Meidän teini

Olemme monta kertaa miettineet, että kohta nelivuotias Kisu muistuttaa vahvasti teini-ikäistä tyttöä. Kisu on täynnä asennetta ja uhmaa. Kun Kisun yllättään pahanteosta, hän vain tuijottaa. Kun Kisun kanssa yrittää leikkiä, hän vain tuijottaa. Kun Kisua kutsuu, hän vain tuijottaa. Homma menee pääasiassa niin, että Kisu tekee vain sen minkä tahtoo juuri siten kun tahtoo.

Mutta osaa Kisu rakastaakin: lujasti, hellästi ja periksiantamattomasti. Eikä Kisu koskaan satuta - ei tahallaan eikä vahingossa. Vaikka Kisulle onkin kertynyt  tuhdisti elopainoa, on Kisu valtavan ylväs ja ketterä. Todellinen Kissa.

Nyt Kisun teini-ikäisyys on kuitenkin edennyt pisteeseen, johon en ajatellut sen edes voivan edetä. Kisulla saattaa meinaan olla kissojen akne (feline acne) Tiesittekö, että sellaista on olemassa? Minä en!

Kaikki alkoi sunnuntaina, kun löysin Kisun ruokakupin reunalta verta. Pelästyin tietenkin ja tutkin kummankin kissan perinpohjaisesti. Kisun leuan alta löytyi veristä ihottumaa, jonka alkuperä oli meille täysi mysteeri. Päätimme odottaa pari päivää ja katsoa, paraneeko se itsestään. No eipä parantunut, paheni vain ja oli aika viedä Kisu lääkäriin. Lääkäri tutki ja totesi, että kyseessä saattaa olla joko tulehtunut haava tai todennäköisemmin kissojen akne. Kisulle määrättiin antibiotteja ja ihonpuhdistusliinoja, jotka auttavat mustapäihin. Jos kyse on todella aknesta, täytyy meidän pitää Kisun ihosta huolta ja puhdistaa se säännöllisesti. Hih, meidän diiva...

Mutta taas opin jotain uutta! Ja opin myöskin sen, että meidän herkkuperse Kisu on äärettömän helppo lääkittävä, jos lääke on saatavina pillereinä. Herkun sisään kätketty pilleri menee alas humpsis vaan ja Kisu kehrää tyytyväisenä. Saapa siis nähdä menevätkö akne ja angsti ohi, vai tuleeko Kisusta kenties ikuisuus teini. 

Todellisuusleikki

Lasten leikki on kiehtovaa katseltavaa. Se kertoo valtavan paljon lasten maailmasta ja ajatuksista.  Välillä lasten leikki myös pysäyttää, sillä se tuntuu kuvastavan maailmaa hieman liiankin karusti. Leikki paljastaa sen, etteivät lapset elä muusta maailmasta ja yhteiskunnasta erillään.

Tässä yksi esimerkki Kalifornialaislasten leikistä:

Meidän koulun pihalla on pyöräalue, jonne on maalattu mutkitteleva tie. Tie muodostaa kiepin, jota pitkin lapset pyöräilevät ja ajavat polkuautoillaan. Välillä tie tukkeutuu, koska ensimmäisenä oleva lapsi on muita hitaampi, saanut mökötyskohtauksen tai koska joku on jättänyt pyörän keskelle tietä eikä kukaan halua nousta siirtämään sitä sivuun (sillä ken perseensä nostaa se paikkansa menettää). 

Olen nähnyt parhaimmillaan kymmenen lasta istumassa jonossa pyöriensä päällä. Osa istuu mukisematta, osa hermostuu, osa tyyttäilee tai huutelee sopimattomuuksia, osa ihastelee ötököitä ja pilviä tai keksii jotain muuta viihdykettä. Kaikista lapsista näyttää kuitenkin tuntuvan luonnolliselta "tuhlata" leikkiaikaa kuviteltuun liikenneruuhkaan - se on selkeästikin osa leikkiä ja aivan taatusti myös osa lasten todellisuutta.

