sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Miksi sunnuntaisin ei kannata siivota

Vihonviimeinen asia, jota haluan sunnuntaisin tehdä, on siivoaminen. Mutta toisaalta joskus on niinkin, että sotkuisen kodin katseleminen vie energiaa paljon enemmän kuin imuriin tarttuminen. Vietimme tänään tehokkaan tunteroisen ja pistimme paikat kuntoon.

Astioita koneeseen latoessa onnistuin rikkomaan lasin. Särö ei ollut suuri, mutta palanen lasia katosi jonnekin keittiömme syövereihin. Etsin ja etsin, mutta lopulta luovutin. Toivoin sydämeni kyllyydestä, että siru ei päätyisi Kisun tai Possun tassuun.

No nyt asiasta ei tarvitse enää huolehtia, sillä lasinsirpale päätyi tuntia myöhemmin omaan kantapäähäni. Onnistuinpa vielä runnomaan sen niin syvälle, että kotikonstit eivät auttaneet ja edessä oli reissu ensiapuun.

Onneksi on vakuutus... Monta tuntiahan siihen meni odotteluineen, mutta Balboan Naval Medical Center hoiti homman kotiin. Ensin jalastani otettiin röntgenkuva ja pitkän odottelun jälkeen sain kuulla uutiset, jotka jo tiesinkin: "Jep, kantapääsi sisällä on ehdottomasti jotain sinne kuulumatonta." Sitten odoteltiin taas pitkään, kunnes sängynpäätyyni ilmestyi hoitaja, joka kaivoi työvälineet esiin. Toistaiseksi kivuliain osuus oli puudutuspiikki, mutta huomenna olen asiasta todennäköisesti eri mieltä. Phill seurasi operaatiota hyvin läheltä ja kertoi, että jalkaani ronkittiin hyvin syvältä. Kun kysyin lääkäriltä, voinko mennä huomenna töihin, minulle naurettiin päin naamaa. Huomenna kuulemma sattuu ja kovaa.

Näin siis tänään. Loppujen lopuksi siivoaminen ei taidakaan olla listallani viimeisenä tulevien sunnuntaiden puuhia mietittäessä. Vihonviimeinen asia, jota haluan sunnuntaina tehdä on viettää puoli päivää sairaalassa. 

Onneksi tuli ostettua Hillcrestin Farmers Marketilta hyvät lohtuherkut jo etukäteen...

4 kommenttia:

  1. Oh no, pikaista toipumista kantapäälle! Mä löysin yka päivä rautanaulan tossuni pohjasta, olin astunut päälle lenkillä ja läpi meni, ei ihme et tuntui että joku hiertää... onneksi mä en joutunut sairaalaan saakka.

    Jos tarviit apua, niin täällä ollaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huih! Se hyvä puoli tässä on, että siru oli peräisin omasta vesilasista ja jäykkäkouristusrokotekin on vielä voimassa. Todennäköisesti tämä oli siis tässä ja nyt edessä on "vain" muutama kivulias päivä.

      Poista
  2. No ei se mennyt sielläkään sitten sunnuntai ihan putkeen! Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei - taisi olla kansainvälinen epäonnenviikonloppu. Eikös sirpaleiden kuuluisi tuoda onnea? Ehkäpä se onni seuraa perästä :)... Ja teidän kohdalla oli tosiaan onni onnettomuudessa, ettette olleet kotona.

      Poista