Löydän itseni useista artikkelin kuvailemista piirteistä, mutta lähes jokaiseen kohtaan sisältyy myös pieni "mutta". Melkein kuin minä, mutta ei aivan. Mikä minä siis olen ja tulenko aina olemaan tällainen? Introverttiyden sanotaan olevan pysyvä persoonallisuuden piirre, eli kulttuurilla sekä opituilla tavoilla ja taidoilla ei pitäisi olla sen kanssa mitään tekemistä. Mutta mitä se tarkoittaa ja miten se on käytännössä mahdollista?
Aloitetaanpa vaikka small talkista. En ole suuri small talkin ystävä, mutta johtuuko se siitä, että olen introvertti vai siitä, että olen viettänyt suurimman osan elämästäni Suomessa? Välillä koen small talkin maailman hirveimmäksi keksinnöksi, välillä taas nautin kepeästä keskustelusta, jossa ei tarvitsekaan mennä pintaa syvemmälle. Koen vielä opettelevani small talk-kulttuuria ja olen aina ajatellut, että siihen tottuu ajan myötä. Mutta entäs jos sitä ei voikaan oppia?
Entäs sitten juhlat ja ihmisjoukot. Siinä mielessä olen täysin artikkelin kuvailema introvertti, että en mene juhliin tapaamaan uusia ihmisiä. Jos kuitenkin tapaan juhlissa uusia ihmisiä, joiden kanssa on helppo olla, tekee se juhlista entistä onnistuneemmat. Nautin uusiin ihmisiin tutustumisesta, mutta olen aika valikoiva sen suhteen, kehen edes yritän tutustua. Olen mielummin hiljaa ja yksikseni kuin seurassa, jossa en tunne oloani kotoisaksi. Kyse ei ole siitä, että olisin ylpeä tai pitäisin itseäni muita parempana. En vain koe osaavani olla oma itseni tai tuomaan omaa itseäni esiin vääränlaisessa seurassa.
Yksin olo ei ole minulle vaikeaa ja tarvitsen sitä aika ajoin. Työni luonne on niin sosiaalinen, että välillä on ihana olla vain hiljaa itsekseen. Rauhallinen yksinolo ei ole kuitenkaan minulle paras nollauskeino, sillä kokonainen päivä tekemättä mitään saa minut hyppimään seinille. Parhaiten rentoudun olemalla aktiivinen joko yksin tai itse valitsemassani seurassa.
Bussissa, junassa tai metrossa valitsen tyhjän penkkirivin, jos sellainen on tarjolla. Jos tarjolla on joko keskipaikka tai reunapaikka, istun tietenkin reunalle ja siirryn siitä sitten keskelle, jos tulijoita ilmaantuu lisää. Mutta hei, kuka muka haluaa istua ehdoin tahdoin keskellä, jos ei ole pakko? Suomessa aiheutat taatusti ahdistuneisuutta kanssamatkustajissasi, jos istut ihan viereen ilman hyvää syytä.
Ennemmin expertti yhdessä jutussa kuin kaikkien juttujen yrittäminen? Ei ihan näin, mutta kyllä tähänkin kohtaan pieni totuuden siemen mahtuu. Innostun uusista jutuista spontaanisti ja täysillä. Välillä minulla on niin monta rautaa tulessa, että en pysy enää itsekään perässä. Toisaalta, osa jutuista jää pian taka-alalle, osa jää pysyvästi elämääni. Innostun ja unohdan, mutta sen mitä teen, teen aina täysillä.
Ja sitten päästäänkin pohtimiseen, pään sisäisiin monologeihin ja kirjoittamiseen. Eipä minua voisi juuri paremmin kuvailla. Päässäni käy aina kova mölinä. Joskus siellä pyörivät laulut, toisinaan taas monologit. Jotain siellä kuitenkin tapahtuu ihan koko ajan. Ja kaikkein selkeiten ajatukseni tulevat ulos kirjoittamalla. Tosin, tähänkin kohtaan liittyy pieni poikkeus: möläyttely. Vaikka ajatuksistani kaikki eivät päädykään pääni sisältä mihinkään, livahtaa sieltä silloin töllöin ulos ajatuksia, jotka voisi jättää sanomattakin. Mitä tutumpi/läheisempi seura sen varmemmin sammakot pomppivat villisti suustani hämmennystä aiheuttamaan.
Minua on kutsuttu ujoksi ja hiljaisesti ja varmasti pidetty myös ylpeänä. Ylpeästä ja ujosta en tiedä, mutta hiljainen olen taatusti, mutta valikoivasti. Ollessani osa isoa, tuntematonta ryhmää aloitan aina tarkkailemalla. Jos ryhmään kuuluu äänekkäitä ja isoja persoonia, jättäydyn hiljaisesti taka-alalle ja puhun, jos minulla on oikeasti jotain todella tärkeää sanottavaa. Joissain ryhmissä olen puolestaan itse suuna päänä ja pulputan kun viimeistä päivää. Ja kaikkea siltä väliltä, päivästä ja ryhmästä riippuen. Nämä pohdinnat menevät kuitenkin jo enemmän ryhmädynamiikan puolelle, joten jätän ne suosiolla toiseen kertaan.
Jos minun on valittava introvertti-extrovertti akselilla, olen ehdottamasti introvertti. Mutta olen minä paljon muutakin. Olen innostuva introvertti. Valikoiva introvertti. Sosiaalinen introvertti. Aktiivinen introvertti ja lista jatkuu, jatkuu vain. Me olemme mitä olemme ja ainakin joidenkin asioiden kohdalla myös opimme ja muutumme. On tärkeää tietää kuka on ja hyväksyä itsensä niiltä osin, kuin muutos ei ole mahdollista. Kieltäydyn kuitenkin sullomasta itseäni pieneen introverttilokeroon, tai mihinkään muuhunkaan lokeroon. Maailma on aivan liian suuri ja avoin yhdessä lokerossa pysymiselle.
Kaltaisessaan seurassa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti