maanantai 8. syyskuuta 2014

Paheistani herkullisin

Lautaseltani löytyy usein jotain terveellistä ja ravitsevaa. Lautaseltani löytyy aika usein myöskin pizzaa. Rakastan pizzaa, mutta en mitä tahansa pizzaa. Pizzani täytyy olla ohut ja rapsakka, täytteenä tuoreita kasviksia ja yrttejä ja juustoa juuri sopivasti. Pizza on meille usein laiskan/kiireisen illan pelastus. Luottopizzeriamme on Piccolomondo, jossa puhelimeen vastataan aidoalla italialaisella aksentilla. Ketjupizzerioista pysymme kaukana enkä edes viitsi selittää miksi.

Maailma on hyvää pizzaa pullollaan, mutta parhaimmista parhainta on itse tehty pizza. Perjantaina herkuttelimme kahdella suosikillani:

Ensimmäisen täytteenä oli grillattuja tomaatteja, mozzarellaa,parmesan juustoa ja basilikaa. Toisen täytteenä perunoita, rosmariinia, sitruunamehua, fontina ja parmesan juustoa, karamelisoitua sipulia ja uunissa kypsennettyjä herkkusieniä. 

Pohjan saimme rapsakaksi pizzapellin, tulikuuman uunin (500F) ja oliiviöljyn avulla. Esipaistoimme öljyllä kevyesti voideltua pohjaa hetkisen ennen kuin lisäsimme täytteet ja paistoimme hetkisen lisää. Basilikan lisäsimme tietenkin vasta pizzan paistettuamme.



Nam, nam! Hyvää pizzaa on vaikea päihittää. Tämä pahe saa olla ja pysyä ruokalistallani ihan rauhassa.

2 kommenttia:

  1. Nyt tuli nälkä :) Todella hyvännäköisiä pizzoja, pitäisiköhän alkaa itsekin kokkailemaan...

    VastaaPoista