Erilaiset keskustelijat

Törmäsin netin syövereissä mielenkiintoiseen artikkeliin skandinaavien ja amerikkalaisten keskustelukulttuurien eroista. Artikkeli ei järisyttänyt maata jalkojeni alla, mutta sen verran hyvin siinä kuitenkin osuttiin asian ytimeen, että tarjoaisin sen mielelläni kaikille amerikkalaisille puolitutuilleni luettavaksi. Ehkäpä he sitten ymmärtäisivät, mikä minussa on "vikana".

Ensimmäinen ero, hiljaisuuden luonnollisuus (tai luonnottomuus), ei taida tulla kenellekään yllätyksenä. Taidostani olla hiljaa ollaan montaa mieltä.Toisten mielestä on ihanaa, että kanssani voi viihtyä ilman sanojakin, mutta useimpia se vaivaannuttaa. He tuntevat sisäistä pakkoa hiljaisuuden täyttämiseen ihan millä tahansa. Näiden tyyppien mielestä olen taatusti hiljainen, ujo, ylpeä ja hankala keskustelukumppani. Nykyään olen tosin amerikkalaistunut jo sen verran, että en vaivaannuta ketään ehdoin tahdoin hiljaisuudella. Hallitsen small talkin silloin kun se on tarpeellista ja sosiaalisesti suotavaa.

Hiljaisuuserojen lisäksi artikkelissa mainitaan, että skandinaavien tahti on verkkaisempi ja keskustelussa vuorotellaan tennisottelun tyyliin. Tämä selittyy osittain kielivaikeuksilla, mutta myös keskustelukulttuurien eroilla. Amerikkalaiset tarttuvat pieniinkin pausseihin ja täyttävät ne kommenteilla sekä jatkuvalla palautteella. Amerikkalaiset osoittavat selkeämmin olevansa keskustelusta innoistaan ja tulkitsevat skandinaavien rauhallisemman tahdin ja välittömän palautteen puuttumisen mielenkiinnon vähyydeksi.

Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä, skandinaavit ovat sanavalinnoissaan suppeita ja suoria. Emme kiertele emmekä kaartelee eikä useimmista (mistään?) skandinaavisista kielistä edes löydy sanaa please. Etenkin töissä saan olla hieman varpaillani suoruuteni vuoksi. Välillä unohdan, etteivät läheskään kaikki työkaverit ole todella kavereitani tai tottuneita töksäyttelyyni. Ja vanhempien kanssa vasta saankin olla tarkkana. Olen oppinut puremaan kieltäni ja kiertelemään ja kaartelemaan syli täynnä pumpulia. Mutta kyllä minulta edelleenkin lipsahtaa säännöllisen epäsäännöllisesti ja välillä tekee myöskin tiukkaa ymmärtää muiden kommentit oikealla tavalla. Käskettiinkö minua juuri tekemään jotain, vai oliko kyse oikeasti vain ehdotuksesta. Just a suggestion, it´s up to you...

Aikamoisia eroja. Ei siis ihmekään, että me skandinaavit vaikutamme hiljaisilta, tylyiltä ja tylsistyneiltä ja menetämme hermomme äänekkäiden, itsekeskeskeisten ja nopeatempoisten amerikkalaisten kanssa. Onneksi me kuitenkin tulemme jotenkin ihmeen kautta toimeen ja ehkä jopa opimmekin toisiltamme.

Tästä pääset lukemaan koko artikkelin.

Kuvat napsaisin tänään lounastauolla Sunset Cliff -rannalta nousuveden hyökyessä poukamaan.