Opettajana muilla mailla

Opiskelukaverini pyysi minua kirjoittamaan siitä, millaista on työskennellä opettajana "vieraassa" kulttuurissa. Aihe on mielenkiintoinen, mutta aikamoinen kakku purtavaksi. Pyörittelin sitä monta päivää mielessäni, enkä tiennyt, mistä aloittaa. Lopulta vain aloitin ja totesin, että tähän teemaan täytyy vielä palata monta kertaa ja monesta eri näkökulmasta.

Laitoin vieraan lainausmerkkeihin, sillä amerikkalainen kulttuuri ei oikeastaan tunnu enää vieraalta. Olen kasvanut siihen aika nopeasti kiinni - osittain varmasti siksi, että olen elänyt sitä mieheni lisäksi myös lasten kautta. En kuitenkaan sanoisi, että olen amerikkalaisuudessa vielä ihan päälakeani myöten sisällä. Amerikkalainen kulttuuri ympäröi minua, kuuluu jokapäiväiseen arkeeni ja elämääni, mutta en minä sitä aina ymmärrä ja halutessani pystyn tarkastelemaan sitä myös ulkopuolisen silmillä.

Amerikkalaiseen kulttuuriin, etenkin preschool-kulttuuriin, sisään pääseminen on edellyttänyt tietenkin vaivannäköä. Olen joutunut selvittämään paljon erilaisiin juhliin liittyviä perinteitä, opettelemaan lastenlauluja, -loruja ja "preschool-kieltä", googlettamaan teemaideoita sekä pohtimaan, kuinka paljon olen valmis muokkaamaan omia käsityksiäni opettajuudesta ja siitä, millaista laadukas preschool-opetus on.

Ennen ensimmäistä preschool-opettajan työpaikkaani minua pelotti, ettei ammattitaitoni ehkä riittäisikään amerikkalaisten lasten opettamiseen. Tai en minä varsinaista ammattitaitoani epäillyt - enemmänkin minua mietitytti juuri nämä kulttuurijutut: Miten tutustutan lapsia kulttuuriin, joka ei ole omani?

Samaa tunnuttiin pelkäävän kahdessa koulussakin, joissa kävin haastatteluissa. Molemmista haastatteluista sain pelkkää positiivista palautetta, mutten kuitenkaan töitä. Ei se mitään, sillä kolmannessa sitten tärppäsi. Koulun omistaja ei tuntunut edes huomaavan "vierasmaalaisuuttani", no big deal. Työt alkoivat heti seuraavana päivänä sellaisella ryminällä ettei epäillyille ollut enää aikaa. Eikä niille ollut myöskään syytä. Jälkikäteen ajateltuna huomaan murehtineeni aivan turhaan. Ei kukaan oletakaan, että olisit täysin valmis ja kaiken hallitseva opettaja. Tärkeintä on halu oppia ja kehittyä.

Vaikka käsitänkin lapsuuden aikaan ja paikkaan sidottuna yhteiskunnallisena rakenteena (anteeksi, tieteellinen Veera pulpahti pinnalle...), ovat suomalainen ja amerikkalainen lapsuus ja lapsi niin lähellä toisiaan, että Suomessa kokoamani opettajuuden perusteet ovat riittäneet vallan mainiosti. Perusteiden päälle olen rakentanut uusia kerroksia, joissa suomalainen ja amerikkalainen opettajuus ovat sulautuneet yllättävän vaivattomasti yhteen. Opin edelleenkin uutta joka päivä, mutta niin oppisin (toivottavasti) myös Suomessa työskennellessäni.

En siis koe "vieraassa" maassa työskentelyä vaikeaksi, jos mukana matkustaa avoin mieli ja halu oppia - valmius ottaa vieras omaksi. Tässäkin pätee se rakastamani punainen lanka: Erilaisten kulttuurien ei tarvitse sulkea toisiaan pois. Suomalaisessa ja amerikkalaisessa varhaiskasvatuksessa on molemmissa paljon hyvää, jota voi käyttää työskentelymaasta riippumatta.

Niin kuin näkyy, tästä aiheesta riittää sanottavaa. Kiitos jos luit tänne asti! Ajattelin kirjoittaa joku toinen päivä hieman maanläheisemmin siitä, miten nämä kakasi varhaiskasvatuskulttuuria eroavat toisistaan ja miten olen ujuttanut suomalaista lastenkulttuuria päivittäiseen työhöni. Muutkin ajatukset ja kysymykset ovat tietenkin lämpimästi tervetulleita.