Näissä tilanteissa opesta tulee usein liikennepoliisi, joka osaa suhtautua leikkiruuhkaan huomattavasti kypsemmin kuin oikeaan työmatkaruuhkaan... Tee niin kuin minä sanon, vai miten se menikään. Mutta kylläpä tekisi oikeassakin elämässä joskus mieli nousta autosta ja kantaa joku uppiniskainen tai vaarallinen suhari tienposkeen. Sir, you are not playing nicely. Go find something else to do. And NO BUTS!

No okei, kyllä nämä meidän paikallistiet ovat joskus ihan mukaviakin ajaa...

Aikamatka

Kävin eilen Riihimäellä - ysikytluvun Riksussa, jos ihan tarkkoja ollaan. Sinne minut kiidätti yksi teinivuosieni suosikeista: The Offspring.

Del Marin hevoskisat ovat taas täydessä vauhdissa ja viime viikonloppuna potkaistiin käyntiin myös kesän konserttisarja. Jos paikalle saapuu ennen heppojen viimeistä lähtöä, maksaa koko lysti vain kuusi taalaa. Ylikalliit juomat ja vedonlyöntiin menevä raha ovat tietty ihan oma lukunsa, mutta noin niin kuin teorissa on Del Marissa mahdollisuus bilettää huippunimien kanssa lähes ilmaiseksi.

Lista tämän kesän konserteista löytyy täältä. Minut löytää Del Marista vielä ainakin Pepperin ja Weezerin konserteista. Pepper kiidättää minut Hawaijille ja Weezer aikaan, jolloin Phill ja minä treffailimme ympäri USA:ta. Sanokaa mitä sanotte, kyllä aikamatkailu on mahdollista. Musiikilla on ihmeellinen voima!

Olin lähes unohtanut Offspringin olemassaolon, mutta muistin palautumiseen ei tarvittu muuta kuin ensisävelet esimerkiksi tästä biisistä. Ja nyt kun kerran vauhtiin pääsin, pitää minun tietenkin käydä latailemassa albumit taas iPodilleni. Offspring on ihan loistavaa juoksumusiikkia ja hyvänmielen musiikkia. Minulla on aina ollut kiero suhtautuminen punk-musiikkiin, sillä se ei saa minut hymyilemään. Kumma tyyppi, nyt ja teininä.

Mutta hei, San Diegolaiset: Käykää kurkkaamassa, jos konserttikalenterista löytyy jotain kivaa ja kaikki muut, antakaa The Offspringille uusi mahdollisuus. Minusta ainakin tuli kertarysäyksellä uudelleen syntynyt fani.

Virallisesti maisteri

Hakiessani aikanaan Jyväskylän yliopistoon varhaiskasvatusta lukemaan, oli minulle heti selvää, että lukisin itseni maisteriksi asti, vaikka lastentarhanopettajilta ei vaaditakaan kandia kummempaa. Loppujen lopuksi opintoni venähtivät pikkuisen, sillä lähdin maailmalle ensin vaihtoon ja heti perään au pairiksi. Palasin kuitenkin tunnollisesti takaisin Suomeen viimeistelemään opintoni ja hankkimaan työkokemusta, vaikka tuossa vaiheessa USA:ssa odottikin jo elämäni rakkaus.

Olen päätökseeni todella tyytyväinen, sillä nyt minulla on maisterin tutkinto, runsaasti työkokemusta kahdesta maasta ja hyvin vankalla pohjalla oleva ihmissuhde. Mikä parasta, minulle ei kertynyt valtavaa lainataakkaa niin kuin monille amerikkalaisille kanssamaistereilleni. Ilmainen yliopistotason koulutus on uskomaton etu, jota en pienestä opintotuesta valittaessani osannut arvostaa läheskään riittävästi.

