi olla käyttämättä.

Mietin illalla valmiiksi kivan treenin tai lenkin. Jotain, josta olen oikeasti innoissani jo illalla. Treeni ei ole kuitenkaan kiveen hakattu, joten aamulla saatankin päättää tehdä jotain muuta.

Päätän jo illalla, että aion taatusti nousta heti ekalla hälytyksellä. En anna itselleni vaihtoehtoa. Onneksi minulla riittä tahdonvoimaa kuin pienessä kylässä.

Aloitan lempeästi ja mieluiten ulkona. Ulkona huomaan, etten olekaan ainoa aikainen liikkuja. Monille kello kuusi tarkoittaa lähtöä töihin ja motarilla on jo ruuhkaa. Motarin yli juostessa askel tuntuu kevyeltä, kun mietin, että huonolla säkällä saattaisin hyvinkin joutua heräämään joka aamu kuudelta, jotta kerkiäisin kahdeksaksi tai yhdeksäksi töihin.

Lataan kahvinkeittimen jo illalla. Treenin jälkeen palkitsen itseni napsauttamalla kahvinkeittimen päälle ja suihkusta tullessani saan heti käteeni höyryävän kupillisen aamujeni iloa.

Fiilistelen jo etukäteen aamutreenin jälkeisellä hyvällä ololla, joka kestää yleensä koko päivän. Itsetyytyväisyys on aivan parasta.

Viimeisenä, muttei vähäisempänä nämä auringonnousut. Niistä saa puristettua motivaatiota kerrakseen.

Jep, varsinaista pyörän uudelleen keksimistä ja tahtopeliä itseni kanssa... Mutta hei, näillä mennään ja herätään ainakin toistaiseksi.

Laiskan sunnuntain ilmailu-show

Lauantain aikainen herätys ja täysi puuhapäivä jättivät jälkensä ja nukuimme sunnuntaina yhdeksään. Aikamoista meidän taloudessa - varsinkin minun osaltani. Mutta kylläpä teki hyvää!

Laiskaa aamua seurasi puolilaiska päivä. Puolilaiska siksi, että kävimme me sentään salilla. Paljon mitään muuta emme sitten saaneetkaan aikaiseksi. Kävimme lounaalla Hillcrestin Refill -kahvilassa ja arvoimme hetken viitsisimmekö ajella Miramariin katsomaan vuotuista ilmailushowta. Tiesimme viimevuotiseen kokemukseemme perustuen, että lentoshow olisi upea, mutta ruuhkaiset tiet ja lähes neljänkympin lämpötila eivät houkutelleet laisinkaan. Päätimme tehdä kompromissin ja katsella shown loppuhuipennuksen, eli Blue Angelsit, täältä meidän nurkilta käsin.

Tiesin, että osa showsta näkyy tänne meille asti, sillä ihastelin sinisiä enkeleitä jo perjantaina töistä kotiin ajellessani. Mutta sitäpä en sitten tiennytkään, mikä kadunkulma toimisi parhaiten. Päätimme kokeilla kanjonin puoleisia katuja Adams Avenuen pohjoispuolella. Parin yrityksen jälkeen löysimmekin täydellisen umpikujan, josta oli suora näkymä pohjoiselle taivaalle.

Ilmabaletti toimi kaukaakin katsottuna, vaikka eihän se tietenkään yhtä kokonaisvaltainen elämys ollut kuin paikanpäältä ihailtuna ja musiikkiin rytmitettynä. Mutta näin niin kuin laiskan sunnuntain ilmailu-showksi tämä versio oli varsin toimiva.

Ensi vuonna taas uusiksi, joko läheltä tai sitten kaukaa nautittuna.

Kuuman päivän iltana

Minuun on iskenyt taas jokasyksyinen kirpeyden ikävä. En puhu nyt sitruunoista ja etikasta, vaan semmoisesta mukavan kirpsakasta syyssäästä. Haluaisin pukea päälleni villapaitoja ja farkkuja, heittää kaulaan huivin ja kasvattaa tennarikokoelmaani. Haluaisin tuntea iholla raikkaan ilman, siirtyä IPA:sta kurpitsaolueen ja viritellä takkaan tulen.

