Tämä viikko on suuri hyvästien ja muutosten viikko. Huomenna joudun sanomaan hyvästit rakkaalle työkaverilleni ja perjantaina lapsille. Pelkkä ajatuskin itkettää, sillä meillä on ollut yhdessä aivan mahtava vuosi. Viime lauantaina sanoin myöskin heipat osalle community collegen oppilaistani kesälukukauden tultua päätökseensä. Juhlistimme viikkaa tapaamista nyt jo perinteisten (toinen kerta!) nyyttäreiden voimin. Aidolla kiinalaisella ja intialaisella ruualla herkutellessani ja oppilaiden kanssa jutustellessan, tunsin suurta yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Jummi miten hienoa, että saan tutustua töitteni puolesta näin ihanaan ja kaiken kirjavaan porukkaan.
Oppilaideni jatkaessa elämäänsä kohti uusia seikkailuja, olen koittanut kääntää katseeni kohti uusia lapsia perheineen. Olen sumplinut kotikäyntejä, suunnitellut tulevaa vuotta ja osallistunut uuden työparini etsintään. Sopiva löytyi ja alan olla haikeuteni keskellä myös varovaisen innostunut tulevasta vuodesta. Eiköhän tästäkin tule hyvä ja uusien kokemusten täyteinen vuosi. Normityöni ohella jatkan myöskin community collegella lauantaisin ja mahdollisesti myöskin tiistai-iltaisin. Hullu kun olen...
Vipinää riittää sekä minulla että takaisin sukellusveneen palvelukseen siirtyneellä toisella puoliskollani. Yhteistä aikaa on rajoitetusti, mutta laatu korvaa määrän. Kaikista parasta tässä onkin se, että juuri nyt tunnen ihan tosissani kuuluvani joukkoon ja eläväni ihan oman näköistä elämääni täällä rapakon läntisellä puolella. Asia, mikä ei ole (ainakaan tälle) ulkosuomalaiselle mikään itsestään selvyys.
Tsemppiä muutoksiin, kuulostavat hyviltä suunnitelmilta! Itselläkin näillä näkymin oppilaat vaihtuu eli soppilaatiirryn toiseen kouluun ja special education vaihtuu toiseen opetettavaan aineeseen. Jännittää jo 😊
VastaaPoistaKiitos! Tsemppiä siis myös sinulle uusiin haasteisiin! Muutokset on aina vähän jännittäviä :).
Poista