Saturday, August 17, 2013

Leikittäiskö, jookos?!

Anna-Marian lukuvirheestä innostuneena (ajatuksilla leikkimisestä tuli ajatuksia leikkimisestä) päätin kirjoitella hieman minulle niin rakkaista varhaiskasvatusasioista.

Koulutie alkaa USA:ssa yleensä viisivuotiaana Kindergartenilla. Kindergarten-ohjelmia on olemassa puolipäiväisiä ja kokopäiväisiä, osavaltiosta ja koulupiiristä riippuen. Kindergartenin jälkeen edessä on viisi vuotta elementery schoolia, kolme vuotta middle schoolia ja neljä vuotta high schoolia. Vuosimäärissä ja nimityksissä saattaa olla joitain paikallisia eroja.

USA:ssa koulu aloitetaan siis vuotta aiemmin ja high school on kaikille "pakollinen". Edellisten lisäksi täällä suositaan standardoituja testejä heti alkumetreiltä alkaen ja opetuksen laatu riippuu pitkälti koulupiiristä ja jopa opettajasta. Jos USA:n julkisen koulusysteemin haasteet/ongelmat kiinnostavat, löytyy Netflix:ltä dokumentti nimeltä "Waiting for Superman". Tykkäsin ja opin paljon uutta!

Mutta nyt enemmän ajatuksia preschoolista, joka on se minun omin temmellyskenttäni:

Preschool on perheille vapaaehtoinen ja yleensä myös maksullinen. Presidentti Obama on tosin työstänyt ajatusta kaikille mahdollisesta preschoolista ja viime kevään budjettiehdotuksessa suunnitelman toteuttamiseen varattiin $75 biljoonaa seuraavan kymmenen vuoden ajalle. Pieni askel oikeaan suuntaan. Toivottavasti rahat pysyvät tässä hankkeessa talousongelmista huolimatta.

Preschoolilaiset ovat yleensä 3-5 -vuotiaita. Toimintaa ohjaavat osavaltiokohtaiset säädökset ja lait (licensing rules and regulations), mutta pedagoginen suunnittelu on jätetty noissa säädöksissä täysin huomiotta. Suomessa suunnittelu on viety paljon pidemmälle ja monelle tasolle. Valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman lisäksi Suomessa tehdään kuntakohtainen, yksikkökohtainen, ryhmäkohtainen ja lapsikohtainen varhaiskasvatussuunnitelma, joita myös (toivottavasti) päivitetään säännöllisesti.

Minulla on toistaiseksi kokemusta vain yhdestä täkäläisestä preschoolista. Siirtyessäni toddlereista preschool opettajaksi, jouduin aloittamaan jota kuinkin tyhjästä. Suurin osa lapsista oli juuri siirtynyt toddler-ryhmästä preschooliin ja ryhmässä jo ennestään olevat lapsoset olivat kokeneet niin monia opettajan vaihdoksia, ettei heillä ollut hajuakaan, mitä tapahtuu ja mitä heiltä odotetaan. Tartuin tuumasta "toimeen" ja aloin suunnittella mielekästä toimintaa ja toimivia rakenteita.

Mielestäni kaksi-, kolmevuotiaiden elämässä tärkeintä on leikki ja turvalliset ihmissuhteet. Tärkeimmiksi varhaiskasvatuksen alueiksi nostan tunne-elämän hallinnan opettelun, elämän perustaidot ja sosiaaliset taidot. Seisoin, ja seison yhä edelleen, tukevasti näkemysteni takana, mutta sain pian huomata, että olin välillä aika yksin mielipiteideni kanssa.

USA:ssa kirjainten ja numeroiden opettaminen aloitetaan jo preschoolissa. Mitä parempi opettaja/koulu sitä lähempänä lukemisen ja laskemisen oppimista lapset ovat preschoolin loputtua. Ja mikä parasta, lapsethan tietenkin istuvat aloillaan kuin enkelit ja oppivat parhaiten opettajaa kuuntelemalla. Kuulostaako Veeralta? Toivottavasti ei!

En ole valmis myymään sieluani ja mukauttamaan opettajaidentiteettiäni amerikkalaisten starndardien mukaiseksi. Ovelana naisena ujutin omia näkemyksiäni ja toimintatapojani ryhmäni toimintaan, mutta yritin olla hyppimättä kenenkään varpaille liian korkealta. Pikku hiljaa sain osoitettua, että lapset voivat oppia toimimalla ja JOPA leikkimällä ja preschoolilaisen päivään mahtuu muutakin kuin kirjaimia ja numeroita. Yritin katsella maailmaa preschoolilaisteni kautta ja ujuttaa numeroihin ja kirjaimiin tutustumisen heille tärkeiden asioiden lomaan.