Hetken aikaa näytti jo siltä, että olemme menossa oikeaan suuntaan, mutta sitten lämpeni taas. Tai pitäisi ehkä sanoa kuumeni. Viimepäivien lämpötilat ovat hätyytelleen kolmenumeroisia farenheit numeroita, eli heiluneet aivan siellä kolmenkympin yläpäässä. Syksyiset vaatteet saavat odottaa kaapissa vielä iltoja ja kylmempiä päiviä ja ulkona tekisi mieli liikkua lähinnä alasti.

En voinut kuitenkaan vastustaa pienen iltakävelyn kiusausta, kun huomasin taivaan hohkaavan taas tulen värisenä. Kuuma ilma poltteli vielä auringonlaskun aikaankin iholla ja tehosti maailmanlopunfiilistä ennestään.

Toivotaan kuitenkin, ettei kyse ole sentään maailmanlopusta, vaan kesän viimeisistä pyristelyistä syksyn viileyden edessä. Olisin jo aika valmis sanomaan kesälle heipat taas hetkeksi.

Mutajuoksu

Reilu vuosi sitten osallistuimme kaveriporukalla Del Marissa järjestettyyn Wipe Out runiin ja totesimme sen huippuhauskaksi tapahtumaksi. Wipe Out runissa juostiin viisi kilsaa ja leikittiin samalla ninjoja. Touhusta oli vakavuus kaukana ja jokainen osallistuja oli yhtä hymyä. Jo silloin päätin, että näitä hauskoja estejuoksuja pitää tehdä vielä monen monta lisää.

Kesällä bongasin Grouponista tarjouksen Del Marin mutajuoksuun ja nopean googlettelun perusteella totesin sen olevan mudalla höystetty Wipe Out run. Sinnehän oli tietenkin päästävä! Yllytyshullu Raija lähti kaveriksi ja seurauksena oli hulvattoman hauska aamupäivä.

The Filthy Finns - kuinkas muutenkaan

Phill teki meille tiimipaidat logoineen ja kengät sidoimme jalkaan nallekarkkiteipillä.

Itse juoksu ei ollut rankka, mutta sitäkin hauskempi. Esteitä viiden kilsan matkalle oli ripoteltu 15. Mukaan mahtui muunmuassa erilaisia mutatunneleita ja -kuoppia, seinän ylitystä, köydellä mutalammikon yli heilumista, liukuja ja liukumäkiä, "vuoren" ylitystä köyden avulla ja heiluvien jättipallojen väistelyä liukkaalla muovipuomilla tasapainoillen.

Meitsi yrittää - ja heti perään molskahtaa. Onneksi oli pelastusliivi...

Ainoan miinupisteen annan siitä, etten ollut lopussa lainkaan mutainen. Märkä ja hiekkainen kyllä, mutta silti aivan liian puhdas. Mielikuvieni vakavasti otettava sissi ei nyt ihan toteutunut, mutta miss märkäpaitakilpailuihin oltaisiin kyllä voitu hyvinkin osallistua.

Kyllä kannatti nousta viideltä lauantai aamuna ja hytistä hetki ennen kuin aurinko lämmitti santa ana tuulien avustuksella ilman taas reilusti yli kolmenkympin. Myöhempiäkin lähtöjä olisi toki ollut tarjolla, mutta kaltaiseni kaheli tykkää aloittaa viikonlopun räväkästi ja aikaisin. Aikaiset linnut nappaavat mutaisimmat madot, vai miten se nyt menikään.

P.S. En suosittele tuollaisia lyhyitä shortseja hupijuoksuun, jossa hypätään vauhdista liukumäkiin. Joku nimeltä mainitsematon saattoi polttaa liukuessaan takapuolensa...

Hello Bob!

Hiestyyli, joka on ollut viimeaikoina yhä useamman huulilla, on bob, eli perinteisesti polkkatukka. Bob kun nyt vaan on pop! Minäkin tahdoin omani, mutta jouduin ensin kärvistelemään puoli vuotta kasvatusvaiheen keskellä.

Hiusten kasvatus oli tuskaa. Homma helpottui pikkuisen kesällä, kun huomasin saavani hiukset edes jonkinlaiselle ponnarille ja wannabe leteille. Mutta ponnariinkin kyllästyy äkkiä ja hiusten auki pitäminen oli täysin poissa laskuista. Lopulta en kestänyt enää, vaan päätin,että hiukset saavat nyt luvan olla tarpeeksi pitkät uuden mallin pohjaksi. "Pahimmassa" tapauksessa olin valmis luopumaan jälleen mahdollisuudesta ponnariin.

