Voi taivas

San Diegon taivas on antanut tällä viikolla parastaan ja hohkannut aamuin illoin oranssina, keltaisena, purppurana, pinkkinä, violettina ja kaikkea siltä väliltä.

Ihan joka ilta, tai varsinkaan aamu, en ole ennättänyt ulos asti taivasta ihailemaan, mutta sen verran kuitenkin, että olen hukuttanut instagram-tilini taivaskuviin ja puhelimen muistista löytyy vähintäänkin kymmenen lisää. Neljä San Diegossa vietettyä vuotta ei ole ollut tarpeeksi laimentamaan auringonlaskujen viehätystä ja hyvä niin. Ammennan niistä onnea ja energiaa mielelläni vaikka joka päivä elämäni loppuun saakka.

Luonnon kauneutta ja rentouttavaa vaikutusta ei voi päihittää ja siksipä ajattelimme suunnata viettämään harvinaista lauantaivapaata, ja vielä harvinaisempaa yhteistä vapaata, metsään. Kokonaiset viikonloput ovat nykyään niin harvinaista herkkua, että pelkkä ajatuskin tästä meneillään olevasta kolmipäiväisestä viikonlopusta on vetänyt suupieliäni ylös niinä pimeinä aamuina, kun herätyskello on soinut jälleen kerran aivan liian aikaisin.

Ihana syksy! Minä tykkään sinusta ihan valtavasti!

P.S. Auringonlaskujen lisäksi kuvat tarjoavat kattavan pläjäyksen meidän naapuruston katumaisemia. Tältä meidän kulmilla näyttää.

Villapaitaikävä

Se iski taas. Ihan niin kuin joka vuosi juuri halloweenin aikoihin. Villapaitaikävä.

Vaikka olenkin suuri lämmön ja auringon ystävä, ovat nämä joka lokakuiset helleaallot aina yhtä tylsiä. Kaupat pursuavat villapaitoja ja kesämekot tulevat jo korvistakin ulos, mutta lämpötilat keikkuvat vielä kolmen-, jopa neljänkympin tienoilla.

Pari viimeistä viikkoa on ollut todella kuuma, mutta nyt näyttää hellittävän edes sinne kahdenkympin tienoille. Kaapissani odottaa aika monta korkkaamatonta villapaitaa, mutta aikaisia aamuja (ja ilmastoituja luokkahuoneita) lukuunottamatta vielä ei ole niiden aika.

Tänään haaveilen:

• Ruskaretkestä vuorille
• Rommilla tuikatusta lämpimästä (amerikkalaisesta) omenasiideristä
• Villapaidoista
• Farkuista
• Takkatulesta
• Piposta
• Höyryävästä hengityksestä
• Marraskuun "lomista", eli kahdesta pitkästä viikonlopusta

Syksy kiltti, voisitko jo vihdoin saapua ihan oikeasti.

Syksyinen ihmemaa

En ole vielä koskaan ollut New Jerseyssa täsmälleen tähän aikaan vuodesta. Myöhemmin syksyllä, keväällä, kesällä ja talvella kyllä, mutta lokakuun lopulla en milloinkaan. Siksi olinkin aivan ällikällä lyöty kohdatessani väriloiston, jonka kaltaista en ole kokenut pitkään aikaan.

Keskiviikkoinen vesisade ja tuuli veivät mukanaan jonkun verran lehtiä, mutta jäi niitä onneksi vielä oksillekin ihailtaviksi. Perjentaina sade oli pelkkä muisto vain ja päätimme lähteä pienelle retkelle.

Delaware Water Gap National Recreation Area on iso luonnonpuisto ja ulkoilualue, jonka kulmista yksi sijaitsee vain 20 min ajomatkan päässä Phillin vanhempien luota. Ensivierailuni ei olisi voinut sattua parempaan aikaan. Puisto on yksi alueen ruska-destinationeista, ehkä ihmettele yhtään miksi.