Ainoa huono puoli tutkinnossani on se, että se on suomalainen tutkinto. Ei sillä, että suomalainen tutkinto olisi jollakin tavalla huono, mutta kun moniin kiinnostaviin työpaikkoihin vaaditaan joko amerikkalainen tutkinto tai sitten ulkomaalainen tutkinto, joka on todettu virallisesti amerikkalaista tutkintoa vastaavaksi.

Preschool opettajan töitä hakiessani minulle riitti vallan mainiosti englanninkielinen tutkintotodistus sekä opintosuoritusote, mutta nälkä on kasvanut syödessä ja olen kaivannut jo pitkään uusia haasteita ja työmahdollisuuksia. Lopulta lopetin jahkaamisen ja päätin investoida tutkintoni arvioimiseen.

Tutkinnon saa arvioitua vaikka ja missä, mutta monet koulut ja työpaikat kelpuuttavat vain tiettyjen firmojen arvioinnit. Minä valitsin firmaksi,  IERF:n, sillä se löytyi kaikkien niiden työpaikkojen listoilta, jonne aion ensisijaisesti hakea. Olin yhtiön palveluihin tyytyväinen, vaikka jouduinkin käännättämään alkuperäiset todistukseni englanniksi (diploma supplementit eivät riittäneet).

Näistä maisemista löytyy työpaikka kuitenkin vielä toistaiseksi

Nyt minulla on mustaa valkoisella, että olen Master of Arts in Education ja tutkintoni vastaa täysin täkäläistä tutkintoa. Paras mahdollinen lopputulema siis. Tällä tutkinnolla aukeaa monia uusia ovia - ainakin rakoselleen. Ja raothan tietenkin runnotaan auki, vaikka sitten sisulla. 

Karkkivoikkari

Ihana Raija toi minulle Suomesta tuliaisiksi karkkeja. Nams! Karkkeja mussutellessani minua rupesi naurattamaan, kun huomasin syöväni niitä näin:

Kuka muu tekee salmiakki - hedelmä voikkareita tai järjestää karkkeja jonoon pöydälle oikeassa syömisjärjestyksessä? Hih, Veera 32 - vuotta tekee näin, ihan niin  kuin on aina tehnyt. Söin aina kaksi kerrallaan: yhden salmiakin ja yhden hedelmän. Jos karkkeja olisi enemmän, tekisin varmasti kolmiosaisia pinoja, mutta nyt ei voi, kun pitää syödä hitaasti ja harkiten ja säästellä karkkeja myös pahan päivän varalle.

Kai kaikki ulkosuomalaiset (tai ainakin Amerikan suomalaiset) ovat kuulleet, että useimmista Ikea -kaupoista saa nykyään irtokarkkeja? Löytyy kuulemma lakuja, hedelmäkarkkeja ja jopa salmiakkia. Käykää kurkkaamassa, jos karkkihammasta kolottaa. Minä aion pysyä kaukana, sillä karkkiövereihin ei vaadita nykyään enää kovinkaan montaa salmiakki - hedelmä pinoa.

Sähkötön päivä

Tänään piti olla rantapäivä. Piti köllötellä auringossa, parantaa maailmaa ja vilvoitella aalloilla. Mutta sitten suunnitelmat vaihtuivatkin rytinällä, kun taloa ravisuttanut välähdys ja jyrähdys veivät sähköt aamukuudelta. Kappas vain, kyllä San Diegossakin taitaa joskus myrskytä!

Sähköt olivat poikki ihan koko päivän: aamukuudesta iltayhdeksään. Kerkisin "laittamaan" olemattomat valo päälle aika monta kertaa ennen kuin silmäni tottuivat myrskyn hämärään ja läppäisemään itseäni sormille joka kerran, kun teki mieli avata jääkaappi.