Jännityskerrointa lisäsi se, ettei minulla ole ollut hetkeen luottokampaajaa.  Edellinen löytyi Ocean Beachilta vanhan kodin ja työpaikan läheltä, mutta kaiken kiireen keskellä toivoin löytäväni uuden hieman lähempää. Kokeilin kepillä jäätä ja varasin ajan tässä lähellä sijaitsevasta salongista aivan randomisti valitulle stylistille ja tällä kertaa taisi tärpätä.

Sain juuri sitä mitä tilasinkin. Hiuksistani lähti pituutta, mutta jotenkin mystisesti hiukseni näyttävät nyt jopa pidemmiltä kuin ennen kampaajan tuoliin istumista. Stylistini selitti minulle yksityiskohtaisesti, miten hän tämän taikatempun toteutti, mutta taisin unohtaa kuunnella, sillä olin liian kiireinen hymyilemään peilikuvalleni. 

Kasvausurakkani saa kuitenkin jatkua vielä jonkun aikaa, sillä tähtäimessäni on long bob. Mutta pahin on jo ohi ja päästäni löytyy raskaan kolmion sijaan taas jotain tolkkua ja tyyliä. Voi näitä elämän pieniä isoja iloja!

9.21.16

USA:ssa jokaiseen osoitteeseen liitty zip code, aivan samaan tapaan kuin Suomessa postinumero. USA:n postilaitoksen 60-luvulla kehittelemän systeemin karvalakkiversioon kuuluu viisi numeroa, joiden lisäksi jokainen osoite sai 80-luvulla neljä lisänumeroa, joiden avulla sijainti voidaan paikantaa vielä tarkemmin. Käytännössä näitä neljää extra-numeroa tarvitaan kuitenkin vain hyvin harvoin.

Asuinalueemme zip code on 92116 ja siitä ollaan täälläpäin ihan pirun ylpeitä. Niin ylpeitä, että paikallinen asukasyhdistys keksi järjestää numerosarjan kunniaksi oman once in a lifetime juhlapäivän. Syyskuun 21. 2016, eli amerikkalaisittain merkattuna 9.21.16.

Tänään on siis juhlittu Adams Avenuella meitä - naapurustoamme ja sen asukkaita. Samalla on kerätty rahaa sairaille eläimille ja tarjottu mahdollisuus napata mukaan uniikki olutlasi. Olutlasin sai mukaansa muutamasta ravintolasta, joista yksi oli lempparimme Blind Lady Ale House, eli tuttavallisemmin BLAH. Saavuimme ravintolan eteen muutamaa minuuttia ennen viittä ja sen edessä kiemurteli jo pitkä jono iloisia ihmisiä. Tapahtuman suosio taisi yllättää kaikki ja vahvistaa entisestään naapurustomme me-henkeä. Jos Suomessa jonotetaan ilmaisia ämpäreitä, ajaa meilläpäin olutlasi saman asian.

Kippis 92116 ja kiitos, että olet olemassa! Täällä on ihmisen hyvä asustaa.

Synkkä ja myrskyinen yö ja sen mukainen päivä

Heräsin aamuyöstä hirmuiseen pamaukseen. En ymmärtänyt unenpöpperöisenä laisinkaan, mistä oli kyse enkä oikeastaan edes välittänyt. Halusin vain sulkea silmäni uudelleen ja jatkaa suloista untani. Mutta sitten rysähti uudelleen eikä nukkumisesta tullut enää mitään. Mietin hetken, että kuulosti ihan ukkoselta, mutta eihän San Dieogossa ukkosta. Paitsi silloin kun ukkostaa...

Ukkosmyrsky ei kestänyt kauaa, mutta oli sitäkin äänekkäämpi. Väläysten ja rysäysten väliin ei jäänyt juuri sekuntiakaan, joten oli pakko vaivautua ylös kiskomaan tärkeimmät pistokkeet seinistä. USA:n sähköverkostoon kun ei ole luottamista. Ei ainakaan täällä meilläpäin.

