tiistai 3. marraskuuta 2015

Syksyinen ihmemaa

En ole vielä koskaan ollut New Jerseyssa täsmälleen tähän aikaan vuodesta. Myöhemmin syksyllä, keväällä, kesällä ja talvella kyllä, mutta lokakuun lopulla en milloinkaan. Siksi olinkin aivan ällikällä lyöty kohdatessani väriloiston, jonka kaltaista en ole kokenut pitkään aikaan.

Keskiviikkoinen vesisade ja tuuli veivät mukanaan jonkun verran lehtiä, mutta jäi niitä onneksi vielä oksillekin ihailtaviksi. Perjentaina sade oli pelkkä muisto vain ja päätimme lähteä pienelle retkelle.

Delaware Water Gap National Recreation Area on iso luonnonpuisto ja ulkoilualue, jonka kulmista yksi sijaitsee vain 20 min ajomatkan päässä Phillin vanhempien luota. Ensivierailuni ei olisi voinut sattua parempaan aikaan. Puisto on yksi alueen ruska-destinationeista, ehkä ihmettele yhtään miksi.














Kesällä itärannikolla vieraillessamme emme voineet lakata ihmettelemästä, kuinka vihreää kaikki oli. Tällä kertaa saimmekin sitten ihmetellä, kuinka moneksi väriksi se vihreä voikaan muuttua. Tämän reissun ajoitus ei olisi voinut mennä paremmin kohdilleen.


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Oli niin kaunista, että teki mieli ottaa kuva lähes jokaisesta puusta :)

      Poista
  2. Oih ja Voi miten kaunista!
    On vaikea uskoa, että ollaan niinkin lähellä New Yorkia.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! New York City ja tuo luoteis-New Jersey ovat todellakin aivan eri maailmoista, vaikka aika lähekkäin sijaitsevatkin. Ruska oli upea! Siitä ei voinut saada tarpeekseen :).

      Poista