Aamuinen kirja ja halikaveri

Päivällä en kaivannut sähköjä muuhun kuin jääkaapin ja pakastimen pelastukseen, mutta illalla, kun tuli ihan oikeasti pimeä, aloin kaipaamaan valoa, telkkaria, täysinäistä puhelimen akkua ja musiikkia. Olin aivan tylsistymisen partaalla (mutta liian laiska lähtemään kotoa minnekään), kunnes tajusin, että läppärissä oli vielä lähes täysi akku ja muistikortilla elokuvia, puhelimen saisin ladattua vaikka autossa, valoa sain taskulampuista ja kynttilöistä ja musiikkiakin olisin voinut kuunnella iPodilta.

Hämmentävää, kuinka hyvin olemme hoitaneet poikkeustilaviihtyvyytemme kuntoon. Täytyy tosin myöntää, että siihen se sitten jääkin. Emme ole vieläkään saaneet aikaiseksi säilöä kotiin tai autotalliin yhtään ylimääräistä vettä, ensiapulaukkua tai purkkiruokaa. Se tuntuu jotenkin hätävarjoittelun liioittelulta - kunnes sitten sattuu jotain.

Myrskyn jälkeinen Pacific Beach

Tänään ei kuitenkaan sattunut mitään ruuan menetystä kurjempaa. Melkein tyhjä pakastimemme on edelleenkin hyvin jäätävä, mutta muutenkin huono jääkaappimme onnistui pitämään kylmänä ainoastaan juomia. Onneksi ei käyty kaupassa vielä eilen, vaan tyydyttiin syömään tähteitä. Joskus asioiden lykkääminen siis kannattaa.

Mutta olipa kyllä melkoinen rytinä! Minun on ollut ukkosta ikävä, joten sain, mitä tilasin. Kannattaa vissiin miettiä, mitä toivoo...

Asunnon oston parhaat ja pahimmat

Oman kodin ostaminen on tuskin missään maassa ihan pikkujuttu, mutta USA:ssa, missä meidän vuokrasopimuksemmekin ovat olleet monikymmen sivuisia, kuuluu asunnon tai talon ostoon aika monta kommervenkkiä, joista en aiemmin ollut tietoinen. En tiedä onko tästä kenellekään mitään käytännön apua,  mutta kerronpa nyt oman Kalifornia-kokemukseni hirveimmät, parhaimmat ja hauskimmat, vaikka sitten ihan viihteen nimissä.

Päätettyämme tehdä mieleisestämme asunnosta tarjouksen, kävi agenttimme läpi naapuruston viimeiaikaiset kaupat, eli comps, ja määritteli hintahaarukan, joka perusteella asetimme neuvottelujen lähtösumman. Koska olimme ensimmäisiä tarjoajia, eikä meillä ollut mitään elämää suurempaa tarvetta ostaa asuntoa juuri nyt, lähdimme liikkeelle mahdollisimman alhaalta. Neuvottelut kestivät lopulta puolitoista viikkoa ja vastatarjouksia ja pikku ehtoja uusine sanankäänteineen kuului prosessiin lukuisia.

Mielenkiintoisin kädenvääntö käytiin siitä, voidaanko meille myydä asunto autotallin kanssa, jos myyjät eivät oikeasti omista autotallia. Hommassa kävi meinaan niin, että myyntiprosessin alussa myyjien agentti huomasi koko taloyhtiön parkkipaikkajaon olevan alkuperäisen condo-suunnitelman vastainen. Asukkaat ovat siis käyttäneet sulassa sovussa jo yhdentoista vuoden ajan vääriä parkkipaikkoja. Meidän asuntoon kuuluu oikeasti autotallin sijaan kaksi aivan tavallista parkkipaikkaa, mutta nykyiset omistajat eivät olleet tästä koskaan tietoisia. Tästä syntyikin melkoinen soppa, jonka selvittely voi viedä hetkisen. Päätimme kuitenkin pitävämme asunnosta valtavasti siinäkin tapauksessa, että menetämme joskus tulevaisuudessa "autotallimme". Emme kuitenkaan suostuneet ostamaan autotallillista asuntoa, vaan hinasimme hintaa alaspäin ja saimme lopulta tahtomme läpi. Emmehän me nyt suinkaan niin hölmöjä ole, että ostaisimme jotain, mitä myyjä ei omista.