Aamulla rikkoinainen yö tuntui raskaissa silmissä ja huusi korvaani maanantaita. Ja melkoinen maanantai tästä tulikin. Päivääni ei parantanut laisinkaan vuotuinen DMV-urakka (autojen rekisteröinnit) ja edessämme olleet 40 ihmistä. Kaikeksi onneksi mukanani ollut Phill houkutteli minut pois mukavuusalueeltani ja päätimme vaihtaa DMV:llä kököttämisen vieressä sijaitsevan The Great Maple -ravintolan lounaaseen. Hyvä ruoka paransi mieltäni moninkertaisesti eikä meillä ollut pienitäkään hätää, että vuoronumeromme olisi mennyt sivusuun. Palatessamme DMV:lle edessämme oli edelleenkin 17 numeroa, mutta nyt jonotus hoitui jo melkein hymyillen.

Iltaa kohden maanantaifiilis alkoi hälvenemään ja pizzan hakureissulla hymyilytti jo ihan oikeasti. Ehkä tästä tuleekin vielä ihan hyvä viikko. Tai ainakin kaunis viikko.

P.S. Huomassiteko uuden bannerin? Tämä nykyinen on pelkkä väliaikaisratkaisu, ennen kuin saan askarreltua kokonaan uuden. Minua on jo pitkään häirinnyt edellisen bannerin väärä koko ja blogin liian suuret marginaalit, joten päätin vihdoinkin tehdä asialle jotain. Päähänpinttymä valtasi aivoni sunnuntai-iltana ja asia oli ratkaistava heti just nyt. Eli tällä mennään toistaiseksi. Katsotaan kuinka kauan.

San Diegon salmiakkikaupat

En syö, enkä enää edes kaipaa juuri muuta karkkia kuin suklaata. Mutta sitten kun himo iskee, ei se helpota muulla kuin suuhun sulavalla salmiakilla tai lakritsilla. Amerikan suomalaisten keskuudessa vinkkaillaan usein parhaista nettikaupoista ja esitellään kuvia Suomen reissujen saaliista, mutta itse en viitsi enää hamstrata. Jos kaapista löytyy karkkia, kasvaa mielitekojen todennäköisyys lähes olemattomasta hyvin todennäköiseksi. Mutta jos kaapista ei löydy karkkia, testataan mieliteon vahvuus sillä, viitsiikö sen takia raahautua salmiakkiostoksille.

Tänään mieliteko voitti ja suuntasin muiden puuhien lomassa Bed Bath & Beyond -kaupan karkkihyllylle. Mission Valleyn Bed Bath & Beyond pitää sisällään myös World Marketin, josta löytyy hollantilaista salmiakkia ja lemppareitani liitulakuja.

Word Marketin lisäksi San Diegosta saa salmiakkia ainakin IKEA:n irtokarkkihyllyltä ja Old Townissa sijaitsevasta Rust General Storesta. Ikean salmiakkivalikoima on tosin täällä San Diegossa hyvin suppea (liitulakuja, wannabe noitapillejä ja jotain lakua) ja hinnat kaikissa kaupoissa aika pilvissä. Kaikkein parasta onkin Pandan lakujen löytäminen randomeista pikkukaupoista ja useimmista "terveys"kaupoista. Lähimmät Pandat löytyvät omalla kohdallani ihan kävelyetäisyydeltä, Kensingtonin Stehly Farms Marketista.

Karkkihimon hiipuminen ei ole ollenkaan valitettava seikka, mutta on se silti mukavaa, että pahimman hädän yllättäessä salmiakkia ja lakua on kuitenkin saatavilla. Nämä lakut on todellakin ansaittu ja harkiten nautittu.

TV-illallisia

Tavallisina arki-iltoina katsomme usein jakson jotain sarjaa syödessämme illallista. Tiedetään, illallisajan voisi käyttä keskusteluun ja aitoon yhdessä oloon. Mutta älkää huoliko: Koemme kumpikin viettävämme riittävästi aikaa keskustellen ja läsnäollen muutenkin, eikä telkkarin töllöttäminen silloin, kun suu on täynnä ruokaa, ole parisuhdettamme ajatellen kovinkaan suuri uhraus.

Hyvien syöntisarjojen löytäminen on haastavaa, sillä emme halua tuhlata aikaamme muuta kuin loistaviin sarjoihin. Syödessä ei halua kuitenkaan katsella mitään turhan raakaa tai ällöttävää tai niin tiheäjuonista sarjaa, että pienikin keskittymisen herpaannus pudottaisi kärryiltä. Komediat ja ruokaohjelmat toimivat syödessä parhaiten ja tässä vuosien saatossa olemmekin katselleet herkutellessamme muunmuassa The Officea, Parks and Recreationia, Arrested Developmentia, Big Bang Theorya, Communitya, Brooklyn 99, Cut Throat Kitcheniä, Chopped -kisaa ja ties mitä kaikkea muuta.

