sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Juonipaljastus

Vaikka tänä keväänä elämä onkin ollut hyvin kotisidonnaista ja tapahtumaköyhää, on meille tapahtunut ja tapahtumassa jotain todella mullistavaa. Vatsassani myllertää pieni olento, joka kulkee nimellä Pikkuinen ja omistaa kaksi jalkaa ja kaksi kättä. Käsien ja jalkojen lukumäärä todettiin keskiviikkona rakenneultrassa ja kaikki oli juuri niin kuin pitikin. Pieni Halloween-vauvamme oli koko ultrauksen ajan todella aktiivinen ja lempiasento oli selkeästikin joko facepalm tai kaikki raajat ilmassa.


Sukupuoli on selvitetty jo viikolla 12 verikokeen avulla, mutta kirjekuori on edelleenkin avaamatta. Olemme päättäneet odottaa (ainakin) siihen asti, että Phill tulee komennukselta kotiin. Olin aluksi aika varma, että meille tulee tyttö, kunnes näin eräänä yönä unta, että meillä olikin pieni, ihan Philliltä näyttävä, poika. Poikamme oppi myös ryömimään ja puhumaan kahden viikon ikäisenä, joten kyseessä oli selkeästi enneuni.


En siis missään nimessä halua peruuttaa vuotta 2020, sillä tästä on monessakin mielessä alkanut muotoutua tärkeä muutosten vuosi. Kaiken mylleryksen keskellä meidän pienellä perheellä on paljon ihanaa odotettavaa ja hymy herkässä. Odotan Phillin kotiinpaluuta kuin kuuta nousevaa, mutta yritän  myös muistaa nauttia jokaisesta potkusta ja kiristävästä vaatteesta. Nähtäväksi jää yltävätkö Phillin kädet vielä halaukseen siinä vaiheesa kun paatti lipuu satamaan, mutta eiköhän hätä keinot keksi. 

Nyt uskallan jo melkein luvata bloginkin heräävän ainakin hetkeksi eloon, joskin hyvin yksipuolisilla aiheilla. Palataan siis pian kuulumisten pariin!

14 kommenttia:

  1. Voi miten ihanaa, oikein paljon onnea odotukseen ja tulevaan! <3 Meillä 9kk ikäinen tyttö ja haikeana muistelen raskaus -ja vauva-aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt jo mietin, että aika menee niin hirveän nopsaan. Pitää muistaa pysähtyä ja nauttia!

      Poista
  2. Ihanaa! :) Lämpimät onnittelut! -Sanna-

    VastaaPoista
  3. Onnittelut teille molemmille❤️��!
    T. Kirsi

    VastaaPoista
  4. Ihanaa! Onnea ja siunausta koko perheelle!

    VastaaPoista
  5. Onnea, ja mukava kun blogisi jatkuu :)

    Taina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt on kerrankin taas jotain uutta kirjoitettavaa :)

      Poista
  6. Hi
    Kiva seurata miten vaua-arki/ neuvolakäytäntö siellä sujuu.
    Omista ajoisata jo tovi mutta hyvässä muistissa on kaikki neljä raskautta ( okentamista 9 kk putkeen).
    Minusta on mukava että haluatte yhdessä lukea kirjeestä vauva sukupuolen. Silloin kun itse odotin, se ei ollut tärkeää meille ja yhdestäkään ultrasta se ei selvinnyt, vauvat oli pylly päin kuvaa.
    Leppoisaa loppuodotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo 9 kk pahoinvointi kuulostaa ikävältä... Aluksi oli ehkä kovempi kiire selvittää sukupuoli, mutta nyt sillä ei tunnu olevan niin suurta merkitystä. Arvailut vaihtelevat päivittäin eikä meistä kumpikaan toivo mitään muuta kuin tervettä lasta :).

      Poista