Kesällä itärannikolla vieraillessamme emme voineet lakata ihmettelemästä, kuinka vihreää kaikki oli. Tällä kertaa saimmekin sitten ihmetellä, kuinka moneksi väriksi se vihreä voikaan muuttua. Tämän reissun ajoitus ei olisi voinut mennä paremmin kohdilleen.

Omenapiirakkareissu

Reilun tunnin ajomatkan päässä San Diegosta sijaitseva vuoristokylä, Julian, on syksyisen road tripin ykköskohde. Julian on kuuluisa omenatiloistaan, omenapiirakoistaan ja historiallisesta keskustastaan.

Kauniina lokakuisena sunnuntaina pikkuinen kyläpahanen oli tietenkin täynnä populaa. Meillä kävi kuitenkin tuuri ja löysimme parkkipaikan pääkadun alkupisteestä. Kävimme laittamassa heti ensitöiksemme nimet Julian Bakery & Cafen odotuslistalle ja kerkisimme kiertämään keskustan kertaalleen lounaspöytää odotellessa. Lounas oli ihan OK, mutta ravintolavalintamme varsinainen syy odottelee vielä jääkaapissa illan herkutteluhetkeä. Omppupiirakka ja vaniljajätski on combo, jossa maistuu syksy ja lapsuus. Pakko saada ainakin kerran vuodessa!

Julian oli symppis, mutta loppupeleissä aika nopeasti kierretty, jos ei halua piipahtaa jokaisessa täpötäydessä turistikaupassa tai poimia omenoita kotiinviemisiksi. Julianiakin upeampi oli tällä kertaa itse matka. Mutkittelevan 79-tien varrelle mahtui toinen toistaan upeampia maisemia, joita oli ihan pakko pysähtyä myös kuvaamaan silloin kuin tilanne sen salli.

Tie oli kapea, mutkitteleva ja kumpuileva, joten pysähtyminen oli mahdollista vain levikkeiden kohdalla. Jos olet helposti matkapahoinvoinnista kärsivää sorttia (niin kuin minä), suosittelen lämpimästi kuskiksi lupautumista. Ei tullut paha olo, sillä katse pysyi visusti tiessä.

79-tien varrelta löytyy myös Cuyamaca Lake ja Cuyamaca State Park. Olimme alunperin ajatelleet liittää retkeemme pienen haikin, mutta jätimme sen toiseen kertaan ja tyydyimme ihastelemaan järvenrantamaisemia. Eivätkä nekään tuottaneet pettymystä. Minne tahansa päänsä käänsi, oli vastassa jotain kaunista.

Jotkut puut muistavat täälläkin, että nyt on syksy

Tätä päiväreissua voin siis suositella lämpimästi kaikille San Diegon reissaajille, joilla on aikaa ja haluja nähdä muutakin kuin San Diego. Julianiin pääsee nopeiten 8E- ja 79N -teitä seuraamalla. Takaisin voi tulla joko samaa reittiä tai ajaa lenksun pohjoisen kautta 78- ja 15S -teitä pitkin. Ellei sitten jatka samantien aavikolle Anza-Borrego Desert State Parkiin.

Nyt on siis harjoiteltu road trippailua, jotta osataan ottaa ensi viikolla kaikki irti itärannikon syksystä. Yhtä virhettä en aio ainakaan toistaa: Kamerasta loppui nimittäin aamulla akku ja jouduin tyytymään puhelinkuviin. Mutta hei, onneksi asutaan lähellä! Hyvä syy käydä Julianissa uudelleenkin.

Hui hai hellettä

Puhelimeni piippasi torstaiaamuna geo-ilmoituksen merkiksi. Varoituksen aiheena oli tällä kertaa extreme heat, eli järkky kuumuus. Jeps, tällä kertaa ei varoiteltu turhaan. Täällä oli loppuviikosta ja viikonloppuna ihan pirun kuuma. Samaa on luvassa myös ensi viikonlopuksi.

Kuumana viikonloppua voi kasvattaa sähkölaskua kotona, viettää paljon aikaa autossa ja ilmastoiduissa kaupoissa tai hypätä mereen rannalla. Mereen minäkin olisin varmasti päätynyt, ellei agendalistani olisi ollut täynnä kotihommia ja ellei La Jollan rantoja olisi suljettu haihavainnon vuoksi. San Diego sai lauantaiaamuna yllätysvieraan, kun vasarapäähai päätti tulla tsekkaamaan, mikä meininki on La Jollassa.

