Tällaisena harrastelijabloggaajana saan yllättyä tasaisin väliajoin siitä, mitkä kirjoituksistani kiinnostavat lukijoita eniten. Hassua kyllä, blogini kaikkien aikojen kolmanneksi luetuin postaus on
Perjantaiset miksit, joka karkasi maailmalle keskeneräisenä Possun hypätessä näppiksen päälle.
Postaus on täyttää hömppää eikä sisällä mitään sen kummempia oivalluksia tai viisauksia, mutta nyt jälkikäteen ajatellen olen super onnellinen todetessani, että ihkaensimmäinen kysymys on vihdoin saanut vastauksensa.
Miksi kaikkiin mielenkiintoisiin töihin vaaditaan kokemusta vastaavista töistä? Miten se ihkaensimmäinen kokemus hankitaan?
Vastaus: Ensimmäinen mahdollisuus hankitaan sinnikkäällä aktiivisuudella ja usein myös tuurilla ja kontakteilla. Jalka pitää runnoa oven väliin ja kun se on siellä, se myöskin pidetään siellä.
Minulle on ollut jo pitkään selvää, että haluaisin kokeilla siipiäni aikuiskoulutuksen puolella. Olen hakenut jokaista mahdollista community collegen kouluttajan ja sijaisen ja sijaisen sijaisen paikkaa, mutten kuullut useimpien hakemusteni tiimoilta yhtikäs mitään.
Lopulta Phill kannusti minua ottamaan yhteyttä haluamani laitoksen deaniin, kertomaan kiinnostukseni ja pyytämän neuvoa/tapaamista. Sisälläni asuvaa suomalaista hirvitti. En kai minä nyt deania voi häiritä? Vai voisinko sittenkin...? Ei kai minulla ole loppujen lopuksi mitään menetettävää.
Lähetin Parent Education -laitoksen deanille sähköpostia ja sain heti seuraavana päivän vastauksen, että hän oli siirtynyt juuri uusiin tehtäviin, mutta lupasi kuitenkin ohjata viestini oikealle henkilölle.
Sitten meni viikkoja, kunnes sain yllättäen sähköpostia program chairilta, joka tapaisi minut kuulemma mielellään meet and greet -hengessä. Tapaamisen järjestymiseen meni jälleen viikkoja, mutta lopulta meillä oli sovittuna konkreettinen aika ja paikka.
Itse tapaaminen alkoi rennosti, kunnes minulle selvisi, että viaton meet and greetimme saattaisikin olla ihan oikea työhaastattelu. Laitos etsii jatkuvasti uusia tuntikouluttajia ja sijaisia, vaikkei sitä virallisesti missään toitotetakaan. Program Chair oli iloisesti yllättynyt ja vaikuttunut aktiivisuudestani, kokemuksestani, kommunikointitaidoistani sekä oma-aloitteisuudestani ja päätti alkaa ihan tosissaan auttamaan minua ensimmäisen mahdollisuuden saamisessa.
Seuraavaksi vuorossa oli koe-oppitunnin suunnittelu ja pitäminen program chairille ja deanille. Sain valita aiheen ja suunnitella tunnin tyhjästä parhaan taitoni mukaan. Arvatkaa vain kuinka paljon jännitti etukäteen! Kaikeksi onneksi jännitys hälveni heti kun pääsin "opettamaan" ja huomasin pian jo nauttivani tilanteesta. En saanut pitää tuntiani edes loppuun asti ennen kuin dean toivotti minut tervetulleeksi laitokselle.
You are hired! Selvisin juuri ja juuri nurkan taakse ennen kuin rupesin hihkumaan ja hyppimään tasajalkaa.
Tämä kaikki tapahtui kesällä ja syyskuun alussa, mutta ison community collegen byrokratia vei lopulta niin kauan, että varsinainen aloitusajankohta siirtyi kevätlukukaudelle. Se ei kuitenkaan haitannut yhtään, sillä olin juuri aloittanut työt uudessa preschoolissa eikä energiaa olisi ehkä riittänyt samantien kahteen uuteen työhön.
Kaikki tämä tarkoittaa siis sitä, että olen saanut vihdoinkin runnottua jalkani oven väliin ja nyt on aika näyttää, mihin minusta on ja toki myöskin testata, onko tämä oikeasti minun juttuni. Opetan toistaiseksi vain yhtä kurssia, eli työskentelen community collegessa vain lauantaisin päivätyöni ohessa. Opetustyö vaatii kuitenkin paljon suunnittelua, sillä olen saanut luoda kurssin syllabuksen ja tuntisuunnitelmat jotakuinkin vapainkäsin.
Tämä kevät etenee siis kuusipäiväisen työviikon ja ilta-/ruokataukosuunnittelun antamissa raameissa. Töitä riittää ja intoa vielä enemmän. Work hard, relax hard - tällä motolla mennään.