Ennen tarjouksen jättämistä kävimme pankissa, jossa lainahakemuksemme esihyväksyttiin samantien. Kun homma eteni pidemmälle, määrättiin meille oma lainaneuvoja (mortgage officer) sekä erillinen lainan käsittelijä (mortgage processor), jotka työskentelivät kyllä samassa pankissa ja meille, mutta eivät selkeästikään kommunikoineet keskenään eivätkä myöskään muistaneet kertoa meille kaikkia yksityiskohtia. Toinen kertoi ettei papereilla ole mikään kiire, toinen lähetteli vihaisia uhkailu-/muistutussähköposteja puuttuvien papereiden perään. Toinen kertoi mahdollisuudesta ostaa lainan korko alaspäin, mutta sitten meille kerrottiinkin, ettei se käykään päinsä, sillä tekemämme myyntisopimus esti sen. Kun nostimme asiasta metelin ja harkitsimme pankin vaihtoa, olikin se taas jotenkin kummasti mahdollista. Ensikertalaisina meistä tuntui moneen otteeseen siltä, että paljon tarpeellista tietoa jäi jonnekin matkan varrelle ja kuulimme kaikista vaihtoehdoista vasta sitten, kun oli jo liian myöhäistä.

Sopimuksen synnyttyä alkoi escrow -aika, jonka pituus on tyypillisesti 30 päivää, mutta jos kaupattu asunto on vuokralla, pitää vuokralaisille antaa 60 päivää armonaikaa uuden kodin etsintään. Meille tämä sopi paremmin kuin hyvin, sillä emme kuvitelleet löytävämme oikeaa kotia näin pikaisesti. Ensimmäiset escrow viikot olivat täynnä dokumentteja ja tehtävää. Luimme yömyöhään lakitekstejä ja sopimuksia ja yritimme ymmärtää, mihin soppaan olimme päämme pistäneet. Tässä vaiheessa kommunikoimme osittain suoraan ja osittain agenttimme kautta myyjän agentin, oman agenttimme, escrow agentin ja kahden laina agenttimme kanssa. Stressi ja väsymys alkoivat nostamaan päätään, sillä asunnon osto alkoi tuntumaan toiselta kokopäivätyöltä.

Jotenkin ihmeen kaupalla saimme kuitenkin hoidettua kaikki paperit ja tarkastukset kuntoon ennen lomalle lähtöämme. Ainoa vielä roikkuva asia oli kuntotarkastuksessa esiin tulleiden vikojen korjaamisesta sopiminen. USA:ssa myytävä kiinteistö tarkastetaan kahteen otteeseen: Kuntotarkastuksessa määritellään luonnollisestikin kunto ja lainanmyöntäjän teettämässä arvotarkastuksessa arvo. Ennen lainan myöntämistä pankki haluaa varmistaa, että kiinteistö on vähintään lainan arvoinen.

Tarkastuksissa ei löytynyt mitään isoja ongelmia, mutta kuitenkin joitain pieniä vikoja, jotka saattaisivat muuttua korjaamattomana isommiksi ongelmiksi. Vikojen korjaus ei ole automaattisesti myyjän tai ostajan vastuulla, vaan jokaisesta yksityiskohdasta neuvotellaan erikseen.

Meidän tapauksessamme myyjät eivät olleet laisinkaan halukkaita menettämään enää yhtään enempää rahaa, joten he kokeilivat kepillä jäätä ja yrittivät pelata meidän kanssamme kovaa peliä ota tai jätä meiningillä. He tarjosivat meille $200 ja vaativat allekirjoittamaan sopimuksen kolmen tunnin varoitusajalla. Olimme tuolla hetkellä Pittsburghissa eikä meillä ollut aikomustakaan palata kesken hauskan päivän hotellille allekirjoittamaan jotain, mihin emme edes olleet laisinkaan tyytyväisiä. Ilmoitimme siis agenttimme kautta no way ja luotimme siihen, ettei myyjillä ollut mitään hinkua peruuttaa sopimuksesta muutaman satasen vuoksi. Ja oikeassahan me olimme. Loppujen lopuksi laskimme tarkkaan, mitä meille tärkeimpien vikojen korjaaminen tulisi maksamaan ja saimme jälleen tahtomme läpi.

