Suomi-fiiliksiä

Loma tuli ja meni. Suomen kevätaurinko ja jouluiset lumituiskut vaihtuivat taas lämpöön ja palmuihin, pullat ja karjalanpiirakat bageleihin ja villasukat paljaisiin varpaisiin.

Tarvitseekohan sitä edes erikseen sanoa, että loma oli ihana. 

Mutta mitäpä mahtoikaan liikkua mielessä Suomen katuja tarpoessa?

Iloitsin jälleen kerran herkullisesta vesijohtovedestä, muutuin leipäsyöpöksi, unohdin syödä karkkeja ja kokoilin (USA:ssa laittomia) kinder-yllätyksiä.

Tarkastelin Helsingin kattoja Torni-hotellin Ateljee-baarista, ihmettelin Riksun Irlannin Setterin menoa tiistai iltana, siemailin viiniä Moro baarissa Tampereella, maistelin helsinkiläisiä pienpanimoiden oluita, mietin kuumeisesti, miten IPA lausutaan Suomessa ja ihastuin Donut Islandin amber aleeen..

Kävelin jäällä, lumessa, vesilätäköissä ja auringon kuivattamilla teillä. Palelin ja hikoilin. Kastelin sukkani ja muistin miltä märät lapaset tuntuvat.

Ihastelin suomalaisten englanninkielen taitoa, hämmästelin englanninkielen runsasta näkyvyyttä ja kuuluvuutta Helsingissä ja mietin kuumeisesti, voiko Suomessa jättää yhä edelleenkin huoletta tippaamatta.

Paransin maailmaa perheen ja ystävien kanssa, vietin harvinaisen hetken yhdessä koko perheen kanssa, tunsin itseni onnekkaaksi huomatessani, että juttu jatkui kaikkien kanssa luontevasti siitä, mihin kaksi vuotta sitten jäätiin. Ikäväkyllä unohdin myös kaikessa innossani ottaa itsestäni ja ystävistäni yhteiskuvia.

Varsin onnistunut loma, josta en vaihtaisi hetkeäkään pois. En edes niitä märkiä varpaita.