Katselin melojien kuvaamaa videota hain uiskentelusta ja aika ylväältähän se näytti. Vedessä olijat hyppäsivät melojien kanootteihin ja kaikki selvisivät rannalle turvaan. Hailla ei ollut mitään mielenkiintoa popsia uimareita suuhunsa, mutta viranomaiset katsoivat silti parhaaksi sulkea La Jolla Coven ja Shoresin rannat 24 tunnin ajaksi. Seuraavana päivänä hai tavattiin hiukan kauempana rannasta, mutta tällä kertaa välimatkaa oli jo niin paljon, että kaikki osapuolet saivat jatkaa pulikoimistaan rauhassa.

Elo- syyskuu ovat Kaliforniassa vuoden kuumimmat kuukaudet. Syksystä ei siis ole täällä vielä tietoakaan - ellei sitten lasketa kurpitsaoluiden ilmestymistä kaupan hyllyille (Ballastpointin kurpitsaolut oli two thumbs up!). Mieleni haaveilee kuitenkin jo farkuista ja neuleista ja jopa niin viileistä illoista, että voimme kokeilla kodistamme löytyvää takkaa. New Hampshiressa tai Suomessa se olisi saattanut tulla hieman enemmän tarpeeseen, mutta eiköhän täälläkin saada taas talvella takkakelit aikaiseksi, kun talojen eristys on, mitä on. Takkamme on ihan oikea puutakka, mutta siinä ei saa kuulemma polttaa kerralla paria halkoa enempää, sillä rakenteet eivät kestä liikaa kuumuutta. 

Tänään lämpötila tippui reilusti alle kolmenkympin, mikä tuntui mukavalta ja sai juoksunkin sujumaan taas pitkästä aikaa. Mutta ei tämä vielä tässä ollut. Viikonloppuna kivutaan taas reilusti kolmenkympin yli ja lähdetään moikkaamaan haikavereita rannalle. Nuo vasarapäät ovat aika söpöjä - sopivalta etäisyydeltä katsottuna ainakin.

Kylmästä lämpimään

Facebook ja  Instagram täyttyivät perjantaina lumisista Suomi-kuvista. San Diegossa kävi päinvastoin: Syksy haihtui taas taivaantuuliin ja palasimme viikonlopun kunniaksi kesään.

Eteläisen Kalifornian syksyyn ja talveen kuuluu tauoton viileän ja lämpimän piirileikki. Yöt ovat jo kylmiä (n.10C  astetta), mutta päivät lämpenevät vielä kahdenkympin hujakoille. Ja juuri kun alan taas tottua ajatukseen housuista, palaa helle meitä hellimään. Sandaaleista en ole vielä joutunut luopumaan, vaikka aikaisina aamuina onkin vaikea uskoa ja luottaa siihen, että parin tunnin päästä on taas lämmin.

Lämpötilojen lisäksi vaihtelee myös suhtautumiseni lämpimiin päiviin. Helteen keskellä ajatus kylmän kirpsakoista päivistä muuntuu romanttisessa mielessäni paljon todellisuutta ruusuisemmaksi. Olen vilukissa ja inhoan palelemista. En kuitenkaan muista sitä ennen kuin oikeasti paleltaa ja ruikutus alkaa. Koulumme johtaja kehotti meitä opettajia pitämään huolen siitä, että lapsilla on ulkona tarpeeksi vaatetta päällä. Nyrkkisääntö menee niin, että jos sinulla on pitkähihainen, pitäisi lapsillakin olla jotain teepparia lämpimämpää. "Mutta tämä sääntö ei koske Veera sinua, sillä sinun mukavuuslämpötilasi on muutaman asteen lämpimämpi kuin muilla. Jos sinulla on pitkähihainen ja siltikin paleltaa, on aika laittaa lapsillekin takki." Jeps, koulun virallinen outolintu ja vilukissa. "But you're from Finland..That's just weird."