Lopullisen sopimuksen synnyttyä loppui myös meidän armonaikamme muuttaa mieltämme ilman rahallista menetystä. Samaan aikaan saimme myös varmistuksen siitä, ettei lainalle ollut mitään meistä riippuvia tai riippumattomia esteitä. Nyt olemme siis todellakin siinä pisteessä, että vain ja ainoastaan odotamme. Tuntuu todella kummalta, kun sähköposti ei enää täytykään päivittäin monikymmensivuisista dokumenteista, jotka pitäisi jaksaa lukea, ymmärtää ja allekirjoittaa asap.

Uusien hoodien katutaidetta

Tällä hetkellä muuttoon on aikaa noin kuukausi, mikä tuntuu yhtäaikaa aivan liian pitkältä ja aivan liian lyhyeltä ajalta. Odotan jo innolla omassa kodissa asumista, mutta se muutto... Löytyisikö täältä vapaaehtoisia pakkaajia? Minua kun ei yhtään huvita.

Neljäs vol kolmas

Yhdessä asiassa (ainakin) olen amerikkalaistunut hurjasti: Mitään ei voi juhlia liikaa. Siksi olikin ihan luonnollista, että juhlimme hääpäiväämme kolmeen otteeseen. Elämyksellinen osuus Alaskassa, koko päivän mittainen itsemme hemmottelu (aka tee mitä huvittaa) sunnuntaina ja illallinen ja lahjat eilen.

Kävimme illallisella Enoteca Adriano nimisessä italialaisessa ravintolassa ja tykästyimme kovasti sekä ruokaan että ravintolan tunnelmaan. Ravintola kuului luokkaan herkullista ja autenttista italialaista ruokaa ilman turhaa hienostelua. Lisäbonuksena ilmainen byob. USA:ssa joissain ravintoloissa tarjotaan mahdollisuus tuoda mukanaan oma viinipullo (byob). Usein oman pullon tuomisesta veloitetaan "korkkimaksu", mutta Enonteca Adrianossa oma pullo on ilmainen aina tiistaisin. Loistava diili!

Illallisen lisäksi vaihdoimme myös lahjat, jotka noudattelivat ainakin jotakuinkin kukkateemaa. Niin kuin aiemmin kerroin, ostin Phillille Marimekon Siirtolapuutarha leikkuulaudan ja Lumimarja servettejä. Phill pysyi kukkateemassa vielä tiukemmin ja osti minulle jokaisen kissanomistajan unelman: kukkia ja seinään kiinnitettäviä maljakoita. Aivan loistava idea! Phill osti minulle aina ennen upeita kukkakimppuja ja leikkokukkia ihan muuten vaan, mutta sitten kyllästyimme siihen, että kissat tuhosivat kaikki kukat alta aikayksikön ja sairastuivat kaupanpäälliseksi vielä ripuliin. Lopulta päädyimme tilanteeseen, jossa meille ei enää ostettu kukkia, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli. Mutta nyt tämäkin ongelma on korjattu ja kotimme saa täyttyä jälleen tuoreilla kukilla.

Mutta nyt tämä vuosipäivätekosyy on taidettu kuluttaa loppuun ja pitää alkaa etsimään uusia juhlinnan aiheita. Onneksi Phillin synttärit ovat jo ihan nurkan takana ja sen jälkeen voisi alkaa miettimään vaikka tupareita.

