keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Neljäs vol kolmas

Yhdessä asiassa (ainakin) olen amerikkalaistunut hurjasti: Mitään ei voi juhlia liikaa. Siksi olikin ihan luonnollista, että juhlimme hääpäiväämme kolmeen otteeseen. Elämyksellinen osuus Alaskassa, koko päivän mittainen itsemme hemmottelu (aka tee mitä huvittaa) sunnuntaina ja illallinen ja lahjat eilen.

Kävimme illallisella Enoteca Adriano nimisessä italialaisessa ravintolassa ja tykästyimme kovasti sekä ruokaan että ravintolan tunnelmaan. Ravintola kuului luokkaan herkullista ja autenttista italialaista ruokaa ilman turhaa hienostelua. Lisäbonuksena ilmainen byob. USA:ssa joissain ravintoloissa tarjotaan mahdollisuus tuoda mukanaan oma viinipullo (byob). Usein oman pullon tuomisesta veloitetaan "korkkimaksu", mutta Enonteca Adrianossa oma pullo on ilmainen aina tiistaisin. Loistava diili!

Illallisen lisäksi vaihdoimme myös lahjat, jotka noudattelivat ainakin jotakuinkin kukkateemaa. Niin kuin aiemmin kerroin, ostin Phillille Marimekon Siirtolapuutarha leikkuulaudan ja Lumimarja servettejä. Phill pysyi kukkateemassa vielä tiukemmin ja osti minulle jokaisen kissanomistajan unelman: kukkia ja seinään kiinnitettäviä maljakoita. Aivan loistava idea! Phill osti minulle aina ennen upeita kukkakimppuja ja leikkokukkia ihan muuten vaan, mutta sitten kyllästyimme siihen, että kissat tuhosivat kaikki kukat alta aikayksikön ja sairastuivat kaupanpäälliseksi vielä ripuliin. Lopulta päädyimme tilanteeseen, jossa meille ei enää ostettu kukkia, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli. Mutta nyt tämäkin ongelma on korjattu ja kotimme saa täyttyä jälleen tuoreilla kukilla.


Mutta nyt tämä vuosipäivätekosyy on taidettu kuluttaa loppuun ja pitää alkaa etsimään uusia juhlinnan aiheita. Onneksi Phillin synttärit ovat jo ihan nurkan takana ja sen jälkeen voisi alkaa miettimään vaikka tupareita.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Eikö vaan! Vähän erilainen näkökulma kukkasiin :)

      Poista
  2. Hahaa! Sana "seinäruusu" saa kokonaan uuden merkityksen! Saisipa noita Suomestakin, voisi tehdä hienon asetelman seinälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaapa muuten hyvinkin löytyä jostain nettikaupasta! Meillä on näitä pitkulaisia nyt kolme ja lisäksi kaksi multakasveille tarkoitettua.

      Poista