Viime talvena (tai keväänä - aikakäsitykseni on aivan hukassa) etsimme itsellemme uusia ohjelmia katsottavaksi ja päädyimme antamaan Seinfeld -komedialle mahdollisuuden. Seinfeld oli meille kummallekin tuttu lapsuudesta, mutta emmehän me sitä olleet vielä silloin osanneet arvostaa kovinkaan korkealle. Seinfeld kun ei ole varsinaisesti mikään lasten tai varhaisteinien ohjelma. Mutta nyt kolahti! Aivan loistavan hauska sarja, joka on tyyliä lukuunottamatta myös hämmentävän ajaton.

Olemme kahlanneet Seinfeldin alusta loppuun ja nyt on taas hieman tyhjä olo ennen kuin löydämme uuden luottosarjan. Ajattelimme kokeilla seuraavaksi Curp Your Enthusiasm -sarjaa ja katsoa miten käy. Muitakin suosituksia otetaan vastaan! Siis sellaisia helposti katsottavia ruokasarjoja, joita löytyy Hululta, Netflixistä tai ilmaiseksi Amazon Primen kautta.

Onko muuten muilla tapana syödä ja katsoa telkkaa samaan aikaan vai paheksutteko syvästi?

Täydellinen vaatekaappi

Pienessä kodissa jokainen neliö ja kaapin nurkka tulee tarpeeseen. Muuttaessamme tähän kotiin reilu vuosi sitten, totesimme samantien, että yksi tärkeimmistä ja kalleimmista projekteista tulisi olemaan vaatekaappiemme uusiminen. Kummassakin makuuhuoneessa oli isot kaapit, mutta säilytystilan maksimointi oli kaukana ideaalista. Päämakkarin kaapissa oli rekki ja liian kaukana katonrajasta oleva hylly. Vierashuoneen makkarissa oli sentään yritetty rakentaa eri kokoisia hyllyjä, mutta toteutus oli kaukana onnistuneesta.

Kiersimme lukemattomia kauppoja ja selailimme eriaisia vaihtoehtoja, muttemme siltikään löytäneet kukkarollemme ja olemassa olevien kaappien mittoihin sopivia täydellisiä vaatekaappeja. Vetkuttelimme ja vitkuttelimme ja elimme sotkuisten ja saumoistaan pursuilevien kaappien kanssa aivan liian pitkään.

Lopulta Phill totesi, että olisi fiksuinta suunnitella ja rakentaa kaapit itse. Vierashuoneen kaapin Phill väsäsi muutamassa illassa minun lomaillessani Suomessa. Lopputulos oli onnistunut ja toimiva, mikä rohkaisi meitä tarttumaan toimeen myös omassa makuuhuoneessamme.

Suunnittelimme ja toteutimme tämän kaapin yhdessä. Mietimme tarkkaan, mitä halusimme ja pyysimme lava-auton omistavaa ystäväämme kanssamme Home Depotiin. Phill leikkasi vanerilevyt oikean kokoisiksi ja vastasi muutenkin kaikista insinöörin taitoja vaativista mittaustöistä. Minä avustin kokoamisessa ja hoidin koko höskän hiomisen.

Maalausurakka odottelee vielä toteuttajaansa (eli minua) ja uudet ovetkin aiomme vielä hankkia. Mutta jo nyt olemme täysin rakastuneita tähän kaappiin. Aivan kuten vierashuoneen kaappikin, tämä vastaa tarpeitamme täydellisesti. Kaapin viimeistelystä on jo pari viikkoa ja se on edelleenkin siisti. Woot woot! Yksi laatikoista on lisäksi edelleenkin tyhjänä ja pari hyllyäkin voisi helposti vapauttaa tarvittaessa muuhun kuin hattu-/kenkä-/solmiokäyttöön.

Parasta tässä kaapissa on toimivuuden lisäksi hinta. Täydellisiä kustannuksia on vaikea laskea, sillä olemme tehneet päällekäin monia projekteja ja ostaneet joitain uusia työkaluja, mutta uskoisin silti päätyneemme alle 400 taalan. Ei ollekaan huono, jos katsoo vastaavien ratkaisujen hintoja esimerkiksi Ikeassa, Home Depotissa, Lowesissa tai Container Storessa.