San Diegon kesä

Vaikka Alaska jäikin taakse jo reilu viikko sitten ja työtkin kutsuivat jo heti tiistaina, menivät illat vielä ihan Alaska - tunnelmissa valokuvien kimpussa muistellen. Nyt suurinosa kuvista on käyty läpi ja on aika kääntää katse San Diegon tarjoamaan kesäkivaan. Lomalta paluu on aina pikkuisen tahmaista, mutta jos sen yli pääsee, ovat San Diegon tarjoamat kesäpuitteet aika lyömättömät.

'

Sunnuntaina vietimme yhdenlaisen täydellisen kesäpäivän san diegolaisittain. Lähdimme heti aamusta salille, kun ilma oli vielä mukavan vilpoinen ja pilvinen. Treenin jälkeen ajelimme Hillcrestin farmer's marketille aamupalalle ja ostoksille. Ostimme ihania supermarkeita tomaatteja, avocadoja, salaattia ja kurkkua, yrttejä sekä erilaisia paprikoita. Lopuksi menimme vielä Whole Foodsiin täydentämään menumme puuttuvat osaset.

Uskomaton ero kaupasta ja torilta ostettujen tomaattien välillä!

Ostosten jälkeen hurautimme kotiin vaihtamaan treenikamppeet rantavaatteisiin ja pyöräilimme lounaan kautta Mission Beachille. Rannalla heittelimme frisbeeta, hypimme aalloilla ja rentoilimme ihan lötköinä.

Kotimatkalla poikkesimme yksillä uudessa lempparibaarissani (Bayside Landing) ja vitsit, että Mother Earth panimon Cali Creaming olut maistui hyvältä - paremmalta kuin koskaan ennen.

Illalla kokkasimme aamun toriaineksista herkullisen illallisen, joka kruunasi täydellisen päivän ja aloimme jo suunnittelemaan seuraavaa viikonloppua. Näitä lisää!

Kesä, kesä, kesä! Minä niin pidän sinusta!

Reissun huipulla

Vuosi sitten kolmas hääpäivämme huipentui (heh, kirjaimellisesti) auringonlaskuun Eiffel-tornista ihailtuna. Neljäntenä pistimme vielä paremmaksi ja kipusimme merenpinnan tasolta 3022 ft korkeuteen. Vuorenhuippumme löytyi Sewardin kaupungista ja oli nimeltään Mount Marathon.

Seward sijaitsee noin kahden ja puolen tunnin ajomatkan päässä Anchoragesta. Matkalle mahtui myös muuta ihmeteltävää, kuten loukkaantuneiden villieläinten kuntoutuskeskus (Alaska Wildlife Conservation Center), jossa mekin piipahdimme tuhoisin seurauksin. Phill astui meinaan jättimäiseen biisonin kakkaan ja tuhosi lenkkarinsa. Paskamainen juttu, mutta onneksi Phill osasi repiä takaiskusta myös huumoria. Tuoksuvien muistojen lisäksi tutustuimme puistossa muunmuassa hirvi- ja karhukavereihin, jotka jäivät villissä vapaassa luonnossa tapaamatta. Enpäs muuten tiennytkään, että karhut käyttävät kaikkia neljää käpäläänsä syömiseen. Lammessa herkuttelevan karhun töllöttäminen oli aika kiehtovaa.

Sewardin kaupunki oli pieni ja symppis. Sen kupeesta löytyy Mount Marathonin lisäksi muunmuassa Exit Glacier ja Kenai Fjords National Park. Koska olimme nähneet matkallamme jo lukuisia jäätiköitä, valitsimme omaksi kohteeksemme Mount Marathonin, jonka huipulle jotkut todella reippaat kisavaat juosten joka vuosi heinäkuun neljäntenä. Respect! Minulta loppuisi kunto ja rohkeus, sillä rinne on jyrkin ikinä kapuamani vuori. Pelkästään meidän kipuamisen aikana pelastushelikopteri lensi vuorelle kolme kertaa pelastamaan pulaan joutuneita haikkaajia. 

