Thursday, April 3, 2014

Suursyömäri

Vietin lounastaukoa työkaverini kanssa ja söin kotoa mukanani tuomaa salaattia. Työkaverini kysyi minulta "syötkö sinä paljon?". Kysymys sai minut nauramaan ja työkaverin korjailemaan hämillisinä sanomisiaan. "En minä sillä, että tuo sinun salaattisi olisi kauhean iso... Kysyin vain uteliaisuudesta."

En minä kysymyksestä mieltäni pahoittanut, sillä olen aika sinut syömisteni ja kroppani kanssa nykyään. Urheilen paljon ja syön paljon - muuten en jaksa treenata. Snäkkäily on kivaa, mutta kivan snäkkäilyn sijaan yritän olla järkevä snäkkäilijä. 

Syön päivässä kolme runsasta ateriaa. Aamupala on minulle päivän aterioista mieluisin. Syön yhdeksänä aamuna kymmenestä maustamatonta kreikkalaista jogurttia, makeuttamatonta mantelivoita (almond butter), runsaskuituisia sokerittomia muroja sekä hedelmiä tai marjoja sesongin mukaan. Näin on menty jo kaksi ja puoli vuotta ja loppua ei ole vieläkään näkyvissä. Tällä aamupalalla pärjään helposti ja onnellisesti lounasaikaan, vaikka takana olisi rankempikin aamutreeni.

Lounaani on yleensä vähän kevyempi. Rakastan erilaisia salaatteja, joita kokoan jääkaapista löytyvistä kasviksista ja edellisen illan tähteistä. Huomisen boxissa odottaa pinaattia, tomaattia, herkkusieniä, kanaa ja raejuustoa. Kevyempi lounas tarkoittaa kuitenkin sitä, että välissä on turvauduttava välipalaan. Tämän hetkiset lempisnäkkini ovat banaanit, pähkinät sekä kuivattu makeuttamaton mango tai vesimeloni. Näistä kaksi viimeistä maistuvat vähän liiankin hyvältä... Kuivattuja hedelmiä syödessä käy helposti vähän samalla tavalla kuin perunamuusia syödessä - ei edes huomaa, kuinka monta mangoa/perunaa tulee popsittua parempiin suihin.

Illallinen on minulle päivän pääateria. Jotain proteiinia, jotain vihreää sekä muita kasviksia/viljatuotteita fiiliksen mukaan. En ole karppaaja enkä laske hiilareita, mutta olen vähentänyt viljatuotteiden puputtamista aika paljon niistä valtavista määristä, joita söin Suomessa asuessani. Ruisleipä on niiiiiin hyvää!

                    

Terveellinen syöminen on paljon helpompaa silloin, kun Phill on merillä. Yksin ei tee mieli herkutella... Mutta Phillin palattua on edessä taatusti paljon ruokailoitteluita. Phill on jo totaalisen kyllästynyt sukellusveneruokaan ja kirjannut muistivihkoonsa neljän sivun verran ruokaideoita. Odotan innolla (ja puputan porkkanaa)!

4 comments:

  1. Voi, että :D ihan mahtavaa, että säkin tavallaan vietät samanlaista elämää kuin Phill. Vaikka sinun ruoka on varmasti monipuolisempaa. Mutta sitten on kivempi tehdä erilaisia ruokia ja herkutella yhdessä, kun molemmilla on ollut sellainen jakso ettei ole herkutellut :) Ihana Phill ja ruokaideat :D säästäkää ne myös myöhempää käyttöä varten. Ja kerro täällä, mitä ideoita sieltä veden alta tulee!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehdottomasti kerron :)! Minä saan syödä paljon enemmän tuoreita kasviksia ja hedelmiä... Ja muutenkin mitä huvittaa. Mutta yritetään aina kumpikin tsempata terveellisyyden kanssa, kun ollaan erossa.

      Delete
  2. Ruokajutut kiinnostaa aina! Reseptien kera tietty ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Reseptit on siitä vähän vaikeita, että Phillillä niitä ei aina ole ja minun reseptit ovat aivan tylsiä ja tavallisia. Mutta yritän saada jotain Phillistä irti :)

      Delete