Tänä kesänä on tullut todellakin nikkaroitua ja todettua, että meistä on tähän. Seuraava, ja toistaiseksi viimeinen, isompi projekti on sekin viimeistelyä vaille valmiina autotallissa. Toiveissa olisi, että työnalla oleva "ruokakomero" ratkaisisi keittiön kaappipulan ja veisi meidät vielä yhden askeleen lähemmäksi siisteyttä ja simppeliyttä.

Kaiken tämän askartelun jälkeen taidamme kuitenkin pitää pienen tauon nikkaroimisesta ja hengähtää syvään, ennen kuin meistä toinen keksii alkaa maalaamaan seiniä tai vaihtamaan jalkalistoja. Minulle on alkanut pikkuhiljaa selviämään, ettei oma koti taida olla koskaan ihan lopullisesti valmis.

Salakapakka

Salainen ja kielletty on kiehtovaa, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Kieltolain voimassa olosta on vierähtänyt jo jokunen vuosi, mutta salakapakoita löytyy edelleenkin. Niistä yksi sijaitsee eräässä San Diegon lempiravintolasamme eikä meillä ollut aluksi mitään käsitystä, mitä seinän takana tapahtui.

Löysimme Neighborhood ravintolan vieraillessamme San Diegossa viisi vuotta sitten. Kiinnitin aika nopeasti huomiota vessojen läheiseen seinään, joka oli tehty hauskasti tynnyreistä. Kerran vessan vapautumista odotellessani huomasin, että kyse olikin salaovesta. En ajatellut asiasta heti mitään sen kummempaa, naureskelin vain nerokkaalle idealle ja kuvittelin oven takaa löytyvän keittiön tai muita henkilökunnan tiloja.

Joskus pari vuotta sitten kuulin kuitenkin huhun, että seinän takaa löytyy salakapakka, joka on yksi San Diegon parhaimmista cocktail -ravintoloista. Ravintola oli kuulemma kaikille avoin, mutta sinne piti tehdä varaus etukäteen ja varauksen tekeminen onnistui vain tekstiviestillä.

Pitihän sitä tietenkin kokeilla sitten itsekin. Teimme kaveriporukalla varauksen ja astuimme sovittuna hetkenä salaovesta sisään. Tunnelma oli kihelmöivän odottava. Oven toiselta puolelta löytyi pikkuiruinen, hämyisä ja mielenkiintoisesti sisustettu baari eivätkä cocktailitkaan pettäneet odotuksiamme.

Noble Experiment -baarin drinksut ovat todella hyviä, mutta sen verran hintavia  (n.15-17 taalaa), ettei siellä viitsi ihan joka viikonloppu rampata. Torstaisen pelin jälkeen eksyimme kuitenkin taas naapurustoon ja päätimme viedä Phillin kaverin salaovesta sisään. Koska kyse oli myöhäisestä torstai-illasta, oli baarissa meille yksi nurkka vapaana ilman varausta. Suosittelen kuitenkin ehdottomasti tekemään varauksen etukäteen.

Dirty Program, eli viritelty versio suosikistani dirty martinista

Noble Experiment on hauska kokemus, jolla on kiva loksautella vieraiden leuat lattiaan. En ole halunnut jakaa tätä blogissani aiemmin, sillä olisin mielummin yllättänyt tänne asti eksyvät hauskalla illalla. Mutta jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Ehkäpä kaikki San Diegossa asuvat eivät ollet vielä tietoisia meidän omasta salakapakasta. Kannattaa käydä tsekkaamassa.

Ilta ballparkissa

Phillin vanha kaveri tuli käymään San Diegossa lyhyellä työreissulla ja pyysi meidät seurakseen baseball -peliin. Eipä tarvinnut kauaa miettiä. Vaikken baseballia koskaan telkkarista seuraakaan, on live-peleissä mukava käydä nuuhkimassa me-henkeä ja hyvää fiilistä. Petco Parkin ruokatarjontakin on nykyään ihan omissa sfääreissään eikä pelissä tarvitse todellakaan tyytyä nihkeään hot dogiin, churrosiin tai kettle corniin.

Kaveri oli hankkinut meillekin liput ja paikkamme löytyivät yllätyksekseni aivan ykköspesän takaa. En ole ollut aikoihinkaan näin lähellä äksöniä ja kameran kotiin jättäminen harmitti parin sekunnin ajan. Mutta sitten keskityin itse peliin ja totesin, että oli oikeastaan mukava seurata sitä ilman välissä olevaa kameran linssiä ja niin läheltä, että pystyimme näkemään pelaajien ilmeetkin.