Meidän haikkireittimme ei noudatellut juoksureittiä vaan kulki osan matkaa metsässä ja tiheissä puskissa. Jossain vaiheessa onnistuimme myös eksymään ja kiipesimme vuorelle loppujen lopuksi extrapitkää takareittiä pitkin. Mutta sepäs ei haitannut laisinkaan, sillä kiertoreittimme tarjosi huikaisevia maisemia ja loppujen lopuksi tiemme vei ihan huipullekin asti. Viimeisen mailin tai parin verran kuljimme paikoitellen lähes pystysuoralla sorarinteellä ja yritimme olla lipsumatta takaisin laaksoon. En voi vieläkään ymmärtää, miten Phill selvisi huipulle ja alas purjehduskengissä. En suosittele. En suosittele myöskään loppuun kulutettuja lenkkareita, joiden pohja on jotakuinkin sileä.

Mutta huipulle kiipeämistä kyllä suosittelen, sillä näky oli UPEA. Jos joskus menen Sewardiin vielä uudelleen, kipuan Mount Marathonille heti aamusta ja otan picnic eväät mukaan. Paras haikki ikinä. Toistaiseksi.

Merituulten riepoteltavina

Vaikka Alaskan "maallinen" luonto onkin upea, halusimme saada hommaan toisenkin perspektiivin ja ihailla maisemia myös vesiltä käsin. Varasimme itsellemme Whittierin kaupungista lähtevän 5 tunnin päiväristeilyn, jolle tuli hintaa 169 taalaa nenä. Tuntui aika hintavalta, mutta oli jokaisen lantin arvoinen.

Whittier sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä Anchoragesta, mutta matkaan kannattaa varata reilusti aikaa upeiden maisemien, tuhansien matkailuautojen sekä yksikaistaisen, 2,5 mailia pitkän, tunnelin vuoksi. Itse kaupungissa ei ole sataman lisäksi paljoakaan nähtävää, mutta maisemat korvaavat täälläkin sen, mikä ihmisen rakentamissa nähtävyyksissä jää uupumaan.

Itse risteily oli upea kokemus. Laiva oli katamaran -tyyppinen alus, josta löytyi tilavat sisätilat ja reilusti kansitilaa meille innokkaille valokuvaajille. Vietimme lähes koko reissun kannella, vaikka meininki olikin aika hyytävää ja aluksen liikkuessa täyttä vauhtia, yltyi tuuli niin kovaksi, että kevyempi heppunen olisi saattanut vaikka keikahtaa nurin ja kamerastakin sai pitää tiukasti kiinni. Suosittelen siis pukeutumaan todella lämpimästi ja tuulenpitävästi (t. hytisevä vilukissa, joka ei ollut yhtään pakkaustehtäviensä tasolla). Pipokaan ei ollut yhtään liioiteltu, vaikka viiletettiinkin jo heinäkuun puolella. Huppu ja hurrikaani ei ollut hyvä yhtälö... Kokemus opetti.

Alaskasta löytyi Halvan lakumatto - eväät kunnossa!

Risteilyn jälkeen ajelimme ilta-auringossa kohti Anchoragea ja pysähdyimme jälleen kuvailemaan tienvarresta löytyneitä luonnon ihmeitä.

Tuo vuorikiipeilijävuohi lapsineen oli muuten koko reissun lähin kohtaaminen uuden villieläin kaverin kanssa. Risteilyllä näimme myös kotkan, hylkeitä, valtavan joukon eri merilintuja ja söpöäkin söpömpiä merisaukkoja.

Illalla meidän oli tarkoitus lähteä Anchoragen yöelämään, mutta silmät alkoivat lupsumaan jo illallisen ja yhden viinilasillisen jälkeen. Sitä se raikas merituuli teettää. Mutta eipä se mitään - Baareja löytyy kaikkialta, Prince William Sound vain Alaskasta.

P.S. Emme omista identtisiä adidas pipoja. Se on yksi ja sama pipo, jonka tämä uuno omi välillä itselleen kun tuli oikein kylmä