Otimme tästä marraskuisesta kesäviikonlopusta kaiken irti. Herkuttelimme kesäherkuilla ja järjestimme lauantaina taas yhdet eeppiset grillibileet. Lämpimästä päivästä huolimatta pimeä tuli jo viideltä, mutta onnistui se hauskanpito (pihapeleineen) pimeässäkin. Pimeitä tyyppejä pimeässä illassa... Eihän siitä voi seurata muuta kuin hyvä ilta.

Tänään kävin fiilistelemässä joulua rannalla (salamyhkäistä - kyllä!), vaikkei vielä tunnukaan siltä, että holiday season on jo ovella. Kaupat kyllä pullistelevat joulujuttuja ja ihan oikeastikin pitäisi jo alkaa miettimään Suomeen lähteviä pakettaja. Mutta kun ei sitä fiilistä voi ostaa kaupasta... Pitää vissiin jatkaa syksyn ja kesän teeskentelyä, päivästä riippuen. Ensi viikolla taitaa olla syksyn vuoro jos säätiedotusta on uskominen.

Kuvat pilvisen kautta aurinkoiseksi muuttuneelta La Jolla Shores -rannalta.

Syysherkkuja

Viikonloppuna tuli fiilistelty syksyä ulkona, lasissa ja lautasella. Luovutin suosiolla keittiön Phillille, joka oli viettänyt viimeiset neljä viikkoa ruuasta ja kokkaamisesta haaveillen.

Lauantaina söimme illalliseksi täytettyjä acorn squash -kurpitsoja, kalakeittoa ja jälkkäriksi piirakkaa, joka kohosi äkkirysäyksellä uudeksi suosikikseni.

Sunnuntaiaamuna jatkoimme herkuttelua pekaanipähkinä vohveleilla, mansikoilla ja vaahteransiirappikermalla. Makean herkun lisäksi söimme uppopaistettuja munia ja avocadoa.

Piirakka oli niin hyvää, että pistänpä Fine Cooking -lehdestä poimitun ja omiin tarpeisiimme mukaillun ohjeen jakoon muillekin.

Salted caramel apple - pear tart

Pohja

1 1/8 cups jauhoja
1/4 cups hasselpähkinöitä
1/8 cups sokeria
1/4 tl suolaa
3 rkl kylmää voita
2,5 rkl jäävettä

Hurauta jauhot, pähkinät, sokeri ja suola food processorissa sekaisin. Lisää voi pieninä palasina sekoita niin kauan, että taikinapaakut ovat pienen herneen kokoisia. Lisää vesi ja sekoita food processorissa, kunnes taikinasta muodostuu löysä pallo. Painele taikinasta muovikelmun päällä kiekko ja laita jääkaappiin viilenemään.

Caramel

1/4 sokeria
1 rkl voita
1/2 tl suolaa
1 rkl vettä
1,5 rkl kermaa

Laita vesi sokeri, suola ja voi pieneen kattilaan. Kuumenna keskilämmöllä, kunnes sokeri on täysin sulanut. Laske lämpö matalaksi ja sekoita aina silloin tällöin. Kypsennä seosta n.5 min. kunnes se on kullanruskeaa. Poista seos liedeltä ja lisää kerma varovaisesti (räiskyy helposti - jenkkivaroitus). Kuumenna liedellä sekoittaen, kunnes pehmeää/smooth n. minuutin verran.

Täyte

2 omenaa
2 päärynää
1rkl jauhoja
1/4 tl kardemummaa
hyppysellinen suolaa

Leikkaa hedelmät ohuiksi viipaleiksi, pyörittele jauho-kardemumma -seoksessa.

Painele pohja voidellun vuon pohjalle, asettele hedelmäviipaleet pohjan päälle ja kaada karamelliseos hedelmien päälle tasaisesti.

Paista 400 F n.30-40 min.

Nams! Tämä oli todella hyvää. Taidan syödä vielä yhden palasen ennen palaamista terveelliseen elämään...