Padresin (eli meidän joukkueen) ilmeet olivat tällä kertaa aika muikeita, sillä rökitimme Rockies -joukkueen aivan mennen tullen. Sääli vaan, ettei Padresin kausi ole noin niin kuin ylipäätään ollut kovinkaan kummoista juoksujen juhlaa ja pudotuspelit ovat kadonneet jo kauan sitten mailojemme ulottumattomiin.

Eilen alkoi myöskin uusi football -kausi ja sen mukana vanha ystävämme fantasy football. Phill pelaa mielikuvitusfutista työpaikkansa liigassa ja minä toimin lähinnä satunnaisena henkisenä tukena ja tietämättömänä neuvonantajana. Emme kuulu ihmisryhmään, joka viettäisi seuraavien kuukausien sunnuntait telkkariin liimattuina, mutta jos nyt satumme joskus eksymään olusille oikeaan aikaan, ei taustalla pauhaava football haittaa minua laisinkaan.

Penkkiurheilu on jees, vaikken minkään joukkueen tosifani osaa olla edelleenkään. Helposti innostuvana tyyppinä voin huumailla ihan täysillä aina hetken muiden mukana ja vetää loppuajan vähän matalampaa profiilia. Aika sopiva keskitie minulle.

Throwback rentoilua

Tiedättekö kuinka aina välillä saa kokea sellaisia ihania, totaalisen rentoja hetkiä, jolloin oikeasti hengittää, pysähtyy ja kelluu omassa onnellisuudessaan? Hetkiä, jolloin kaikki on hyvin?

Ah, kuinka taivaallisia ja tarpeellisia nuo pienet hetket ovatkaan, varsinkin silloin kun oman rentouden oivaltaa jo siinä hetkessä ja tuntee koko kropassa.

Rentoutumiseen ei tarvita välttämättä kovinkaan kummoisia ulkoisia puitteita, kunhan mieli on valmis päästämään irti kaikesta. Edes ihan pieneksi hetkeksi. Se ei ole aina helppoa, mutta mitä vaikeampaa se on, sen kovemmin sitä luultavasti tarvitsee.

Juuri nyt pääni on totaalisen täysi eikä osaa lopettaa laukkaamistaan. Elämääni on humpsahtanut kerralla niin paljon uutta etten tiedä miten päin olisin ja mitkä asiat hoitaisin ensiksi. Miksi ihmeessä kaikki tapahtuu aina kerralla ja ryminällä? Nopeasti, mutta kuitenkin niin hitaasti?

Illalla rauhoitin mieleni rauhallisella juoksulenkillä. Täydelliseen tyhjennykseen en pystynyt, mutta vauhti hidastui kuitenkin sen verran, että sain palautettua mieleeni viime viikonlopun täydelliset onnenhetket. Muistan vielä miltä se tuntui ja juuri nyt se saa riittää.

Oikeasti elämässäni on kaikki aivan valtavan hyvin, mutta mielelläni ei ole ollut aikaa oivaltaa sitä ihan vielä.

Ehkäpä jo huomenna.

Kuplakasvi

Olen halunnut itselleni jo pitkään lasikuplassa asustavan ilmakasvin. En kuitenkaan keksinyt millään, minne kuplani laittaisin, joten päätin jättää sen kerta toisensa jälkeen kauppaan.

Eräänä päivänä huomasin, että etukuistimme katossa on koukku. Koukku, jonka olemassa olon oivaltamiseen meni melkein vuosi. Mutta kun sen kerran näin, en osannut olla enää katsomatta. Yksinäisessä koukussa ei ole mitään järkeä, ellei siihen ripusta jotain kaunista.

Eilen koukku sai uuden kaverin ja unelmani kasvikuplasta toteutui.

Kupla heiluu hennosti tuulessa ja saa minut hymyilemään. Kotimme on nyt yhden kuplakasvin verran kauniimpi ja kutsuvampi.

Lauantain hiekkakakut

USA:ssa nautiskellaan parhaillaan pitkästä viikonlopusta Labor Day:n kunniaksi. Meille tämä viikonloppu on ollut extra-pitkä ja kiva, sillä saimme jo torstaina New Jerseysta vieraita, joiden kanssa on tullut heräiltyä huomattavasti ennen kukkoa ja tehty vaikka ja mitä kivaa.

