Kahdeksan jalkaiset kuokkavieraamme

Meillä on ongelma - kahdeksan jalkainen ongelma. Kuistimme ja autotallimme muistuttavat kauhujen taloa eikä minnekään voi kävellä ilman käsivarsiin ja sääriin takertuvia hämähäkinverkkoja. Älöttävää, inhottavaa ja mahdollosesti vaarallistakin. Valtaosa vieraistamme on nimittäin leskiryhmään (black and brown widow) kuuluvia myrkkyhämppyjä.

Kotimme lisäksi hämähäkit tuntuvat rakastavan myös patiokalusteitamme vähintäänkin yhtä paljon kuin mekin. Ongelma on äitynyt niin pahaksi, ettemme voi syödä kuistilla ilman perinpohjaista hämppytarkistusta ja seittien siivoamista. Jonakin kauniina päivänä joku meistä saa vielä tuntea hämähäkin hampaat takalistossaan. Tai varpaissaan. Eräänä päivänä kotiin ajellessani tunsin meinaan jonkun liikkuvan kengässäni ja hämppyhän se olikin. Motarilla ei voinut pysähtyä kuin seinään, joten jatkoin matkaani kylmänrauhallisesti (lue: kiljuen ja jalkaani villisti ravistaen) kotiin asti.

Hämähäkit saisi tietenkin karkotettua ainakin hetkeksi myrkkyjen avulla, mutta Kisun ja lapsivieraiden takia yritämme välttää myrkkyjä viimeiseen asti. Seuraavaksi kokeilulistallamme onkin luonnollinen piparminttuöljy. Saapa nähdä tepsiikö vai saammeko kimppuumme koko kulmakunnan vihaiset hämpyt.

                 

Niin tai näin, inhoan hämähäkkejä koko sydämestäni, mutta näitä myrkkykavereita en jostain syystä pelkää yhtä hysteerisesti kuin Suomen vaarattomia miniotuksia. Minusta on tullut kylmäverinen hämähäkkien tappaja (tai joissain tapauksissa siirtäjä). Siis ainakin tostaiseksi. Mieleni saattaa sallitusti muuttua, jos kankkuni turpoaa muodottamaksi hämähäkin hymyillessä vieressäni.