Arvatkaapa mitä tapahtui? Lapset kiinnostuivat kirjaimista ja numeroista ja niistä tuli heille merkityksellisiä. Yllätyin itsekin, kuinka motivoituneita nämä pienet lapset olivat oppimaan ja kuinka he ottivat oppimansa omakseen. Kirjainten ja numeroiden lisäksi he oppivat tärkeinä pitämiäni elämän perustaitoja, sosiaalisia taitoja ja tunteiteiden hallintaa. He oppivat myös kuuntelemaan muita ja luottamaan siihen, että heitä kuunnellaan ja heistä ollaan kiinnostuneita.

Oppivat he vähän istumaankin, mutta vain vähäsen. Mielestäni kyky keskittyä on istumista tärkeämpää. Yksi keskittyy hiljaisuudessa, toinen melussa, jonkun täytyy liikkua, joku toinen taas pysyy paikoillaan. Meitä on niin moneksi. Preschoolissa luodaan koko elämän kestävän oppimisen perusteita. Jos preschoolissa ei ole tilaa erilaisille oppijoille, ollaan menossa pahasti väärään suuntaan.

Lasten valtava edistyminen ja innostuneisuus ei jäänyt vanhemmiltakaan huomaamatta ja aika pian minun ei tarvinnut enää todistella tai vakuutella metodieni toimivuutta. Vanhemmat menivät jopa niin pitkälle, että hankkivat lapsille toivomusteni mukaisesti talvivaatteet, jotta pääsimme nauttimaan ihanan kirpsakoista ja lumen täyteisistä talvipäivistä. Säännöllinen ulkoilu tekee ihmeitä! Voisin julistaa ulkoilun tärkeyden riemusanomaa vaikka työkseni.

Mitä sitten opin? No, ehkä ne numerot ja kirjaimet eivät olekaan täysin turhia kolmevuotiaiden elämässä. Lapsilla on luontainen halu oppia ja minun tehtäväni on tukea sitä. En tietenkään jätä mahdollisuutta käyttämättä ainoastaan siksi, että se sotii käsityksiäni vastaan. Lapset ottivat uudet tiedot ja taidot omakseen ja hyödynsivät niitä omassa toiminnassaan, esimerkiksi leikeissään. Ehkä minunkin on aika mukauttaa ajatuksiani ja toimintaani havaintojeni ohjaamana.

Opin myös vaatimaan lapsilta enemmän kuin mihin olen Suomessa tottunut. Tämä näkyi yllä mainitsemieni akateemisten taitojen korostamisen lisäksi myös muilla alueilla. Esimerkiksi hyvät tavat ja kohteliasuus ovat täällä paljon suuremmassa arvossa kuin Suomessa ja niiden opettaminen aloitetaan hyvin pienenä.

Vaatimisen vastapainona opin myös kehumaan yltiöamerikkalaiseen tyyliin. Ei niin pientä suoritusta tai saavutusta etteikö siitä voisi tehdä ison numeron. Kehuminen alkaa tulemaan jo luonnostaan, mutta kehujen vastaanottaminen on minulle edelleenkin vaikeaa. Sen verran syvälle suomalainen "vaatimattomuus kaunistaa" -ajattelu on syöpynyt. Valitettavasti.

Näiden uusien kokemusten seurauksena arvostan leikkiä ehkä enemmän kuin koskaan. Leikimme vapaasti ja ohjatusti, sisällä ja ulkona, rymyten ja paikallaan, tavaroiden kanssa ja ilman. Erilaiset leikkimahdollisuudet ja toistemme kuuleminen olivat onnistuneen preschool-vuoden avaintekijöitä.

Tästä innostuneena en aio vastakaan mukautua valtavirran ajatteluun, mutta lupaan pitää silmät ja korvat auki ja olla avoin uusille toimintatavoille ja käsityksille. Oppiminen jatkuu läpi elämän. Eikö siis olisi hyvä, jos myös leikkiminen, tai ainakin leikkimieli, säilysivät osana elämäämme mummo- tai vaarivuosiin asti?


Viime talven ensimmäinen työlumiukko


Kevään viimeinen vapaa-ajan lumikissa


Lasten tekemä keijutalo syksyltä 2012. Talosta löytyi pari makuuhuonetta, keittiö ja leikkitila

2 comments:

  1. Kiitoksia mielenkiintoisesta kirjoituksesta! Taalla juuri pohdin, etta kannattaako lasta laittaa preschooliin vai ei, joten asia on itselleni kovin ajankohtainen :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva, että sattui sopivaan aikaan! Kyllä preschoolista on paljon hyötyä, erityisesti sosiaalisten taitojen kannalta, mutta ilmankin varmasti pärjää. kannattaa ehdottomasti miettiä oman lapsen ja hänen tarpeidensa kautta ja valita koulu huolella. Meidän koulussa on avointen ovien periaate, eli vanhemmat ovat tervetulleita viettämään koulussa vaikka kokonaisen päivän ennen päätöksen tekoa ja myöskin sen jälkeen.

      Delete