Lauantaina kävimme katsastamassa taas kerran suuren maailman hiekkakakut, jotka jättivät tälläkin kertaa sanattomiksi, mutteivät todellakaan kylmiksi.

Rakennelmat olivat vielä hieman kesken, joten saimme ihailla taiteilijoita täydessä työn touhussa. Mieletöntä taidetta ja tekemisen meininkiä!

Hiekkarakennelmat insipiroivat ja saivat meidän suuntaamaan iltapäivällä rannalle kokeilemaan omia taitojamme hiekan kimpussa. Minun pupuni riitti juuri ja juuri vakuuttamaan kuusivuotiaan vieraamme tätinsä taiteilijan lahjoista, mutta Phillin kissa oli oikeasti hieno ja niitti kiitosta ja hymyjä lähes jokaselta ohikulkijalta.

Mihinköhän tuo mies mahtaisi pystyä, jos saisi käteensä ihan oikeat välineet - tai vaikka nyt edes ihan tavallisen lapion... Uusia uramahdollisuuksia näyttää selkeästi riittävän sitten kun laivaston eläkevuodet koittavat.

Hiekan lisäksi viikonloppuun on mahtunut aika monta leikkikenttää, söpöjä eläimiä, synttärien juhlintaa, pizzaa ja aikuisten viinirypäleitä. Olo on uupunut, mutta läpikotaisen onnellinen. Tästä on hyvä jatkaa kohti uutta (koulu)vuotta ja uusia haasteita.

Heippa hei kesä 2016! Olit aika onnistunut.

Sängynpäädyn pikatuunaus

Ostaessamme vierashuoneeseen sängyn pari vuotta sitten tykästyimme kovasti edulliseen ja kivan näköiseen kankaalla päälystettyyn sänkyyn. Olkaapäälläni istui kuitenkin pieni pessimistipiru, joka epäili kangassängyn ja kissan yhteensopivuutta. Mielestäni materiaali näytti juuri sopivalta kissojen kynsien teroitukseen. Phill oli kuitenkin kanssani eri mieltä, sillä huonekalujen raapiminen ei ollut ollut koskaan ongelma Kisun kohdalla. Kisu oli oppinut jo pienestä raapimaan vain siihen tarkoitettuja sisal-köysi viritelmiä, joita kotoamme löytyi useita.

Oikeassahan Phill oli, Kisu jätti sängyn rauhaan ja kuvittelimme olevamme harvinaisen taitavia kissojen kouluttajia. Mutta sitten perheeseemme saapui Possu, joka on osoittanut harhaluulojemme todellisen laidan. Possu tykkää raapia (ilosta, surusta, stressistä, innostuksesta, rakkaudesta ja kaikesta siltä väliltä) emmekä ole vieläkään onnistuneet ohjaamaan kaikkea raapimista oikeisiin kohteisiin. Edistystä on toki tapahtunut, mutta kaikkein eniten Possu tykkää tästä vierassänkymme päädystä.

Sen se on näköinenkin. Tilanne pääsi riistäytymään jotenkin puolihuomaamatta käsistä kunnes havahduimme huomaamaan, että sänky näyttää tältä:

Ja tietenkin juuri kun olimme saamassa vieraita.

Emme halunneet investoida uuteen sänkyyn, joten etsimme kuumeisesti internetin syövereistä, miten tilanteen voisi korjata halvalla, nopeasti ja ilman ompelukonetta. Ratkaisu löytyi kangaskaupasta löytyvistä silitysteipeistä ja jonkun nerokkaan kanssaihmisen ohjeista.

Tämä oli oikeasti aika nopsa juttu. Aloitimimme illalla n. klo 23 ja pääsimme nukkumaan jo ennen aamuyhtä. Jep. Saattaisi olla vielä nopeampi urakka jos sen olisi hoitanut vähän järkevämpään aikaan. Mutta hoitui se näinkin kun meillä ei ollut yhtään aikaisemmin sitä kuuluisaa aikaa. Eikä ollut edes kallista. Kangas oli alennuksessa ja maksoi n. neljä dollaria/yard

En ole vielä ihan varma kuinka paljon rakastan juuri tätä kangasta ja kuviota, mutta tällä vaivalla ja hinnalla sen voi vaihtaa helposti vaikka vähän useamminkin.